Kunnanhallitus · 18.5.2026

Norolanpellon asemakaavan muutos osittain voimaan, 18.5.2026 kunnanhallitus

  • Diaarinumero: HOLDno-2022-462
  • Esittelijä: Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, [poistettu]

Päätös

Hyväksyttiin päätösesityksen mukaisesti.

Asiakirjan teksti

Perustelut

Hollolan kunnanvaltuusto hyväksyi 9.3.2026 § 5 Norolanpellon asemakaavamuutoksen. Kaavasta tehtiin Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle yksi valitus. Alueidenkäyttölain § 201 mukaan kunnanhallitus voi valitusajan kuluttua määrätä yleis- ja asemakaavan tulemaan voimaan ennen kuin se on saanut lainvoiman kaava-alueen siltä osalta, johon valitusten tai oikaisukehotuksen ei voida katsoa kohdistuvan. Kunnan on annettava päätös viivytyksettä tiedoksi valittajille ja muutoksenhakuviranomaiselle sekä, jos määräys koskee oikaisukehotuksen kohteena olevaa kaavaa, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle. Muutoksenhakuviranomainen voi kieltää päätöksen täytäntöönpanon. Hämeenlinnan hallinto-oikeudessa vireillä oleva valitusasia kohdistuu ainoastaan VL-4-lähivirkistysalueen osaan, kiinteistöön RN:o 98-414-2-429, joten on perusteltua saattaa asemakaavan muutos voimaan niiltä osin, mitä valitus ei koske. Valituksessa esitetyt seikat koskevat osittain menettelyllisiä kysymyksiä (kuten tiedoksianto, kuuleminen) ja osittain luontoselvitysten riittävyyteen liittyviä seikkoja. Menettelyllisiä puutteita koskevat väitteet liittyvät valittajan kiinteistöön, eivätkä osoita sellaista laaja-alaista virhettä, joka koskisi kaavaprosessia kokonaisuutena. Mahdolliset menettelylliset puutteet eivät siten estä kaavan muiden osien voimaantuloa. Selvitysten riittävyyttä koskeva kritiikki kohdistuu erityisesti tiettyihin luontoarvoihin ja yksittäiseen alueeseen. Valituksessa ei esitetä, että kaavan muiden osien osalta selvityspohja olisi puutteellinen tai ettei niitä voitaisi pitää lain edellyttämällä tavalla riittävinä. Valituksessa esitetty kohtuuton haitta kohdistuu yksinomaan valittajan kiinteistöön. Mahdollinen haitta ei ulotu muihin kaava-alueen osiin eikä estä niiden toteuttamista. Kaavaratkaisun epäjohdonmukaisuutta ja maanomistajien epätasapuolista kohtelua koskevat väitteet kohdistuvat valittajan kiinteistöä koskevaan yksittäiseen kaavaratkaisuun tai lähialueen voimassa oleviin kaavoihin, eivätkä osoita, että asemakaava kokonaisuutena olisi lainvastainen tai ettei sen muita osia voitaisi panna täytäntöön. Valittajan kiinteistön osalta tehty ratkaisu perustuu alueella todettuihin luontoarvoihin, eikä vastaavia rajoitteita ole todettu muualla asemakaavassa rakentamiseen osoitetuilla alueilla. Valituksen käsittely ei siten vaikuta muiden kaava-alueiden toteuttamiskelpoisuuteen, vaan nämä muodostavat valituksesta riippumattoman, toiminnallisesti itsenäisen kokonaisuuden. Myös päätöksen perusteluihin ja valmisteluun liittyvä kritiikki kohdistuu valittajan kiinteistöä koskevaan ratkaisuun eikä estä muiden, siitä riippumattomien kaavanosien voimaantuloa. Voimaan saattamisen ulkopuolelle on hyvä jättää valitusta koskevan kiinteistön RN:o 98-414-2-429 itäpuolella sijaitseva suojaviheralueen osa, josta on lainvoimaisen asemakaavan katuyhteys kiinteistölle. Asemakaavan määrääminen osittain voimaan ennen sen lainvoimaisuutta on keino nopeuttaa tarpeellisia rakennushankkeita silloin, kun osittaisella täytäntöönpanolla ei ole vaikutusta valituksen ratkaisemiseen. Kaavan osittaista voimaansaattamista esitetyiltä osin pidetään tärkeänä, että saadaan edistettyä kunnalle merkittävän alueen tonttitarjontaa ja rakentumista. Keskeneräinen kaavatilanne vaikeuttaa myös kaava-alueen yksityisten kiinteistöjen omistajien tilannetta ja osittainen voimaansaattaminen nopeuttaisi näiden kiinteistöjen rakentamista. Kaavan osittaisella täytäntöönpanolla ei katsota olevan vaikutuksia valituksen kohteena olevalle alueelle. Päätöksen peruste: Alueidenkäyttölaki 201 §. Kunnanhallitus voi valitusajan kuluttua määrätä yleis- ja asemakaavan tulemaan voimaan ennen kuin se on saanut lainvoiman.

