Kunnanhallitus · 18.5.2026

Valtuustoaloite, ympäristöystävällinen ja kestävä palkitsemismalli (kh 18.5.2026)

  • Diaarinumero: HOLDno-2026-234
  • Esittelijä: Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, [poistettu]

Päätös

Hyväksyttiin päätösesityksen mukaisesti.

Asiakirjan teksti

Perustelut

Valtuuston kokouksessa 9.3.2026 Perussuomalaisten valtuustoryhmä jätti valtuustoaloitteen Ympäristöystävällinen ja kestävä palkitsemismallista Hollolan kunnassa. Aloitteessa esitetään,​ että Hollolan kunta mahdollistaa nimikkopuiden istuttamisen Hollolassa asuvalle,​ joka edustaa Hollolaa ja menestyy esim. kansallisissa tai kansainvälisissä urheilutapahtumissa tai muuten merkittävissä toimissa. Menestyneiden palkitsemistapana kunta voisi määritellä yhden tai useampia istutuspaikkoja,​ antaa selkeät toimintaohjeet sekä suositella sopivia puulajeja. Tavoitteena on tarjota ympäristöystävällinen ja kestävä palkintomalli,​ joka toteutetaan yhteistyössä kunnan kanssa ja kunnan luvalla. Ehdotus on,​ että Hollolan kunta: 1. Määrittelee viheralueita,​ joille voidaan istuttaa lahja-​ ja muistopuita. 2. Laatii selkeän menettelyn,​ jolla seurat ja tapahtumajärjestäjät voivat hakea istutusluvan. 3. Suosittelee paikallisiin oloihin sopivia puulajeja. 4. Määrittää hoitovastuun (esim. 1. vuosi järjestäjälle,​ jatko kunnan viher-​ tai metsäsuunnitelmien mukana). Elinvoiman palvelualueella on laadittu toimintamalli nimikkopuiden istuttamiseksi,​ toimintamalli liitteenä. Elinvoimavaliokunta käsitteli asiaa kokouksessaan 12.5.2026 § 87.

Ehdotus

Kunnanhallitus hyväksyy esittelytekstissä kuvatun kunnanhallitukselle annettavan vastauksen valtuustoaloitteeseen. Vastaus aloitteeseen viedään valtuustolle tiedoksi, osana valtuustolle annettavaa aloitekoostetta.

Aiempi käsittely muissa toimielimissä

Elinvoimavaliokunta, 12.5.2026

Valtuuston kokouksessa 9.3.2026 Perussuomalaisten valtuustoryhmä jätti valtuustoaloitteen Ympäristöystävällinen ja kestävä palkitsemismallista Hollolan kunnassa. Aloitteessa esitetään, että Hollolan kunta mahdollistaa nimikkopuiden istuttamisen Hollolassa asuvalle, joka edustaa Hollolaa ja menestyy esim. kansallisissa tai kansainvälisissä urheilutapahtumissa tai muuten merkittävissä toimissa. Menestyneiden palkitsemistapana kunta voisi määritellä yhden tai useampia istutuspaikkoja, antaa selkeät toimintaohjeet sekä suositella sopivia puulajeja. Tavoitteena on tarjota ympäristöystävällinen ja kestävä palkintomalli, joka toteutetaan yhteistyössä kunnan kanssa ja kunnan luvalla. Ehdotus on, että Hollolan kunta: 1. Määrittelee viheralueita, joille voidaan istuttaa lahja- ja muistopuita. 2. Laatii selkeän menettelyn, jolla seurat ja tapahtumajärjestäjät voivat hakea istutusluvan. 3. Suosittelee paikallisiin oloihin sopivia puulajeja. 4. Määrittää hoitovastuun (esim. 1. vuosi järjestäjälle, jatko kunnan viher- tai metsäsuunnitelmien mukana). Elinvoiman palvelualueella on laadittu toimintamalli nimikkopuiden istuttamiseksi, toimintamalli liitteenä. Esittelijä Heli Randell, elinvoimajohtaja, [poistettu] Elinvoimavaliokunta hyväksyy esittelytekstissä kuvatun kunnanhallitukselle annettavan vastauksen valtuustoaloitteeseen. Valiokunta toteaa aloitteen osaltaan loppuun käsitellyksi ja lähettää vastauksensa edelleen kunnanhallitukselle tiedoksi. Hyväksyttiin päätöehdotuksen mukaisesti

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja