Valtuusto · 22.9.2025

Paimelan koulun ylläpito ja käyttö

  • Diaarinumero: HOLDno-2025-295

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Merk. Keskustelun kuluessa Minna Nieminen esitti Paavo Takalan ensin kannattamana, että käytetään arvioidut 655 000 € Paimelan koulun sisäilmakorjaukseen ja muutetaan Paimelan koulun päädyssä olleet asunnot takaisin vuokra-asunto käyttöön, johon ei tarvitse uutta hissivarausta. Rahoitus voidaan järjestää seuraavasti: Paimelan koulun investointiin varattu 2026 vuodelle 200 000 € Yleiseen Sisäilmakorjauksiin yleisesti kirjattu 600 000 € mistä käytetäisiin Paimelan kouluun 455 000€ Tämä tekee yhteensä 655 000€. Lisäksi, keskustelun kuluessa Elli Tervala esitti Kristiina Vanhala-Selinin ensin kannattamana, että Paimelan varhaiskasvatuksen ja perusopetusyksikön tarkastelu yhdistetään osaksi käynnissä olevaa kokonaisvaltaista selvitystä, varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palvelusuunnitelmaan. Puheenjohtaja totesi, että koska asiassa on tehty kaksi kunnanhallituksen ehdotuksesta poikkeava kannatettua ehdotusta, on asiasta äänestettävä. Puheenjohtaja esitti, että suoritetaan sähköinen äänestys. Hallintosäännön §102 mukaisesti, ensin otetaan äänestykseen kaksi eniten pohjaesityksestä poikkeavaa ehdotusta. Äänestyksessä voittanut esitys asetetaan vastaehdotukseksi pohjaesitykselle. Äänestys 1: Ne, jotka kannattavat Niemisen ehdotusta, äänestävät ”jaa”. Ne, jotka kannattavat Tervalan ehdotusta, äänestävät ”ei”. Äänestysesitys hyväksyttiin. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 8 jaa-ääntä (Paavo Takala, Juha Rehula, Henna Hyytiä, Hannu Heikkilä, Marko Smeds, Minna Nieminen, Mikko Niipala, Aada Söyrilä) ja 21 ei-ääntä (Miikka Lönnqvist, Harri Vinnamo, Minna Halme, Sanni-Maria Tiihonen, Teemu Laine, Elli Tervala, Hanna Paikkala, Tapani Ihalainen, Kirsi Kemppainen, Kati Pölönen, Laura Repo, Ismo Löppönen, Pentti Lampi, Kristiina Vanhala-Selin, Pia Salo, Pasi Jalonen, Veli Penttilä, Mika Lampola, Hannele Kirvesoja, Hanna Rapatti, Kristiina Joensuu) ja 14 tyhjää (Kari Aaltonen, Mari Kurisjärvi, Kari Hyytiä, Aki Markkola, Toini Louekoski-Huttunen, Jarkko Niemi, Anne Suomäki, Heidi Hakanen, Petri Palo, Jari Ronkainen, Erkki Arvila, Petri Syrjälä, Teemu Kinnari, Minttu Ketonen). Puheenjohtaja totesi, että valtuusto on päättänyt asettaa Tervalan ehdotuksen vastaehdotukseksi pohjaesitykselle. Puheenjohtaja totesi Tervalan ehdotuksen voittaneen äänestyksen ja siten se asetetaan toiseen äänestykseen kunnanhallituksen pohjaesitystä vastaan. Äänestys 2: Ne, jotka kannattavat kunnanhallituksen esitystä äänestävät JAA Ne, jotka kannattavat Tervalan ehdotusta, äänestävät EI Äänestysesitys hyväksyttiin. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 29 jaa-ääntä (Miikka Lönnqvist, Toini Louekoski-Huttunen, Kari Hyytiä, Juha Rehula, Anne Suomäki, Hannu Heikkilä, Tapani Ihalainen, Mari Kurisjärvi, Kristiina Joensuu, Jari Ronkainen, Pasi Jalonen, Mika Lampola, Aki Markkola, Kari Aaltonen, Veli Penttilä, Pentti Lampi, Jarkko Niemi, Petri Syrjälä, Heidi Hakanen, Teemu Kinnari, Erkki Arvila, Kirsi Kemppainen, Minna Halme, Hanna Rapatti, Teemu Laine, Kati Pölönen, Sanni-Maria Tiihonen, Petri Palo, Minttu Ketonen) ja 14 ei-ääntä (Harri Vinnamo, Elli Tervala, Paavo Takala, Henna Hyytiä, Aada Söyrilä, Kristiina Vanhala-Selin, Ismo Löppönen, Hanna Paikkala, Minna Nieminen, Laura Repo, Hannele Kirvesoja, Pia Salo, Marko Smeds, Mikko Niipala). Puheenjohtaja totesi, että valtuusto on päättänyt hyväksyä kunnanhallituksen ehdotuksen.

Äänestykset

Äänestys 1

Jaa tarkoittaa: Jaa
Ei tarkoittaa: Ei
  • Jaa 8
  • Ei 21
  • Tyhjä 14
  • Poissa 0

Tulos: Ne, jotka kannattavat Niemisen ehdotusta, äänestävät ”jaa”.

Äänimäärät eivät täsmää lähteen kanssa; tarkistetaan.

Kaikki äänet (43)

Äänestys 2

Jaa tarkoittaa: Jaa
Ei tarkoittaa: Ne, jotka kannattavat Tervalan ehdotusta, äänestävät
  • Jaa 29
  • Ei 14
  • Tyhjä 0
  • Poissa 0

Tulos: Ne, jotka kannattavat kunnanhallituksen esitystä äänestävät JAA

Äänimäärät eivät täsmää lähteen kanssa; tarkistetaan.

Kaikki äänet (43)

Asiakirjan teksti

Perustelut

Paimelan koulun ja varhaiskasvatusyksikön sisäilmatilanne heikkeni syksyn 2024 aikana johtaen tarkempiin tutkimuksiin. Polygon Oy suoritti kouluun kuntotutkimuksen alkuvuodesta 2025. Tiedotus- ja kuulemistilaisuus aiheesta järjestettiin 3.4.2025 Kalliolan koululla. Paimelan koulun ja päiväkodin käyttöä voitiin jatkaa kevätlukukauden loppuun käyttöä turvaavilla toimenpiteillä. Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta päätti 16.4.2025, että Paimelassa koulua käyvät oppilaat, esiopetuksessa sekä varhaiskasvatuksessa olevat lapset ja koko henkilökunta siirretään väistötiloihin 1.8.2025 alkaen lukuvuodeksi 2025-2026. Syksyn 2025 osalta Paimelan varhaiskasvatuksen lapsimäärä on 13, esiopetuksen kuusi (6) ja opetuksen (1-4 lk) 20. Paimelan yksikön henkilöstömäärä varhaiskasvatuksen, opetuksen ja siivous- ja ruokapalveluhenkilöstön osalta on yhteensä 9,5 htv, joista kaksi tehtävää on määräaikaisia. Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta käsitteli 7.5.2025 § 54 kokouksessaan vaikutusten ennakkoarvioinnin. Vaikutuksia arvioitiin lasten, henkilöstön ja palveluiden näkökulmista. Vaikutusten ennakkoarvioinnissa varhaiskasvatuksen vaihtoehdoista suurimmat pisteet sai (sekä lyhyt että pitkä aikaväli) vaihtoehto 1, jonka mukaan lasten huoltajia ohjataan tekemään siirtohakemus Kalliolan tai Kukkilan päiväkotiin ja perusopetuksen vaihtoehdoista suurimmat pisteet sai (sekä lyhyt että pitkä aikaväli) vaihtoehto 3, jonka mukaan Paimelan koulun oppilaat sijoittuvat Kalliolan koulun eri luokka-asteille. Elinvoimavaliokunta käsitteli kunnanhallituksen pyytämää lausuntoa koskien Paimelan koulun terveys-turvallisen kunnon palauttamista kokouksessaan 8.4.2025 § 48. Lausunnossaan on tarkasteltu kahta vaihtoehtoa: Toteutusvaihtoehto 1: Tilojen sisäilmakorjaus 655 000 euroa (ei ole peruskorjaus). Korjauksen jälkeenkin kouluosan ulkoseiniin jää sisäilman osalta mahdollinen riskirakenne tiilimuurauksien keskellä olevan Toja-levyn ja korkkieristeen vuoksi. Vaihtoehto edellyttää vastaavaa lisäystä talousarvioon (lisätalousarvio). Toja-levyjä ja korkkieristettä ei voida poistaa tiilimuurauksia purkamatta. Erillisselvityksen mukaan toja-levy ei sisällä asbestia. Korjaus lisää kunnan poistoja (kustannuksia) 65.500 euroa vuodessa 10 vuoden poistoajalla (poistoaika täsmennetään investointipäätöksellä). Toteutusvaihtoehto 2: koulun tiloja ei korjata, korjausvastuu ja korjausvelka yht. 1,74 milj. euroa vähentää tulevien vuosien investointitarvetta, edellyttää 367 277 euron alaskirjausta mikä alentaa kunnan tulosta vastaavalla summalla päätösvuonna. Lisäksi vaihtoehto vähentää vuotuisia käyttökustannuksia 200 000 eurolla ja alentaa tulevien vuosien poistoja.. Vaihtoehto 1 edellyttää lisätalousarviota, josta päättää valtuusto. Rakennuksen kokonaisvaltainen peruskorjaus edellyttää sisäilmakorjausta huomattavasti suurempaa rahoitusta. Oheismateriaalina löytyy asiaan liittyvä päätöksenteko, kannanotot sekä muu materiaali. Valtuusto käsitteli Paimelan varhaiskasvatus- ja kouluasiaa 19.5.2025 § 20 kokouksessa ja päätti palauttaa asian jatkovalmisteluun siten, että yhdeksään palautusesitykseen liitettyyn asiakysymykseen valmisteltaisiin vastaukset. Tehtyään asiassa jatkovalmisteluun lähettämistä koskevan päätöksen, valtuusto sen jälkeen hyväksyi toimenpidealoitteen, jonka mukaan kunnalle tulee laatia kyläkoulustrategia. Kunnanhallitus päätti valtuuston 19.5.2025 kokouksen täytäntöönpanopäätöksen yhteydessä 26.5.2025 § 128 lähettää palautusesitykseen liittyvät kysymykset sivistys- ja hyvinvointivaliokunnalle valmisteltavaksi. Samalla kunnanhallitus antoi valmisteluohjeen kyläkoulustrategian osalta: 1. Kyläkoulustrategian valmistelu erotetaan Paimelan koulun korjausta koskevasta asiasta omaksi kokonaisuudeksi. 2.Kyläkoulustrategian valmistelua koskevaa käsittelyä jatketaan kunnanhallituksessa kesäkuussa. 23.6.2025 §168 valtuuston 16.6.2025 päätöksen täytäntöönpanoa koskevan asian käsittelyn yhteydessä, kunnanhallitus totesi valtuuston kokouksessa jätetyn uuden valtuustoaloitteen ”Keski-Hollolan elinvoima ja tulevaisuus” . Kunnanhallitus päätti yhdistää kaksi kunnan palveluverkkoon keskeisesti liittyvää esitystä palvelustrategiaksi kokonaisvaltaisen tarkastelun mahdollistamiseksi. Kunnanhallituksen kokouksessa 18.8.2025 §197 tarkastelu tarkennettiin: ”varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palvelusuunnitelmaksi” ja hyväksyttiin konsulttitoimeksianto (FCG). 23.6.2025 § 168 kunnanhallitus linjasi samalla, että Paimelan kouluasia käsitellään erillisenä asiana palvelustrategiasta/palvelusuunnitelmasta ja valtuustolle viedään pyydetyt vastaukset. Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta on 20.8.2025 § 72 käsitellyt asiaa ja antanut liitteen mukaiset vastaukset valtuuston esittämiin kysymyksiin. Kunnan taloudellinen tilanne on heikentynyt kuluvan vuoden aikana ja epävarmuutta lisää mahdolliset lisäleikkaukset sekä tulevaisuuden osalta mahdollinen valtionosuusuudistus. Vuoden 2025 tilinpäätösennuste on tämän hetkisen tiedon pohjalta alijäämäinen samoin kuin vuoden 2026 talousarvioesitys. - - Yhteenvetona Paimelan varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen osalta voidaan todeta, että mitään sellaista uutta tietoa ei lisäselivtyksen aikana ole tullut, etteikö alkuperäinen esitys, vaikutusten ennakkoarvioinnin, annettujen selvitysten, korjauksesta huolimatta jäävän riskirakenteen ja kokonaistaloudellisen arvioinnin pohjalta ole edelleen perusteltu: koulurakennukseen sijoittuvia tiloja ei korjata, Paimelan koulu- ja varhaiskasvatusyksikkö lakkautetaan. Toinen vaihtoehto on päätyä yhdistämään Paimelan varhaiskasvatuksen ja perusopetusyksikön tarkastelu osaksi käynnissä olevaa kokonaisvaltaista selvitystä, varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palvelusuunnitelmaa (kh 18.8.2025). Kolmas vaihtoehto on toteuttaa tilojen sisäilmakorjaus 655 000 euroa, mikä ei kuitenkaan ole peruskorjaus. Rakennukseen jää edelleen riskirakenteita. Sisäilmakorjaus edellyttää valtuuston myöntämää lisämäärärahaa. Neljäs vaihtoehto on ryhtyä laatimaan hankesuunnitelmaa laajasta peruskorjauksesta, mikä sekään ei poista toja-riskirakenteita. Hankesuunnitelman jälkeen seuraisi lvis- ja rakenustekninen suunnittelu ja kilpailutus.