Ehdotus

Kunnanhallitus päättää määrätä Norolanpellon asemakaavamuutoksen nro [poistettu] alueidenkäyttölain 201 §:n mukaisesti tulemaan osittain voimaan pois lukien VL-4-lähivirkistysalueen osaa (kiinteistö RN:o 98-414-2-429) ja sen itäpuolella olevaa suojaviheralueen osaa (ks. liitekartta).

Aiempi käsittely muissa toimielimissä

Elinvoimavaliokunta, 31.5.2023

Norolanpellon asemakaavan muutoksen käynnistämissopimukset Esittelijä Heli Randell, elinvoimajohtaja, [poistettu] Lähtökohdat Norolanpellon asemakaavan muutos tuli vireille 7.12.2022 ja osallistumis- ja arviointisuunnitelma oli nähtävillä 8.12.2022-16.1.2023. Kaavamuutoksen lähtökohtatavoitteina on ollut kaavoittaa kunnan omistamalle maa- ja metsätalouskäytössä olevalle alueelle pientaloasutusta Karjusaarenkadun ja Toisenmäentien idänpuoleiselle alueelle. Itä-länsisuuntainen viheryhteys säilytetään. Kaavamuutokseen rajattiin tarkoituksenmukainen kokonaisuus erityisesti viheryhteyksien tarkastelua varten. Kaavamuutosalueeseen sisältyy yksityisessä omistuksessa olevia rakennettuja ja rakentamattomia kiinteistöjä, jotka lähtökohtaisesti osoitetaan voimassa olevan kaavan mukaisena, ellei kaavamuutosprosessin aikana ilmene muita tarpeita. Kaavamuutosalueeseen sisältyvien kiinteistöjen omistajat Kilpiäistenpohjan ranta-alueella ottivat yhteyttä osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävillä ollessa. Heistä viisi maanomistajaa haluaa kaavamuutoksen yhteydessä tavoitella yhteensä kuutta omakotitalon rakennuspaikkaa rannalle. Yksi ranta-alueen kiinteistönomistaja jättäytyi rakennuspaikkatavoitteesta kaavoituksen käynnistämissopimusluonnosten kommentointivaiheessa. Maanomistakaavalla on tutkittu vuonna 2004-2007 rakennuspaikkojen saamista rannalle, mutta kaava kumoutui hallinto-oikeudessa puutteellisten selvitysten ja yleiskaavasta poikkeavan ratkaisun perustelemattomuuden vuoksi. Yleiskaavatilanne on muuttunut ja aluetta tarkastellaan uudelleen nykytilanteen mukaan uusilla selvityksillä. Uusien tavoitteiden myötä osallistumis- ja arviointisuunnitelma tullaan asettamaan uudelleen nähtäville. Mikäli kaavaprosessin edetessä ei ole tarkoituksenmukaista edistää Maanomistajan esittämiä tavoitteita, kunnalla on oikeus keskeyttää Sopimusaluetta koskevan asemakaavamuutoksen käsittely Sopimusalueen osalta. Se mahdollistaa kaavaprosessin edistämisen kunnan tavoitteiden osalta. Periaatteet yksityisille koituvista kustannuksista Hollolan kunnan taksataulukon mukaan yksityisten kaavahankkeiden liittyessä kunnan aloitteesta tehtävään laajempaan asemakaava-alueeseen, sovelletaan harkinnan mukaan alennettua taksaa. Norolanpellon asemakaavamuutoksen osalta esitetään sovellettavaksi taksaa siten, että rakennusoikeuden ollessa enintään 500 k-m2 kaavasta peritään 2000 €:n (alv 0 %) korvaus suunnittelukustannuksista. Lisäksi kunta teettää useita erillisselvityksiä, joista osa koskee Norolanpellon kaavamuutosaluetta ja osa kohdistuu maanomistajien ranta-alueelle. Maanomistajia velvoitetaan osallistumaan kunnan tilaamien selvitysten kustannuksiin oman hyödynsaannin osalta seuraavasti. Kilpiäistenpohjan ranta-alueella on kahdeksan yksityistä rantakiinteistöä, joilla on viisi omistajaa. Tavoiteltavien rakennuspaikkojen määrä on yhteensä kuusi. Koko alueeseen kohdistuvista kaavoitusselvityskustannuksista yhtä tavoiteltavaa rakennuspaikkaa kohti Kilpiäistenpohjan yksityisen maanomistajan osuus määritetään seuraavasti: 1/6 * (Kilpiäistenpohjan yksityisesti omistettujen kiinteistöjen pinta-alojen summa jaettuna koko Norolan kaavamuutosalueen pinta-alalla). Osa selvitystarpeista kohdistuu vain