Kunnanhallitus · 15.6.2026

Luottamushenkilöiden kokouspalkkiot ja viranhaltijoiden kertapalkkiot 1.8.2026

  • Diaarinumero: HOLDno-2025-823
  • Esittelijä: Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, [poistettu]

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

Asiakirjan teksti

Perustelut

Hollolan kunnan voimassa olevassa hallintosäännössä todetaan mm. seuraavaa: 151 § Kokouspalkkiot Kuntalain mukaisten toimielinten kokouksista maksetaan valtuuston päättämät kokouspalkkiot. Päätöksen mukaiset kokouspalkkiot ovat hallintosäännön liitteenä. Niiden korotukset tehdään tämän säännön mukaisesti. Pöytäkirjan kokouksen ulkopuolella tapahtuvasta tarkastamisesta suoritetaan valtuuston päätöksen mukainen palkkio. Lisäksi mahdollisesta erillisestä tarkastuskäynnistä maksetaan matkakulut. Keskusvaalilautakunnan, vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan puheenjohtajalle ja jäsenelle maksetaan kultakin äänestyksen toimituspäivältä jokaiselta tunnilta kuntien tuntipalkkaisten kokonaiskeskituntiansion mukainen tuntikorvaus. Palkkioihin sisältyy kultakin toimituspäivältä palkkio vaalitoimituksen päätyttyä suoritettavasta laskentatehtävästä. Kokouspalkkioita ja ansionmenetyskorvauksia korotetaan kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen yleiskorotusten mukaisesti. Palkkiot pyöristetään ylöspäin lähimpään 50 senttiin. Korotus ei koske vuosipalkkioita. Kunta-alan yleinen virka- ja työehtosopimus on voimassa 1.5.2025–29.2.2028. KT julkaisi 11.6.2025 yleiskirjeen 15/2025, jonka mukaisesti KVTES:n allekirjoituspöytäkirjan 3 § 2 mom mukaisesti yleiskorotus on 1.8.2026 alkaen on 2,27%. Liitteenä ovat taulukot luottamushenkilöiden kokouspalkkioista ja viranhaltijoiden kertapalkkiot 1.8.2026 alkaen.

Ehdotus

Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi luottamushenkilöiden kokouspalkkioihin sekä viranhaltijoiden (toimenhaltijat) kertapalkkioihin tehdyt korotukset 1.8.2026.

Aiempi käsittely muissa toimielimissä

Kunnanhallitus, 13.10.2025

Hollolan kunnan voimassa olevassa hallintosäännössä todetaan mm. seuraavaa: ”151 § Kokouspalkkiot Kuntalain mukaisten toimielinten kokouksista maksetaan valtuuston päättämät kokouspalkkiot. Päätöksen mukaiset kokouspalkkiot ovat hallintosäännön liitteenä. Niiden korotukset tehdään tämän säännön mukaisesti. Pöytäkirjan kokouksen ulkopuolella tapahtuvasta tarkastamisesta suoritetaan valtuuston päätöksen mukainen palkkio. Lisäksi mahdollisesta erillisestä tarkastuskäynnistä maksetaan matkakulut. Keskusvaalilautakunnan, vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan puheenjohtajalle ja jäsenelle maksetaan kultakin äänestyksen toimituspäivältä jokaiselta tunnilta kuntien tuntipalkkaisten kokonaiskeskituntiansion mukainen tuntikorvaus. Palkkioihin sisältyy kultakin toimituspäivältä palkkio vaalitoimituksen päätyttyä suoritettavasta laskentatehtävästä. Kokouspalkkioita ja ansionmenetyskorvauksia korotetaan kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen yleiskorotusten mukaisesti. Palkkiot pyöristetään ylöspäin lähimpään 50 senttiin. Korotus ei koske vuosipalkkioita. Kunta-alan yleinen virka- ja työehtosopimus on voimassa 1.5.2025–29.2.2028. KT julkaisi 11.6.2025 yleiskirjeen 15/2025, jonka mukaisesti KVTES:n allekirjoituspöytäkirjan 2 § 1 mom mukaisesti yleiskorotus on 1.10.2025 alkaen on 2,5%. Liitteenä ovat taulukot luottamushenkilöiden kokouspalkkioista ja viranhaltijoiden kertapalkkiot 1.10.2025 alkaen. Esittelijä Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, [poistettu] Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi luottamushenkilöiden kokouspalkkioihin sekä viranhaltijoiden (toimenhaltijat) kertapalkkioihin tehdyt korotukset 1.10.2025. Hyväksyttiin päätösesityksen mukaisesti.

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja