Valtuusto · 22.9.2025
Tarkastuslautakunnan arviointikertomus 2024 - vastaukset
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Kuntalain 121 §:ssä säädetyn mukaisesti tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Arviointikertomuksen tehtävä on arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla sekä arvioida talouden tasapainotuksen toteutumista. Kokouksessaan 16.6.2025 §45, Valtuusto vastaanotti Tarkastuslautakunnan Arviointikertomuksen vuodelta 2024 ja pyysi arviointikertomuksessa esitetyistä havainnoista palvelualueiden sekä kunnanhallituksen selvitykset. Selvitykset tulee toimittaa niin, että ne voidaan käsitellä syyskuun loppuun mennessä pidettävässä valtuuston kokouksessa. Selvitykset on toimitettava myös tarkastuslautakunnalle. Palvelualueilla on laadittu vastaukset arviointikertomuksessa esille nostettuihin kysymyksiin ja havaintoihin. Vastaukset Tarkastuslautakunnan vuoden 2024 arviointikertomukseen liitteenä.
Ehdotus
Ehdotus valtuustolle: Valtuusto hyväksyy arviointikertomuksessa 2024 esitettyihin havaintoihin annetut vastaukset.
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Tarkastuslautakunta, 22.5.2025
Kuntalain 121 §:ssä säädetyn mukaisesti tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Esittelijä Erkki Arvila, valtuuston 2. varapuheenjohtaja, [poistettu] Tarkastuslautakunta saattaa vuoden 2024 arviointikertomuksen valmiiksi sihteerin toimittaman luonnoksen pohjalta. Tarkastuslautakunta jättää arviointikertomuksen vuodelta 2024 kunnanvaltuuston käsiteltäväksi ja esittää, että valtuusto pyytää arviointikertomuksessa esitetyistä havainnoista toimialojen ja hallituksen selvitykset. Selvitykset tulee toimittaa niin, että ne voidaan käsitellä syyskuun loppuun mennessä pidettävässä valtuuston kokouksessa. Selvitykset on toimitettava myös tarkastuslautakunnalle. Päätettiin esityksen mukaisesti.