Kilpiäistenpohjan yksityisten maanomistajien kiinteistöihin. Niiden osalta kaavoitusselvitysten kustannukset jaetaan yksityisille hyödynsaajille kaavoitusselvitysmaksuna jakosuhteessa 1/6 (=yksi tavoiteltava rakennuspaikka). Kunta laatii asemakaavan käynnistämissopimukset niiden maanomistajien kanssa, joille koituu yllä kuvatuilla periaatteilla kustannuksia. Kaavan käynnistämisopimusten sisältö Kiinteistön 98-414-1-544 maanomistajan tavoite on osoittaa kiinteistölle yksi rakennuspaikka, jolla rakennusoikeutta on yhteensä 300 kerrosneliömetriä. Kiinteistöllä ei ole ennestään rakennuksia, mutta kaavamuutosalueella on samaan kiinteistöön kuuluva palsta, joka on merkitty voimassa olevaan asemakaavaan erillispientalojen korttelialueeksi, joka on korttelin 63 tontti 1. Maanomistajalta peritään kaavan laadinnasta yhteensä 2000 €:n korvaus ja lisäksi selvityksistä aiheutuvat kustannukset. Kiinteistön 98-414-1-999 maanomistajien tavoite on osoittaa kiinteistölle yksi rakennuspaikka, jolla rakennusoikeutta on yhteensä 200 kerrosneliömetriä. Kiinteistöllä on ennestään rakennuksia kaavamuutosalueella, jossa kiinteistön palsta on merkitty voimassa olevaan asemakaavaan erillispientalojen korttelialueeksi korttelissa 68, osaksi tonttia 3. Maanomistajalta peritään kaavan laadinnasta yhteensä 2000 €:n korvaus ja lisäksi selvityksistä aiheutuvat kustannukset. Kiinteistön 98-414-1-906 maanomistajien tavoite on osoittaa kiinteistölle yksi rakennuspaikka, jolla rakennusoikeutta on yhteensä 260 kerrosneliömetriä. Kiinteistöllä ei ole ennestään rakennuksia, mutta samalla maanomistajalla on kaavamuutosalueella eri kiinteistö, joka on merkitty voimassa olevaan kaavaan erillispientalojen korttelialueeksi korttelissa 68 tontiksi 2. Maanomistajalta peritään kaavan laadinnasta yhteensä 2000 €:n korvaus ja lisäksi selvityksistä aiheutuvat kustannukset. Kiinteistöjen 98-414-1-375, 98-414-1-376 ja 98-414-1-377 maanomistajan tavoite on osoittaa kiinteistöille yksi rakennuspaikka, jolla rakennusoikeutta on yhteensä 230 kerrosneliömetriä. Kiinteistöillä on ennestään rakennuksia kaavamuutosalueella, jossa kiinteistöjen palstat on merkitty voimassa olevaan kaavaan erillispientalojen korttelialueeksi korttelissa 68 tonteiksi 5 ja 6. Maanomistajalta peritään kaavan laadinnasta yhteensä 2000 €:n korvaus ja lisäksi selvityksistä aiheutuvat kustannukset. Kiinteistöjen 98-414-1-374 ja 98-414-1-564 maanomistajan tavoite on osoittaa kiinteistöille kaksi rakennuspaikkaa, joilla rakennusoikeutta on yhteensä 500 kerrosneliömetriä. Kiinteistöillä ei ole ennestään rakennuksia. Maanomistajalta peritään kaavan laadinnasta yhteensä 2000 €:n korvaus ja lisäksi selvityksistä aiheutuvat kustannukset. Kaavan suunnittelu- ja selvityskustannuksista peritään 1000 € sitten kun OAS on nähtävillä ja loppuerä peritään kaavamuutosehdotuksen nähtäville panon jälkeen. Kaavan kustannusten perimisellä ei ole vaikutusta kaavan voimaantuloon. Asemakaavan tavoitteellinen aikataulu on seuraava: osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville asettaminen uudestaan kesä 2023, kaavaluonnos nähtäville lokakuu 2023, elinvoimavaliokunta asettaa ehdotuksen nähtäville tammi-helmikuu 2024, kaavan hyväksyminen kevät 2024. Merk. Asiantuntijana kokouksessa kaavasuunnittelija Sini Utriainen. Keskustelun kuluessa Kristiina Vanhala-Selin esitti että päätösehdotusta ei hyväksytä. Puheenjohtaja totesi että esitys raukesi kannattamattomana. Päätettiin päätösehdotuksen mukaisesti. Jäsen Kristiina Vanhala-Selin jätti eriävän mielipiteen. Jäsen Kristiina Vanhala-Selin

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja