Valtuusto · 11.5.2026
Talousarviomuutokset 2026
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Kuntalain mukaan valtuusto päättää muutoksista talousarvioon. Talousarvioon tehtävät muutokset on esitettävä valtuustolle talousarviovuoden aikana. Valtuusto on 10.11.2025 § 78 hyväksynyt talousarvion vuodelle 2026. Talousarvioon huomioituja muutospaineita on koottu yhteen talousarvion muutosesitykseksi. Käyttötalousosan osalta on tunnistettu seuraavat muutospaineet: Hollolan kunta siirsi Hollolan sote-keskuksen Kiinteistö Oy Hollolan Terveystie 2:lle 31.12.2025. Kunta myi omistuksensa Hollolan Terveystie 2:n (Hollolan sote-keskus) Hemsö Suomi Oy:lle 31.3.2026. Sote-keskuksesta saadut vuokratuotot 1 240 000 euroa sekä ylläpitokustannukset 163 000 euroa vähennetään elinvoiman palvelualueen vuoden 2026 tuloarvioista ja määrärahoista. Konsernipalvelujen talousarviossa vuodelle 2026 ei ole ollut huomioituna turvalliset kylät 100 prosenttisesti korvattavaa hankeavustusta 100 000 euroa. Hankkeen kuluihin on talousarviossa huomioituna vain henkilöstökustannukset, huomioidaan hankkeelle myös muut kulut yhteensä 57 000 euroa Kankaan koulun moduulien vuosivuokra on ollut varattuna kunnanhallituksen määrärahoihin, koulu toteutetaan investointina, joten vuosivuokran varauksen tarve poistuu -200 000 euroa. Tuloslaskelmaosan osalta on tunnistettu seuraavat muutospaineet: Osinkotuotot arvioidaan toteutuvan 533 000 euroa budjetoitua paremmin Korkotuottoja arvioidaan toteutuvan 151 000 euroa ennakoitua paremmin Sote-keskuksen myynnin myötä kiinteistön vuosipoistot poistuvat, yhteensä -713 900 euroa sekä Sote-keskukseen tehdyn investointivarauksen purku poistuu, yhteensä -250 000 euroa Edellä mainittujen muutosten myötä talousarvion vuosikate heikkenee -150 000 euroa ja tulos vahvistuu 563 900 euroa ja kääntyy siten 314 300 euroa ylijäämäiseksi Investointiosan osalta on tunnistettu seuraavat muutospaineet: Arvopaperit ja osuudet investointien tuloarvioon lisätään sote-keskuksen toteutuneesta myynnistä saatu luovutustulo 13 600 000 euroa Rahoitusosan osalta on tunnistettu seuraavat muutospaineet Sote-keskuksen myynnin toteuduttua pitkäaikaisen lainan tarve poistuu vuodelta 2026, pitkäaikaisten lainojen lisäystä vähennetään -10 000 000 euroa Talousarviomuutoksissa ei ole huomioitu mahdollista verotulojen alhaisempaa kehitystä, verotuloja tarkastellaan myöhemmin ja tuodaan erikseen päätettäväksi. - - Verotulojen heikko kehitys ja työmarkkinatuen kuntaosuuden kasvu heikentävät kunnan taloutta, mutta näiden tekijöiden tarkempaa vaikutusta arvioidaan myöhemmin ensimmäisen osavuosikatsauksen valmistelun yhteydessä..
Ehdotus
Ehdotus valtuustolle: Valtuusto päättää talousarviomuutoksista seuraavasti: Käyttötalousosa: Konsernipalvelujen tuloarvioon lisätään 100 000 euroa Konsernipalvelujen määrärahaan lisätään 57 000 euroa Kunnanhallituksen määrärahasta vähennetään -200 000 euroa Elinvoiman palvelualueen tuloarviota vähennetään -1 240 000 euroa Elinvoiman palvelualueen määrärahaa vähennetään -163 000 euroa Tuloslaskelmaosa: Osinkotuottojen tuloarvioon lisätään 533 000 euroa Korkotuottoja lisätään 151 000 euroa Suunnitelman mukaisia poistoja pienennetään -713 900 euroa Poistoeron muutosta pienennetään -250 000 euroa Investointiosa: Arvopaperit ja osuudet investointien luovutustuloihin lisätään 13 600 000 euroa Rahoitusosa Pitkäaikaisten lainojen lisäystä vähennetään -10 000 000 euroa
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Kunnanhallitus, 1.12.2025
Valtuusto on kokouksessaan 10.11.2025 hyväksynyt vuoden 2026 talousarvion ja siihen liittyvän taloussuunnitelman vuosille 2027-2029. Talousarvion täytäntöönpano-ohjeen valmistelun yhteydessä havaittiin taloussuunnitelmavuosien valtionosuuksissa merkittävä virhe. Valtionosuusarviot perustuvat valtiovarainministeriön kuntaennusteisiin ja niitä yksityiskohtaisempiin Kuntaliiton ennustelaskelmiin. Valtionosuusennusteella on suora yhteys veroennusteeseen, erityisesti verotulojen tausjärjestelmän kautta. Tämän yhteyden vuoksi, veroennuste ja valtionosuusennuste tulee ottaa samasta ennustekokonaisuudesta. Kunnan talousarviossa vuodelle 2026, vero- ja valtionosuusennusteet on otettu Kuntaliiton ennusteesta. Talousarviovuosien 2027-2029 veroennuste pohjautuu Kuntaliiton ennusteeseen, mutta valtionosuusluvut on epähuomiossa otettu valtiovarainministeriön ennusteesta. Tämän virheen vuoksi, valtionosuuteen on tullut merkittävästi isompi verotulojen tasaus verrattuna suunnitelmavuosien veroennusteisiin. Virhe on suuruusluokkaa 2 -2,5M€ vuositasolla. Virhe ei vaikuta vuoden 2026 lukuihin ja siltä osin talousarvioon ei kohdistu muutospainetta. Koska valtionosuus vaikuttaa tuloslaskelmaan ja rahoituslaskelmaan, molemmat tulee korjata. Virheellisen valtionosuuden korjaus muuttaa sekä vuosien 2027-2029 tuloslaskelmaa, että rahoituslaskelmaa. Korjattu talouslaskelma ja rahoituslaskema ovat tämän esityslistan liitteenä. Tuloslaskelman osalta muutosvaikutus on seuraava: Rahoituslaskelman osalta muutos lisää kunnan lainanottoa seuraavasti Valtuuston päätöksen jälkeen, korjattu talousarviokirja saatetaan nähtäville kunnan verkkosivuilla. Esittelijä Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, [poistettu] Ehdotus valtuustolle: Valtuusto päättää muuttaa 10.11.2025 päätettyä talousarviota, taloussuunnitelmavuosien osalta seuraavasti: 1. Tuloslaskelmaosiossa Vuoden 2027 valtionosuustuloa vähennetään 1 903 000 euroa Vuoden 2028 valtionosuustuloa vähennetään 2 223 000 euroa Vuoden 2028 valtionosuustuloa vähennetään 2 493 000 euroa 2. Rahoituslaskelmaosiossa Vuoden 2027 pitkäaikaisten lainojen lisäykseen lisätään 1 700 000 euroa Vuoden 2028 pitkäaikaisten lainojen lisäykseen lisätään 2 500 000 euroa Vuoden 2029 pitkäaikaisten lainojen lisäykseen lisätään 2 500 000 euroa Hyväksyttiin päätösesityksen mukaisesti.