Valtuusto · 10.11.2025
Muutoksia vuoden 2025 talousarvioon
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Kuntalain mukaan valtuusto päättää muutoksista talousarvioon. Talousarvioon tehtävät muutokset on esitettävä valtuustolle talousarviovuoden aikana. Valtuusto on 11.11.2024 § 59 hyväksynyt talousarvion vuodelle 2025. Talousarvion muutospaineista on raportoitu osavuosikatsauksen yhteydessä ja muutospaineita on käsitelty valiokunnissa. Muutospaineet on koottu yhteen talousarvion muutosesitykseksi. Käyttötalousosan osalta on tunnistettu seuraavat muutospaineet: Valtuusto on 22.9.2025 §61 hyväksynyt muutoksia vuoden 2025 talousarvioon työterveyden kustannusten kasvun osalta, määrärahaa kohdennettiin Konsernipalveluiden henkilöstöpalveluluihin yhteensä 550 000 euroa. Konsernipalvelujen henkilöstöpalvelut vastuualueen sitovuus on toimintakate 0. Henkilöstöpalvelut vastuualueen kaikki kustannukset laskutetaan sisäisellä laskutuksella palvelualueilta ja taseyksiköiltä. Aiemmassa talousarviomuutoksessa ei oltu huomioitu sitä, että lopullinen määrärahatarve työterveyspalvelujen kustannuksiin kohdentuu palvelualueille. Muutosesityksessä tulojen kasvu henkilöstöpalveluihin 550 000 euroa ja palvelualueille määrärahaa yhteensä 550 000 euroa. Edellä mainitun muutosesityksen osalta ei ole tulosvaikutusta vuoden 2025 talousarvioon. Vuoden 2025 tilikauden yli-/ alijäämä on ennusteen mukaisesti 263 000 alijäämäinen. Investointiosan osalta on tunnistettu seuraavat muutospaineet: Kadunrakennus ja muut yleiset alueet investoinneista muun muassa Ystävyyskuntaraitin ja historiapolun toteutus sekä keskuskorttelien kehittämisen investoinnit siirtyvät vuodelle 2026, investointimäärärahaa jää käyttämättä vuonna 2025 1 000 000 euroa Elinkeinopoliittiset investoinnit Nostavan logistiikka-alue (Pukkomäentie) toteutusta siirtyy vuodelle 2026, investointimäärärahaa pienennetään 800 000 euroa Hollolan sote keskuksen, omaisuuden ja toiminnan siirto kiinteistöosakeyhtiölle aiheuttaa muutostarpeen kunnan talousarvioon vuoden 2025 osalta. Muutostarpeeksi on katsottu seuraavat erät: Osakkeet ja osuudet investointeihin lisätään apporttiomaisuuden luovutuksen arvoa vastaavasti 13.600.000 euroa Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustuloihin lisätään 11.820.400 euroa (josta rakennus 11.370.100 euroa, tontti 430.000,00 euroa, vesi yms liittymät 20.300 euroa) Pysyvien vastaavien luovutusvoittoihin lisätään 1.779.600 euroa
Ehdotus
Ehdotus valtuustolle: Valtuusto päättää talousarviomuutoksista seuraavasti: Käyttötalousosa: Konsernipalvelut/henkilöstöpalvelut tuloarviota lisätään 550 000 euroa Konsernipalvelujen/ Hallintopalvelut vastuualueen määrärahaa lisätään 23 400 euroa Sivistyksen- ja hyvinvoinnin palvelualueen määrärahaa lisätään yhteensä 434 800 euroa seuraavasti: Sivistyksen- ja hyvinvoinnin palvelualueen hallinto 7 400 euroa Varhaiskasvatuspalvelut 194 200 euroa Perusopetuspalvelut 203 500 euroa Vapaa-aikapalvelut 29 700 euroa Elinvoiman palvelualueen määrärahaa lisätään yhteensä 91 800 euroa seuraavasti: Elinvoiman hallinto 3 500 euroa Kuntatekniikka 10 800 euroa Rakennus- ja ympäristönvalvonta 6 700 euroa Kehitys- ja kaavoituspalvelut 10 800 euroa Työllisyys- ja kotoutumispalvelut 5 800 euroa Ruoka- ja siivouspalvelut 54 200 euroa Investointiosa: Kadunrakennus ja muut yleiset alueet investointimäärärahaa vähennetään 1 000 000 euroa Elinkeinopoliittiset investoinnit investointimäärärahaa vähennetään 800 000 euroa Hollolan sote keskuksen, omaisuuden ja toiminnan siirto kiinteistöosakeyhtiölle Osakkeet ja osuudet investointeihin lisätään 13 600 000 euroa Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustuloihin lisätään 11 820 400 euroa Pysyvien vastaavien luovutusvoittoihin lisätään 1 779 600 euroa
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Elinvoimavaliokunta, 8.4.2025
Kunnanhallitus on antanut ohjeen vuoden 2025 talousarvion ja vuosien 2026- 2028 taloussuunnitelman laadintaan. Talousarvion laadintaohjeen mukaan vesihuoltolaitoksen tilikauden yli-/alijäämän tulee olla 0 €. Kunnan toiminnassa ja taloudessa on noudatettava valtuuston hyväksymää talousarviota. Valtuusto on 11.11.2024 § 59 hyväksynyt talousarvion vuodelle 2025 ja elinvoimavaliokunta on hyväksynyt palvelualueen käyttösuunnitelman 10.12.2024 § 128. Kuntalain mukaan valtuusto päättää muutoksista talousarvioon. Talousarvioon tehtävät muutokset on esitettävä valtuustolle talousarviovuoden aikana. Vesihuoltolaitoksen osalta on tunnistettu muutostarpeeksi käyttää edellisten tilikausien ylijäämää vanhojan, pitkään pois toiminnasta olleiden laitoskohteiden purkukustannuksiin. Vesihuoltolaitoksella on 10-20 vuotta pois käytöstä olleita ja purkukuntoisia laitoskohteita, joita ei ole voitu purkaa vesihuoltolaitokselle asetetun 0 euron yli-/alijäämän vuoksi. Kohteista on muodostunut turvallisuusriski ja niistä aiheutuu turhia vuosikustannuksia. - Herralan entinen jätevedenpuhdistamo, purkukustannusarvio 50 000 € - Salpakankaan entinen jätevedenpuhdistamo, purkukustannusarvio 400 000 € - Tiilijärven entinen vedenottamo, purkukustannusarvio 150 000 € Vesihuoltolaitokselle on kertynyt edellisten tilikausien ylijäämää noin 3,8 milj.€, josta esitetään käytettäväksi em. käytöstä poistettujen laitoskohteiden purkukustannuksia vuosien 2025-2028 aikana. Yhteensä purkukustannuksia arvioidaan muodostuvan noin 600 000 euron edestä. Kustannusarvio tulee vuosien 2025-2028 aikana pienentämään aiempien vuosien ylijäämää purkukustannusten verran. Vesihuoltolaitoksen tulos tullaan esittämään vuosittain purkukustannuksen verran alijäämäisenä. Vuoden 2025 talousarviota esitetään muutettavaksi siten, että voidaan toteuttaa Salpakankaan entisen jätevedenpuhdistamon ensimmäisen purkuvaiheen työt (ilmastusaltaat ja kalkkisiilo), kustannusarvio 150 000 €. Muut purkukustannukset ja niihin liittyvät korvausinvestoinnit sisällytetään tuleviin talousarvioihin. Esittelijä Heli Randell, elinvoimajohtaja, [poistettu] Elinvoimavaliokunta hyväksyy omalta osaltaan voimassa olevaan vuoden 2025 talousarvioon vesihuoltolaitoksen määrärahaan 150 000 euron kulunlisäyksen sekä vesihuoltolaitoksen taloussuunnitteluun 2026-2028 esitetyn muutoksen. päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi elinvoiman palvelualueelle voimassa olevaan talousarvioon vuodelle 2025 vesihuollon määrärahaan 150 000 euron kulunlisäystä ja vesihuoltolaitoksen taloussuunnitteluun 2026-2028 esitettyä muutosta. Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaan.