Valtuusto · 10.11.2025

Avaava tase 01.01.2025

  • Diaarinumero: HOLDno-2025-937

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Asiakirjan teksti

Perustelut

TE24-uudistuksen myötä valtiolta siirtyi kunnille vastuu työllisyyden edistämisestä ja siihen liittyvistä tehtävistä. Yhdeksän kunnan muodostama Päijät-Hämeen työllisyysalue, jossa Hollola toimii vastuukuntana, aloitti toimintansa 1.1.2025. Uudistus aiheutti muutoksia kunnan avaavaan taseeseen, koska valtiolta työllisyysalueille siirtyneen henkilöstön lomapalkkavelka maksettiin kunnalle vuonna 2025. Ohjeistuksen mukaisesti lomapalkkavelka on kirjattu avaavaan taseeseen saamiseksi valtiolta ja siirtovelaksi henkilöstölle (lomapalkkajaksotus). Lomapalkkavelan siirto ei vaikuta kunnan tuloslaskelmaan. Avaava tase vuodelle 2025 tuodaan vahvistettavaksi, koska se ei vastaa hyväksyttyä tilinpäätöstä 31.12.2024.

Ehdotus

Ehdotus valtuustolle: Valtuusto hyväksyy liitteen mukaiset TE24-uudistuksesta aiheutuneet avaavan taseen muutokset sekä Hollolan kunnan avaavan taseen 1.1.2025.

Aiempi käsittely muissa toimielimissä

Kunnanhallitus, 3.11.2025

TE24-uudistuksen myötä valtiolta siirtyi kunnille vastuu työllisyyden edistämisestä ja siihen liittyvistä tehtävistä. Yhdeksän kunnan muodostama Päijät-Hämeen työllisyysalue, jossa Hollola toimii vastuukuntana, aloitti toimintansa 1.1.2025. Uudistus aiheutti muutoksia kunnan avaavaan taseeseen, koska valtiolta työllisyysalueille siirtyneen henkilöstön lomapalkkavelka maksettiin kunnalle vuonna 2025. Ohjeistuksen mukaisesti lomapalkkavelka on kirjattu avaavaan taseeseen saamiseksi valtiolta ja siirtovelaksi henkilöstölle (lomapalkkajaksotus). Lomapalkkavelan siirto ei vaikuta kunnan tuloslaskelmaan. Avaava tase vuodelle 2025 tuodaan vahvistettavaksi, koska se ei vastaa hyväksyttyä tilinpäätöstä 31.12.2024. Esittelijä Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, [poistettu] Kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että: Valtuusto hyväksyy liitteen mukaiset TE24-uudistuksesta aiheutuneet avaavan taseen muutokset sekä Hollolan kunnan avaavan taseen 1.1.2025. Hyväksyttiin päätösesityksen mukaisesti.

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja