Kunnanhallitus · 17.8.2026
Provincia, hankintalain muutos
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksytiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Eduskunta on hyväksynyt 10.6.2026 uuden hankintalain (laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista), joka tuli voimaan 18.6.2026. Lakiin sisältyy siirtymäaika 30.6.2027 saakka, ellei hankintayksikkö täytä pidennettyyn siirtymäaikaan oikeuttavia edellytyksiä ja ilmoita Valtionkonttorille pidennetyn siirtymäajan käytöstä 30.9.2026 mennessä. Provincian ja sen osakkaiden näkökulmasta keskeisin muutos on sidosyksikköhankintoihin liittyvä 10 prosentin vähimmäisomistusvaatimus. Tällä hetkellä Provincialla on yhdeksän osakasta, jotka eivät täytä uuden lain mukaista vähimmäisomistusvaatimusta tai joilla ei ole vireillä tähän liittyviä osakejärjestelyjä. Hollolan kunnan osakeosuus Provincia Oy:stä on 11,94 %. Hollolan kunnan lisäksi yli 10 % omistusosuus yhtiöstä on Lahden kaupungilla, Kanta-Hämeen hyvinvointialueella ja Päijät-Hämeen hyvinvointialueella. Lisäksi Hämeenlinnan kaupungilla on sopimus Lahden kaupungin kanssa osakeostosta siten, että Hämeenlinnan kaupungin omistusosuus nousee yli 10 %:iin. Provincia Oy on arvioinut huolellisesti uuden lainsäädännön vaikutuksia yhtiön toimintaan sekä siihen liittyviä riskejä. Yhtiön toiminnan tulee kaikissa tilanteissa perustua osakeyhtiölain vaatimuksiin ja yhtiön edun ensisijaiseen huomioon ottamiseen. Tarkastelun keskeisiä lähtökohtia ovat sidosyksikköaseman säilyttäminen sekä yhtiön strategian suunnitelmallinen toteuttaminen. Tähän perustuen yhtiö kannustaa alle 10 prosentin omistusosuuden omaavia osakkaita edistämään asiaan liittyviä järjestelyjään mahdollisimman pian. Hollolan kunta on osallistunut pienosakkaiden kanssa yhteisselvitykseen, missä on kartoitettu hankintalain muutoksen vaikutuksia ja vaihtoehtoja toiminnan järjestelyihin. Selvitys (luottamuksellinen) liitteenä. Pienosakkaat pohtivat parhaillaan yhteiskilpailutusta talous- ja henkilöstöpalvelujen osalta tilanteen johdosta. Hollolan kunnan keskeiset Provincia Oy:n kautta hankitut talous- ja henkilöstöhallinnon ohjelmat ovat vaihtuneet ja niihin kohdistuneet muutostyöt ja koulutukset on toteutettu vuosina 2023-2025 ja jatkokehitystyöt aloitettu 2025. Uusiin ohjelmistoihin siirtyminen ja niiden liittyvät tekniset rajapintamuodostukset sekä muut ohjelmistoratkaisut suoritettiin Provincian Oy:n kanssa läpi viedyssä Jämerä-hankkeessa. Muutosohjelman (ml. Jämerä) kustannukset olivat noin 0,75 miljoonaa euroa (Khall 15.4.2024 §102) ja ne ovat osa kunnan investointi- ja poisto-ohjelmaa. Taloushallinnon kirjanpitojärjestelmä on integroitu taloushallinnon suunnitteluun sekä raportointiin, kuten esimerkiksi talousarvioiden laadinta ja tilinpäätösten valmistelu. Henkilöstöjärjestelmien alustalle on rakennettu edellisen valtuustokauden strategisten hankkeiden toteutus, sekä kunnan henkilöstöhallintoprosessit. Järjestelmäuudistus on juuri saatu suoritettua ja sen hyödyntäminen on aloitettu, samoin jatkokehitys. Uuteen kilpailutukseen