Valtuusto · 16.6.2025

Vuoden 2024 tilinpäätös ja vastuuvapauden myöntäminen

  • Diaarinumero: HOLDno-2025-52

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Merk. Pykälässä puheenjohtajana toimi §29 valittu valtuuston puheenjohtaja Heidi Hakanen.

Asiakirjan teksti

Perustelut

Tarkastuslautakunta saattaa tilintarkastuskertomuksen tiedoksi kunnanvaltuustolle. Tarkastuslautakunta esittää kunnanvaltuustolle, että vuoden 2024 tilinpäätös hyväksytään ja kunnan hallintoa sekä taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1. - 31.12.2024.

Ehdotus

Valtuusto merkitsee tilintarkastuskertomuksen tiedoksi. Valtuusto hyväksyy vuoden 2024 tilinpäätöksen. Valtuusto myöntää kunnan hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille sekä tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille vastuuvapauden tilikaudelta 1.1.-31.12.2024.

Aiempi käsittely muissa toimielimissä

Tarkastuslautakunta, 22.5.2025

Kuntalain 125 §:n mukaan tilintarkastajan on annettava valtuustolle kultakin tilikaudelta kertomus,​ jossa esitetään tarkastuksen tulokset. Kertomuksessa on myös esitettävä,​ onko tilinpäätös hyväksyttävä ja voidaanko toimielimen jäsenelle ja asianomaisen toimielimen tehtäväalueen johtavalle viranhaltijalle (tilivelvollinen) myöntää vastuuvapaus. Tilintarkastusyhteisö KPMG Oy antaa 22.5.2025 tilintarkastuskertomuksen tilikaudelta 2024. Esittelijä Erkki Arvila, valtuuston 2. varapuheenjohtaja, [poistettu] Tilintarkastuskertomus vuodelta 2024 merkitään tiedoksi. Tarkastuslautakunta toteaa, että tilintarkastuskertomus ei sisällä sellaista muistutusta, josta olisi hankittava asianomaisen selitys sekä kunnanhallituksen lausunto. Tarkastuslautakunta saattaa tilintarkastuskertomuksen tiedoksi kunnanvaltuustolle. Tarkastuslautakunta esittää kunnanvaltuustolle, että vuoden 2024 tilinpäätös hyväksytään ja kunnan hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1. - 31.12.2024. Päätettiin esityksen mukaisesti Merk. Aada Söyrilä saapui klo 14.44.

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja