Kunnanhallitus · 17.8.2026

Nostava-hanke, hankkeen hallinnoinnin muutokset ja jatkoaika

  • Diaarinumero: HOLDno-2024-359
  • Esittelijä: Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, [poistettu]

Päätös

Hyväksyttiin päätösesityksen mukaisesti. Merk. Elli Tervala ilmaisi esteelisyyden (hallintolaki 28.1 § 1, osallisuusjäävi), ja poistui kokouksesta asian esittelyn ja käsittelyn ajaksi.

Asiakirjan teksti

Perustelut

Hollolan kunnanvaltuusto on.30.10.2023 hyväksynyt kaavoitusohjelman, jonka pohjalta on käynnistetty Nostava-Tikkakallion ja Kierrätysalueen osayleiskaavoitus. Alueiden osayleiskaavoitus perustuu kiertotalousalueen, logistiikka-alueen ja asumisen yhteensovittamiseen. Nostava-Tikkakallio ja Kierrätysalueen osayleiskaavatyöhön sisältyvien yritysalueiden kaavoitustarve on käynnistynyt seudullisesta ja maakunnallisesta tarpeesta. Hollolan kunnanhallitus on kokouksessaan 6.5.2024 §110 myöntänyt kuntarahoitusosuuden Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy:n hallinnoimalle hankkeelle "Green Logistics & Technology Park". Hankkeen päämääränä on edistää Hollolan Nostavan alueelle sijoittuvan Green Logistics & Technology Park -keskittymän toteutumista palvelemaan eteläisen Suomen logistiikan, logistiikkaintensiivisen teollisuuden ja ekoteollisen liiketoiminnan tarpeita. Hanke on saanut rahoituksen Kestävän kaupunkikehittämisen EAKR / Lahden kaupunkiseudun Innovaatiotoiminnan ekosysteemisopimuksesta. Hankkeen kokonaisbudjetti on 208 448 €, josta EAKR-rahoitus 60 % ja kuntarahoitus 40 %. Kuntarahoitusosuus jakautuu puoliksi Hollolan kunnan (41.689,50 euroa) ja Lahden kaupungin (41.689,50 euroa) välillä. Hankkeen alkuperäinen, suunniteltu toteutusaika on 1.8.2024 - 31.7.2026. Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy:n ja Lahden seutu - Lahti Region Oy:n toiminta yhdistettiin 1.7.2026 alkaen uudeksi koko Päijät-Hämeen maakunnan kattavaksi kasvuyhtiöksi. Yhdistyminen on toteutettiin liiketoimintakaupalla, jossa Ladecin koko liiketoiminta, henkilöstö ja hankkeet siirtyivät Lahti Regioniin. Myös Green Logistics & Technology Park -hanke siirtyi osana liiketoimintakauppaa. Hanketta on toteutettu tiiviissä yhteistyössä osallistujakuntien kanssa suunnitelman mukaisesti. Koska hanke käynnistyi täysimittaisesti suunniteltua myöhemmin, sille on haettu ja saatu rahoittajalta jatkoaika 30.04.2027 asti. Hankkeen kokonaisbudjetti on pysynyt ennallaan, mutta toimenpiteiden aikataulumuutosten johdosta kuntarahoituksen (Hollolan kunta 41.689,50 euroa) jakautuminen hankkeen toteutusvuosien välillä on muuttunut alkuperäisestä suunnitelmasta. Uuden maksusuunnitelman mukaisesti, Hollolan kunnan vuoden 2026 rahoitusosuus 18.705,00 € maksetaan Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy:n sijasta Lahden seutu - Lahti Region Oy:lle. Hollolan kunnanhallituksen päätöksen jälkeen Lahti Region laskuttaa kuntarahoitusosuuden erikseen. Ensimmäinen osuus (22.984,50 €) on laskutettu 28.11.2025.

Ehdotus

Kunnanhallitus hyväksyy hankkeen jatkumisen 30.04.2027 asti ja että Hollolan kunnan vuoden 2026 rahoitusosuus 18.705,00 € maksetaan Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy:n sijasta Lahden seutu - Lahti Region Oy:lle.

