Kunnanhallitus · 2.3.2026

Kierrätysalueen osayleiskaava, luonnoksen nähtäville asettaminen, 2.3.2026 kunnanhallitus

  • Diaarinumero: HOLDno-2023-933
  • Esittelijä: Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, [poistettu]

Päätös

Hyväksyttiin päätösesityksen mukaisesti. Merk. Elli Tervala ilmaisi esteellisyyden asian osalta (osallisuusjäävi hallintolaki 28.1 §, 1 kohta) ja poistui kokouksesta asian esittelyn, käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Pykälässä Tervalan tilalla varajäsen Sanni-Maria Tiihonen.

Asiakirjan teksti

Perustelut

Hollolan kunnanvaltuusto on päättänyt Kierrätysalueen osayleiskaavan käynnistämisestä vuoden 2024 kaavoitusohjelmaa hyväksyttäessä 30.10.2023. Osayleiskaava on kuulutettu vireille osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävilläolon yhteydessä 4.9.2024. Osayleiskaavan alue on rakentamatonta metsätalousaluetta, minne ei ole yleistä tietä. Alueella on pääosin yksityistä maanomistusta. Osayleiskaavan tavoitteet hyväksyttiin kunnanvaltuustossa 10.6.2024. Kaavan suunnitteluealuerajausta on laajennettu valtuuston päätöksellä 8.12.2025. Osayleiskaavan tarkoituksena on tutkia mahdollisuutta sijoittaa alueelle valvottua kiertotaloutta harjoittava yrityskeskittymä, jolle tavoitellaan koordinoijaa eli kiertotalousoperaattoria. Maakuntakaava ohjaa tutkimaan alueelle myös maa-ainesten käsittelytoimintaa, loppusijoitusta sekä puuraaka-aineen ja huoltovarmuuspolttoaineen välisäilytystä ulko-olosuhteissa. Näiden lisäksi kaavatyössä toteutetaan ylempien kaavatasojen ohjausta, kuten lainvoimaista jätteenkäsittelyalueen vaihemaakuntakaavaa ja valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita. Kaavahanketta ja kaavasta laadittua osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa (OAS) on esitelty Kierrätysalueen osayleiskaavan ja Nostavan-Tikkakallion osayleiskaavan yhteisessä maanomistajatilaisuudessa 2.6.2025 Nostavan koululla. Tilaisuuteen oli lähetetty kirjekutsut ja siihen osallistui noin 100 henkeä. Maanomistajatilaisuudessa oli mahdollista keskustella henkilökohtaisesti kaavoittajien kanssa ja jättää palautetta. Palautteita saatiin neljä kappaletta, jotka käsitellään muun luonnosvaiheesta saapuneen palautteen yhteydessä. Osayleiskaavan yhteydessä on laadittu muun muassa erilaisia luontoselvityksiä, maaperää- ja rakennettavuutta koskevia selvityksiä, tasaussuunnitelmia, liikenne- ja meluselvityksiä sekä hulevesiin, ilmanlaatuun ja vesistöihin liittyviä selvityksiä. Osayleiskaavaluonnoksessa esitetyt ratkaisut pohjautuvat laadittuihin alustaviin tasaus- ja täyttösuunnitelmiin, laadittuihin ympäristövaikutusten arviointeihin sekä vaihemaakuntakaavan määräyksiin ja vaihemaakuntakaavan kaavaselostuksen tavoitekuvauksiin. Joulukuun 2025 tasaus- ja täyttösuunnitelmia on käytetty suoritetun ympäristövaikutusten arvioinnin perusteina. Luontoselvitysten tuloksia ja muita ympäristövaikutusten arviointeja on huomioitu kaavasuunnitelman ratkaisuissa. Kaavaluonnoksessa alueen pohjoisosaan valtatien (VT12) läheisyyteen on osoitettu ympäristöhäiriötä aiheuttamattomia työpaikka-alueita (TPY) sekä alueita tilaa vaativalle elinkeinotoiminnalle (TP-1). Kaavoitettavan alueen eteläosiin on osoitettu teollisuus- ja varastoalue (T-1), joka on varattu seudulliselle kiertotalousalueelle ja siihen liittyvälle rakentamiselle. Kaavoitettavan alueen luoteisosaan on osoitettu maa-ainesten ottoalue, joka käytetään ottamisen päätyttyä läjitysalueena (EO/EJ). Kaavoitettavalla alueella ei sallita biojätteen käsittelyä. Kierrätysalueen ympärille osoitetaan riittävät suoja-alueet maa- ja metsätalousvaltaisina alueina (M-1) sekä suojaviheralueina (EV-1). Kaava-alueen keskiosiin sijoittuu maa- ja metsätalousalue, jolla on erityisiä ympäristöarvoja (MY). Suunnittelualueella havaitut luontoarvot on huomioitu kaavamerkinnöin ja määräyksin luonnonmonimuotoisuuden kannalta tärkeinä alueina tai kohteina. Kaavaluonnoksessa esitetään myös ohjeelliset hulevesien hallintaan varatut alueet ja kokoojaojat. Osayleiskaavassa rakennettavaksi osoitettavat alueet tullaan asemakaavoittamaan. Osayleiskaava-alueen mitoitus on esitetetty selostuksessa. Asiaa on käsitelty elinvoimavaliokunnassa 17.2.2026 § 24. Päätöksen perustelu: hallintosääntö, liite 1 toimivallan täsmennys, kohta 5.2.1. Hallintosäännön mukaan kunnanhallitus päättää yleiskaavaluonnoksen nähtäville asettamisesta.

