Valtuusto · 16.6.2025
Tarkastuslautakunnan arviointikertomus 2024
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Merk. Pykälässä puheenjohtajana toimi §29 valittu valtuuston puheenjohtaja Heidi Hakanen.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Kuntalain 121 §:ssä säädetyn mukaisesti tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä.
Ehdotus
Valtuusto pyytää arviointikertomuksessa esitetyistä havainnoista palvelualueiden ja kunnanhallituksen selvitykset. Selvitykset tulee toimittaa niin, että ne voidaan käsitellä syyskuun loppuun mennessä pidettävässä valtuuston kokouksessa. Selvitykset on toimitettava myös tarkastuslautakunnalle.
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Tarkastuslautakunta, 22.5.2025
Kuntalain 121 §:ssä säädetyn mukaisesti tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Esittelijä Erkki Arvila, valtuuston 2. varapuheenjohtaja, [poistettu] Tarkastuslautakunta saattaa vuoden 2024 arviointikertomuksen valmiiksi sihteerin toimittaman luonnoksen pohjalta. Tarkastuslautakunta jättää arviointikertomuksen vuodelta 2024 kunnanvaltuuston käsiteltäväksi ja esittää, että valtuusto pyytää arviointikertomuksessa esitetyistä havainnoista toimialojen ja hallituksen selvitykset. Selvitykset tulee toimittaa niin, että ne voidaan käsitellä syyskuun loppuun mennessä pidettävässä valtuuston kokouksessa. Selvitykset on toimitettava myös tarkastuslautakunnalle. Päätettiin esityksen mukaisesti.