Aiempi käsittely muissa toimielimissä

Kunnanhallitus, 6.5.2024

Hollolan kunnanvaltuusto on.30.102023 hyväksynyt kaavoitusohjelman, jonka pohjalta on käynnistetty Nostava-Tikkakallion ja Kierrätysalueen osayleiskaavoitus. Alueiden osayleiskaavoitus perustuu kiertotalousalueen, logistiikka-alueen ja asumisen yhteensovittamiseen. Nostava-Tikkakallio ja Kierrätysalueen osayleiskaavatyöhön sisältyvien yritysalueiden kaavoitustarve on käynnistynyt kahdesta keskeisestä seudullisesta ja maakunnallisesta tarpeesta: Lahden seudulla on tällä hetkellä selkeä puute tilaa vaativalle teollisuudelle soveltuvista tonteista. Lisäksi seudulta, joka on yksi eteläisen Suomen tärkeimmistä logistisista keskuksista, puuttuu raideyhteydellinen, multimodaaliset toiminnot mahdollistava logistiikkaa palveleva alue. Lahden seutu kuuluu TEN-T -ydinverkkoon ja Lahti on määritelty yhdeksi sen kaupunkisolmukohdista. Osana TEN-T verkon eurooppalaista kehittämistä, komission tavoitteena on raide- ja kumipyöräyhteydet yhdistävän multimodaaliterminaalin toteutuminen kaikkiin kaupunkisolmukohtiin vuoteen 2040 mennessä. Nostavan alue mahdollistaa tämän tavoitteen toteutumisen Lahden seudulla. Tulevaisuudessa jätteiksi tai energiakäyttöön aiemmin menneistä materiaaleista otetaan yhä tehokkaammin eri aineosat talteen, ja niiden jatkohyödyntämisen jalostusaste tulee kasvamaan. Tämä tulee merkittävästi kasvattamaan kiertotalouden liiketoimintaa. Jotta materiaalivirtojen jatkohyödyntäminen olisi tehokasta ja teolliset symbioosit mahdollisia, niihin liittyviä liiketoimintoja on järkevää keskittää. Tällä hetkellä korkean jalostusarvon kiertotalouden liiketoiminnoille ei ole Lahden seudulla riittävästi soveltuvia sijoittumispaikkoja. Hollolan Nostavan alueelle maakuntakaavassa osoitettu kiertotalousalue sekä logistiikalle j alogistiikkaintensiiviselle teollisuudelle osoitettu yritysalue. Molemmat toiminnot edellyttävät alueen systemaattista kehittämistä liiketoiminnallisista lähtökohdista. Hankkeen keskeisenä tavoitteena on kehittää alueita ekoteollisia ja logistiikkaintensiivisiä toimintoja palvelevana, seudun ja laajemmin eteläisen Suomen kannalta merkittävänä kokonaisuutena. Nostavan kiertotalous- ja logistiikka-alueita on toistaiseksi suunniteltu ja kehitetty erillisinä kohteina. Niillä on kuitenkin merkittäviä toiminnallisia ja profiloitumiseen liittyviä synergioita, joita taulisi tarkastella yhteensovitettavana kokonaisuutena, laajemmin eteläisen Suomen ekoteollisia ja logistiikkaintensiivisiä toimintoja palvelevana merkittävänä kokonaisuutena. Tähän liittyvä yhteensovittavan kokonaistarkastelun tarve on tunnistettu laajemmin myös alueella ja kokonaisuuden konkretisoimisesta on käyty useita viranhaltijaneuvotteluja viimeisen puolen vuoden aikana. Käytyjen keskustelujen pohjalta Ladec Oy on laatinut hankehakemuksen otsikolla Green Logistics & Technology Park. Alueelle tavoitellaan sellaisten toimijoiden keskittymää, joista syntyy yhteisiä synergihyötyjä yrityksille ja alueen toimijoille. Hankkeen päämääränä on toteuttaa elinkeinoelämän lähtökohdista alueen vahvuuksiin perustuva, Hollolan Nostavan alueelle sijoittuva Green Logistics & Technology Park -keskittymä, joka palvelee eteläisen Suomen logistiikan, logistiikkaintensiivisen teollisuuden ja ekoteollisen liiketoiminnan tarpeita. Hankkeen konkreettiset tavoitteet, joilla tähän päämäärään pyritään: 1. Kehittää toimiva ja vetovoimainen Green Logistics & Technology Park (GLTP) –kokonaiskonsepti vihreään logistiikkaan, teknologiaan ja teollisuuteen keskittyvälle yrityskeskittymälle. 2. Kartoittaa alueen liiketoiminnallinen potentiaali ja laatia siihen pohjautuva kehittämisvisio. 3. Laatia konkreettinen toteutussuunnitelma alueelle. 4. Edistää alueen kokonaiskehittämistä sekä uusien vihreän logistiikan ja teollisuuden investointien toteutumista Lahden seudulle hyödyntämällä GLTP-konseptia. Hankehakemus ja esittelydiat liitteenä. Projektin hallinnoija ja toteuttaja on Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy. Toteutusaika on 1.8.2024 – 31.7.2026. Rahoitusta hankkeelle on haetta Kestävän kaupunkikehittämisen EAKR / Lahden kaupunkiseudun Innovaatiotoiminnan ekosysteemisopimuksesta (hakuaika 30.4.2024). Hankkeen kokonaisbudjetti on 208 448 €, josta EAKR-rahoitus 60 % ja kuntarahoitus 40 %. Henkilöresursseja hankkeelle osoitetaan 50%:n projektipäällikön osalta. Kuntarahoitusosuus jakautuisi puoliksi Hollolan kunnan (41.689,50 euroa) ja Lahden kaupungin (41.689,50 euroa) välillä. Määräraha vuodelle 2024 tullaan osoittamaan Strategisten hankkeiden määrärahasta ja vuosille 2025-2026 osana talousarviota kunnanhallituksen kustannuspaikalle. Ladec Oy:n toimitusjohtaja Tomi Tura antaa hankekatsauksen kunnanhallitukselle. Esittelijä Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, [poistettu] Kunnanhallitus hyväksyy osaltaan liitteen mukaisen hanke-hakemuksen ja siihen sisältyvän kunnan hankerahoitusosuuden n. 42 000 euroa vuosina 2024-2026. Hyväksyttiin päätösesityksen mukaisesti. Merk. Asiantuntijakuultavana olivat Tomi Tura, toimitusjohtaja LADEC Oy ja kunnan elinvoimajohtaja Heli Randell.

Alkuperäinen asiakirja