Kunnanhallitus · 27.4.2026

Rahoitus- ja sijoitustoiminnan periaatteet, linjaus sijoitustoiminnasta

  • Diaarinumero: HOLDno-2019-201
  • Esittelijä: Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, [poistettu]

Päätös

Hyväksyttiin päätösesityksen mukaisesti.

Asiakirjan teksti

Perustelut

Valtuuston 2023 hyväksymän rahoitus- ja sijoitustoiminnan periaatteiden mukaan, sijoitustoiminnan tarkemmasta omaisuuslajien välisistä hajauttamisen rajoista päättää kunnanhallitus, valtuuston linjausten mukaisissa rajoissa. Kokouksessaan joulukuussa 2023 kunnanhallitus linjasi, että sijoitustoiminnassa pitäydytään 100 prosenttisesti korkosijoituksissa, joissa yksittäisen sijoituksen kesto alle 12 kuukautta. Hemsön Suomi Oy:n ostettua kunnalta Kiinteistöosakeyhtiö Terveystie 2 koko osakekannan, kunnan likvidit varat ovat lisääntyneet merkittävästi. Koska määrän lisäys on merkittävä, on kunnanhallituksen hyvä tarkastella joulukuun 2023 sijoitustoiminnan linjauksensa ajanmukaisuutta. Markkinatilanne huomioiden kunnan tulisi jatkaa keskittymistä korkoinstrumentteihin, osakesijoitusten riskipitoisuuden kasvun vuoksi. Koska samanaikaisesti korkojen heilahtelu on markkinatilanteessa merkittävää, myös korkosijoitusten ajallista kestoa tulee arvioida.

Ehdotus

Kunnanhallitus päättää, että sijoitustoiminnassa pitäydytään 100 prosenttisesti korkosijoituksissa, joissa yksittäisen sijoituksen kesto on korkeintaan 7 kuukautta. Yksittäisen sijoituksen osalta päätökset tekee hallinto- ja talousjohtaja, tämän linjauksen mukaisesti.

Aiempi käsittely muissa toimielimissä

Valtuusto, 11.12.2023

Kuntalain 14 §:n 6 momentin mukaan kunnanvaltuuston tehtävänä on päättää varallisuuden hoidon sekä rahoitus- ja sijoitustoiminnan perusteista. Kuntalain säännöksen tarkoituksena on korostaa valtuuston roolia kunnan varallisuuden hoitoa ja sijoitustoimintaa koskevassa päätöksenteossa. Hollolan kunnan valtuusto on kokouksessaan 23.9.2019 hyväksynyt voimassa olevat periaatteet. Liitteenä oleva esitys Hollolan kunnan rahoitus- ja sijoitustoiminnan perusteiksi jakautuu kahteen pääosaan eli rahoituksen perusteisiin ja sijoitustoiminnan perusteisiin. Rahoituksen perusteissa on määritelty kunnan ottolainaukseen ja antolainaukseen liittyvät käytännöt sekä periaatteet takausten myöntämiseen ja riskien hallintaan. Sijoitustoiminnan perusteissa on määritelty sijoitustoiminnan periaatteet ja riskien hallinta. Periaatteissa on ottolainojen osalta nostettu esille lainojen uudistustarpeiden ennakointi ja Hollolan kunnan aktiivinen osallistuminen rahoitusmarkkinoilla. Suojaamisen periaatteet: (kuvattu tarkemmin liitteessä) pitkäaikaiset lainat voidaan ottaa vaihtuvakorkoisina tai kiinteäkorkoisina huomioiden kunnan kokonaislainasalkun korkoriski ja ennustettu kehitys kunta voi käyttää johdannaisia pienentääkseen markkinakorkoihin liittyvää riskiä tavoitteena, että lainasalkun suojausaste (kiinteäkorkoisten osuus lainasalkusta) on 25 % - 75 % välillä ja että tähän suojausasteeseen on päästävä konsernitasolla 30. kesäkuuta 2024 mennessä. Kunnanhallitus voi periaatteiden mukaisesti määrittää valtuustoa tarkemmista rajoista, mutta ei voi niitä lieventää. Kunnan sijoitustoiminnan tulee lähtökohtaisesti olla taloudellisesti tuottavaa. Vähimmäisvaatimuksena voidaan pitää sijoituksen reaaliarvon säilyttämistä. Sijoitusten tuoton tulisi kattaa myös sijoitustoiminnan hoitamisesta aiheutuvat kustannukset. Sijoitustoiminnassa on otettava huomioon kunnan maksuvalmiuden ja vakavaraisuuden turvaaminen. Sijoitustoiminnan periaatteissa huomioidaan sijoitustoimintaa ohjaavat eettiset periaatteet. Valtuusto hyväksyy kunnan rahoitus- ja sijoitustoiminnan periaatteet liitteen mukaisesti. Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Alkuperäinen asiakirja