Ehdotus

Kunnanhallitus päättää asettaa Kierrätysalueen osayleiskaavaluonnoksen AKL 62 §:n ja MRA 30 §:n mukaisesti nähtäville.

Aiempi käsittely muissa toimielimissä

Elinvoimavaliokunta, 9.4.2024

Kierrätysalueen osayleiskaavan tavoitteet Hollolan kunnanvaltuusto on päättänyt kierrätysalueen osayleiskaavan vireilletulosta hyväksyessään Hollolan kunnan kaavoitusohjelman 2024. Osayleiskaavan alue on pääosin sama kuin v 2023 vahvistuneen seudullisen jätteenkäsittelyalueen vaihemaakuntakaavan osoittama kiertotalousalue. Alue on nykyisin yksityisten omistamaa maa- ja metsätalousaluetta, jossa ei ole asutusta. Alueen kaavoitustyötä ohjaavat em. vaihemaakuntakaava ja vahvistunut Hollolan strateginen yleiskaava 2020. Päijät-Hämeen liitto on teettänyt kiertotalousalueesta alustavan perustamissuunnitelmaehdotuksen vuonna 2021. Suunnittelutavoitteet määrittyvät osin ylempien kaavatasojen suunnittelumääräyksistä. Kaavatyössä tutkitaan mahdollisuutta sijoittaa alueelle valvottua kiertotaloutta harjoittava yrityskeskittymä, jolle tavoitellaan koordinoijaa eli kiertotalousoperaattoria. Mahdollisesti haittoja synnyttäviä toimintoja osoitetaan rakennuksiin haittojen hallitsemiseksi. Alueella ei sallita biojätteen käsittelyä. Maakuntakaava ohjaa tutkimaan alueelle myös maa-ainesten käsittelytoimintaa sekä puuraaka-aineen ja huoltovarmuuspolttoaineen välisäilytystä ulko-olosuhteissa. Hankkeessa tavoitellaan yritystoimintaa mahdollistavaa kaavaratkaisua. Koska tulevasta kiertotalousoperaattorista ei toistaiseksi ole sopimusta, ei voida edetä kumppanuuskaavoituksena. Kaavoitustyössä teetetään konsulttiselvitykset kiertotalouden liiketoimintaedellytyksistä. Niissä selvitetään alan yritystoimijan kanssa kiertotaloustoimintojen taloudellisia edellytyksiä ja niiden heijastumista kaava-alueen maankäyttöön. Toimintojen vaikutusten arviointi suoritetaan kaavatyössä MRL:n ja MRA:n edellyttämillä tavoilla ja laajuudessa. Ympäristöhaittaselvitykset ja suoja-alueen tarpeen määrittäminen kuuluvat kaavoitustyöhön ja niillä pohjustetaan vaikutusten arviointia ja tulevia kaavamääräyksiä. Ympäristöselvityksissä huomioidaan myös alueen perustamisen aikaiset maa- ja kiviainesten otto- ja täyttötyöt noin 15 vuoden aikana. Selvityksissä tutkitaan myös alueelle sallittavan toiminnan mahdollista vaikutusta lähistön nykyisiin asuinalueisiin. Lisäksi selvitetään, miten hankkeesta aiheutuva luontokato (viherpinnan menetys) voitaisiin korvata esim. luonnon ennallistamishankkeella soveltuvassa kohteessa. Alueelle tullaan laatimaan myöhemmin myös asemakaava. Osayleiskaavahankkeen alustava etenemisaikataulu on 2,5 vuotta 2024-2026. Osayleiskaavatyöhön osallistuu Nostavan osayleiskaavahankkeiden yhteinen luottamushenkilöistä ja viranhaltijoista koottu ohjausryhmä, joka on perustettu kunnanhallituksen päätöksellä 11§ 22.1. 2024. Kuntalaisia, maanomistajia ja muita osallisia osallistetaan MRL säädösten mukaisesti kaavahankkeen aikana ja lisäksi järjestetään yleisölle suunnattuja vuorovaikutteisia tilaisuuksia. Esittelijä Heli Randell, elinvoimajohtaja, [poistettu] Elinvoimavaliokunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle kierrätysalueen osayleiskaavan tavoitteiden hyväksymistä v. 2024 kaavoitusohjelman ja asian esittelyn mukaisina. Kiertotalousalueen alustava perustamissuunnitelmaehdotus merkitään tiedoksi. Esittelijä täydensi päätösehdotusta valtuuston vuoden 2018 linjausten mukaisesti (liite Kierrätysalueen osayleiskaavoitus) Päätösehdotus hyväksyttiin.

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja