Kunnanhallitus · 12.10.2026

Hollolan Tilapalvelu Oy, toimitusjohtajasopimus

  • Diaarinumero: HOLDno-2023-878
  • Esittelijä: Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, [poistettu]

Päätös

Hyväksyttiin päätösesityksen mukaisesti. Merk. Asiantuntijakultavana elinvoimajohtaja Randell Elli Tervala ilmaisi esteellisyyden (yhteisöjäävi, yhtiön hallituksen jäsen, hallintolaki 28.1 § kohta 5) ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi.

Asiakirjan teksti

Perustelut

Hollolan Tilapalvelu Oy on käynnistänyt uuden toimitusjohtajahaun nykyisen toimitusjohtajan eläköityessä. Rekrytointi-ilmoitus julkaistiin KuntaRekryssä ja hakemukset tuli jättää 15.9.2026. Rekrytointiryhmä koostui Hollolan Toimitilapalvelu Oy:n hallituksen puheenjohtajasta, varapuheenjohtajasta ja kunnan elinvoimajohtajasta. Haastattelut pidettiin viikolla 40. Valtuuston hyväksymän konserniohjeen kohdan 18 mukaisesti Hollolan Tilapalvelu Oy:n on velvollisuus hankkia kunnan kanta ennen päätöksentekoa mm. johtajasopimuksesta. Hallintosäännön mukaan kunnanhallitus antaa kunnan omistamien yhtiöiden hallituksille omistajaohjauksellisen kannanoton yhtiöiltä edellytettyihin ennakkokanta-asioihin. Kunnanhallituksen kannanotto toimitetaan yhtiön hallituksen huomioon otettavaksi johtajasopimuksen käsittelyn yhteydessä. Yhtiön hallitus vastaa johtajasopimuksen hyväksymisestä osakeyhtiölain sekä yhtiön hallintosäännön ja omistajaohjauksen periaatteiden mukaisesti. Kokouksessa kuultavana elinvoimajohtaja Randell.

Ehdotus

Kunnanhallitus toteaa, että johtajasopimuksen tulee olla kokonaisuutena kuntakonsernin johtamisperiaatteiden, hyvän hallintotavan sekä kunnan omistajapoliittisten linjausten mukainen. Johtajasopimuksessa tulee määritellä toimitusjohtajan keskeiset tehtävät, vastuut, palvelussuhteen ehdot sekä menettelytavat mahdollisissa palvelussuhteen päättymistilanteissa. Toimitusjohtajalle vahvistetaan hallituksessa vuosittain tavoitteet, joiden valmistelusta vastaa hallituksen puheenjohtaja. Kunnanhallitus toteaa ennakkokantanaan,​ että esitetty toimitusjohtajasopimuksen yleiskirjaukset vastaavat kunnan linjauksia. Kunnanhallitus ei näe estettä sopimuksen hyväksymiselle yhtiön hallituksessa.

Aiempi käsittely muissa toimielimissä

Kunnanhallitus, 18.12.2023

Hollolan kunnan voimassa olevan konserniohjeen kohdan 18 mukaan konserniin kuuluvan yhteisön on ennen omaa päätöksentekoa hankittava konsernijohdon ennakkokäsitys strategisesta tai merkittävästi yhteisön tai kunnan toimintaan tai taloudelliseen vastuuseen liittyvästä asiasta. Yhteisön hallituksen tai toimitusjohtajan on hankittava jo asian valmisteluvaiheessa kirjallinen kunnan konsernijohdon kanta seuraaviin toimenpiteisiin.. "Keskeiset henkilöstöpoliittiset periaatteet kuten henkilöstöetujen ja palkkioiden perusteet ja muutokset niihin, johtajasopimus, toimitusjohtajan palkkaukseen ja sijaisjärjestelyihin liittyvät päätökset". Hollolan Tilapalvelu Oy:n hallitus pyytää kunnahllitukselta ennakkokantaa yhtiön voimassa olevan toimistusjohtajasopimuksen muuttamisesta, osana Hollolan Tilapalvelu oy:n ja Hollola Asuntotalot Oy:n johtamisen uudelleenjärjestelyjä. Voimassa olevan sopimuksen osalta on huomioitu uudelleenjärjestelyjen vaikutus vastuisiin ja täsmennetty kirjauksia immateriaoikeuksista ja sopmiuksen päättämisestä erityistilanteissa. Yhtiöltä tullut pyyntö on tämän esityslistan oheismateriaalina ja ehdotettu toimitusjohtajasopimus (salainen, Julkisuuslaki §24) liitteenä. Asiantuntijana kuultavana yhtiön hallituksen varapuheenjohtaja Kari Hyytiä. Esittelijä Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, [poistettu] Kunnanhallitus toteaa ennakkokantanaan, että esitetty toimitusjohtajasopimus on kunnan linjausten mukainen. Kunnanhallitus ei näe estettä sopimuksen hyväksymiselle yhtiön hallituksessa. Kunnanhallitus päätti palauttaa sopimuksen yhtiön hallitukselle valmisteltavaksi sen varmistamiseksi, että sopimus on yhtenevä kunnan muun vastaavan sopimuskäytännön kanssa. Merk. Asiantuntijana kuultavana oli Kari Hyytiä, Hallituksen varapuheenjohtaja Hollolan Tilapalvelu Oy. Helena Maattola ilmaisi esteelisyytensä (edustusjäävi, yhtiön hallituksen jäsen, hallintolaki 28.1 § kohta 2) ja poistui asian käsittelyn ajaksi. Helena Maattola

Alkuperäinen asiakirja