Kunnanhallitus · 1.6.2026

Tietoturvauudistus 2026

  • Diaarinumero: HOLDno-2025-1084
  • Esittelijä: Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, [poistettu]

Päätös

Hyväksyttiin päätösesityksen mukaisesti. Merk. Kokouksessa kuultavana tietohallintopäällikkö Hirvonen.

Asiakirjan teksti

Perustelut

Hollolan kunta on aktiivisesti järjestänyt tietoturvaansa, vastaamaan ulkoisiin haasteisiin ja sisäisiin heikkouksiin. Riskiprofiili on muodostunut aiempaan monitahoisemmaksi ja ne järjestelyt joilla aikaisemmin on pärjätty, ovat tulleet tiensä päähän. Tietohallinto on laatinut uuden suunnitelman järjestelmätason muutoksista, joiden katsotaan vastaavan nykyisiin ja tuleviin uhkakuviin. Kehittyneiden tietoturvaan kohdistuvien uhkakuvien johdosta Hollolan kunnassa tietohallintopalvelujen toimesta on nähty tarve uudistaa tietoturvamenettelyjä. Perinteinen tietoturva, joka painottuu verkon rajaamiseen, yksittäisten työasemien sekä palvelinlaitteistojen turvaamiseen, ei enää riitä. Hyökkäykset kohdistuvat nyt edellisten lisäksi identiteetteihin, pilvipalveluihin, toimittajaketjuihin ja käyttäjien tunnuksiin. Tekoälyavusteiset kalastelukampanjat ovat tuoneet tarpeen tiukentaa ehdollisen käytön sääntöjä ja seurata kirjautumisia sekä käyttäjätunnuksien toimintaa aktiivisesti. Kunnan palvelut, päätöksenteko, henkilöstöhallinto, talous, opetuksen ja hyvinvoinnin palvelut sekä sähköinen asiointi rakentuvat tietojärjestelmien varaan. Kun digitalisaatio syvenee, myös häiriöiden vaikutukset kasvavat. Kyberturvallisuus on osa yhteiskunnan varautumista, ja digitaalisten palvelujen turvallisuus on edellytys luottamukselle kunnassa sekä koko yhteiskunnassa. Kuvaus suunnitelmista ja siihen liittyvistä hankinnoista on tämän esityslistan salaisina liitteenä. Tietohallinnon suunnitelmat ovat Julkisuuslain §24 kohdan 7 perusteella salaisia: Salassa pidettäviä viranomaisen asiakirjoja ovat, jollei erikseen toisin säädetä: 7) henkilöiden, rakennusten, laitosten, rakennelmien sekä tieto- ja viestintäjärjestelmien turvajärjestelyjä koskevat ja niiden toteuttamiseen vaikuttavat asiakirjat, jollei ole ilmeistä, että tiedon antaminen niistä ei vaaranna turvajärjestelyjen tarkoituksen toteutumista. Määräraha hankinnalle on huomioitu talousarviossa. Muutoksien vaikutusta henkilöstön työskentelyyn on käsitelty Yhteistoimintaryhmässä 13.5.2026 ja Yhteistyötoimikunnassa.26.5.2026. Kokouksessa asiaa esittelee tietohallintopäällikkö Hirvonen.

Ehdotus

Kunnanhallitus hyväksyy liiteen mukaiset järjestelmämuutokset ja päättää hankkia niihin liittyvät liitteen mukaiset hankinnat.

Alkuperäinen asiakirja