osallistuminen edellyttäisi täydellistä sitoutumista tarjouskäsittelyyn ja toiminnan mahdolliseen siirtoon. Uuden toimijan käyttöönotto tekee järjestelmävaihdon työt 2023-2026 tyhjäksi ja kunta joutuu aloittamaan vastaavan järjestelmän uudelleenrakentamisen. Toimijan vaihtuminen tarkoittaa käytännössä kehitystyön pysähtymistä noin 3-4 vuodeksi ja keskittymistä uuden rakenteen luomiseen ja käyttöönottoon. Pelkästään kustannusvaikutusten ja resurssien ohjauksen näkökulmasta, uudelleenkilpailutukseen ei ole perusteltua osallistua. Alle 10 % omistusosuuden pienosakkaisiin kohdistuu velvoittava muutos. Muutosjärjestelyt eivät edellytä Hollolan kunnalta suoria toimenpiteitä, mutta järjestelyistä voi aiheutua kunnalle välillisiä kustannuksia ja vaikutuksia. Hollolan kunta on jäämässä palvelujen käytön suhteessa pienimmäksi osakkaaksi Provincia Oy:öön. Yhtiön toiminta muutosten jälkeen voi keskittyä enemmän suuria volyymiasiakkaita palvelevaan suuntaan, mikä on tunnistettu riski Hollolan osalta. Yhtiön toiminnan kehitystä suhteessa Hollolan tarpeisiin on tarkoituksenmukaista seurata. Talous- ja henkilöstöhallinnon osalta markkinatilanteen odotetaan oleellisesti muuttuvan lähivuosina hankintalain muutoksesta johtuen, jolloin myös vaihtoehtojen arvioinnille on paremmat edellytykset.
Ehdotus
Kunnanhallitus merkitsee Provincia Oy:n katsauksen tiedoksi ja päättää, että Hollolan kunta jatkaa Provincia Oy:n osakkaana ja palvelujen käyttäjänä toistaiseksi.
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Kunnanhallitus, 19.1.2026
Hankintalain mahdollinen uudistus asettaa kunnat tilanteeseen, jossa ns in-house yhtiöiden toimintaa ja omistuksia tulee arvioida uudelleen. Laki on valmisteltavana, eikä hallituksen esityksen lakiluonnosta ole vielä saatavilla. Julkishallinnon (pääosin Päijät-Häme) toimijoiden omistama taloushallinnon ja palkanlaskennan palveluja tuottava Provincia Oy on yksi keskeisimmistä seudullisista yhtiöistä, johon hankintalaki tulee merkittävästi vaikuttamaan. Tämän vuoksi Provincia Oy on toteuttanut ennakointityötä ja selvityksiä jo kesästä 2025 lähtien. Provincia Oy:n osakkaat kutsutaan osakaskokoukseen 26.1.2026 klo 8.00. Osakaskokouksessa käsitellään BDO Oy:n valmistelemaa inhouse-selvitystä, kuullaan yhtiön jatkoselvityksiä yritysjärjestelyyn liittyvistä muutoskustannuksista ja sovitaan jatkovaiheista. Kokous järjestetään lähikokouksena. Nyt koolle kutsuttu osakaskokous on sisällöltään informatiivinen ja vain jatkovalmistelun eteneminen on päätettävien asioiden listalla. Osakaskokoukseen on Hollolan kunnan edustajaksi ilmoitettu kunnanjohtaja sekä hallinto- ja talousjohtaja. Kuntalain 39 §:n mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan omistajaohjauksesta ja toimintojen yhteensovittamisesta. Katsauksen asian valmistelusta antavat kunnanjohtaja sekä hallinto- ja talousjohtaja. Esittelijä Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, [poistettu] Kunnanhallitus merkitsee katsauksen tiedoksi ja linjaa omistajaohjausta osakaskokouksen 26.1.2026 osalta. Merkittiin tiedoksi.