Ehdotus

Ehdotus valtuustolle: 1. Valtuusto merkitsee Paimelan koulusta saadut palautteet ja asian valmistelun sekä käsittelyaineiston tiedoksi, 2. Valtuusto päättää, sivistys- ja hyvinvointivaliokunnan sekä elinvoimavaliokunnan antamien lausuntojen ja selvitysten, vaikutusten ennakkoarvioinnin, korjauksesta huolimatta Paimelan koulurakennukseen jäävän riskirakenteen ja kokonaistaloudellisen arvioinnin pohjalta, että Paimelan koulu- ja varhaiskasvatusyksikön korjaukseen ei osoiteta lisämäärärahaa sisäilmakorjauksiin ja Paimelan koulu- ja varhaiskasvatusyksikkö lakkautetaan.

Aiempi käsittely muissa toimielimissä

Kunnanhallitus, 31.3.2025

Paimelan päiväkoti- ja koulurakennuksessa on tehty alkuvuodesta 2025 kosteus- ja sisäilmatekninen kuntotutkimus sekä altistamisolosuhteiden arviointilausunto. Tutkimusten perusteella laadittu arvio koko rakennuksen korjaustarpeesta osoittautui laajaksi. Rakennuksen korjaustarpeen vuoksi lasten siirtäminen väistötiloihin 1.8.2025 alkaen lukuvuodeksi 2025-2026 on todennäköinen toimenpide. Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta käsittelee palvelujaan koskevia väistötilaratkaisuja 16.4.2025 pidettävässä kokouksessaan. Yhteistoiminnallinen henkilöstön tiedotus- ja kuulemistilaisuus, Paimelan ja Kalliolan koulun ja päiväkodin sekä Kukkilan päiväkodin henkilöstölle ja perhepäivähoitajille järjestetään Kalliolan koululla 3. hihtikuuta 2025, kello 16 alkaen. Lasten huoltajille ja kuntalaisille järjestetään asiasta tiedotus- ja kuulemistilaisuus torstaina 3. huhtikuuta 2025 Kalliolan koululla kello 18 alkaen. Molemmista tilaisuuksista laaditaan muistio. Kunnan talousarviossa ei ole määrärahoja kohteen laajaan korjaamiseen, joten asia edellyttää valtuuston käsittelyä. Valtuustokäsittelyn valmistelun pohjaksi, kunnanhallitus tarvitsee vaihtoehdot koulurakennuksen osalta, sekä opetuksen ja varhaiskasvatuksen järjestämisen näkökulmasta. Vaihtoehtotarkastelun tueksi kunnahallitus pyytää seuraavat lausunnot: Elinvoimavaliokunnalta lausunto: Paimelan koulun terveys-turvallisen kunnon palauttamista koskeva tekninen tarkastelu. Lausunnosta tulee ilmetä kuvaus teknisestä nykytilasta, peruskorjauksen vaihtoehdot ja niiden kustannusarviot. Lausuntoon tulee liittää myös näkemys peruskorjauksen jälkeenkin jäljelle jäävistä riskirakenteista. Sivistys- ja hyvinvointivaliokunnalta lausunto opetuksen ja varhaiskasvatuksen järjestämisen vaihtoehdot, tilanteessa jossa Paimelan koululle ei osoiteta määrärahaa peruskorjaukseen. Lausunnossa tulee tarkastella sekä varhaiskasvatuksen että perusopetuksen palveluita. Lausunnon tulee sisältää todennetut palveluiden järjestämisvaihtoehdot ja niiden mahdolliset edut sekä haitat. Vaihtoehdon osalta on myös laadittava vaikutusten ennakkoarviointi soveltuvin osin. Valiokuntien tulee toimittaa lausuntonsa kunnan kirjaamoon 8.5.2025 klo 12:00 mennessä. Esittelijä Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, [poistettu] Kunnanhallitus merkitsee Paimelan koulun tilannekatsauksen tiedoksi ja pyytää Elinvoimavaliokunnalta sekä Sivistys- ja hyvinvointivaliokunnilta esittelytekstin mukaiset lausunnot. Lausunnot tulee toimittaa kunnan kirjaamoon 8.5.2025 klo 12:00 mennessä. Hyväksyttiin päätösesityksen mukaisesti.

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja