Kunnanhallitus · 2.2.2026

Valtuustoaloite, Paimelaan jää urheilukentälle ja ladut kentän ympärille jatkossakin, 2.2.2026 kunnanhallitus

  • Diaarinumero: HOLDno-2025-1095
  • Esittelijä: Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, [poistettu]

Päätös

Hyväksyttiin päätösesityksen mukaisesti.

Asiakirjan teksti

Perustelut

Elinvoimavaliokunta käsitteli 27.1.2026 § 14, Hollolan kokoomuksen 8.12.2025 jättämän valtuustoaloitteen: "Meillä Paimelasta jää liikuntasali ja urheilukenttä Paimelan koulun lakkautuksen myötä pois käytöstä. Urheilukentällä on ollut jäät pienten ja isojen luistelijoiden käytössä ja ladut ovat olleet urheilukentän ympärillä. Aloite saada Paimelaan jää urheilukentälle ja ladut kentän ympärille jatkossakin." Vesikansan ulkoliikuntapaikkojen hoito on kilpailutettu talvella 2025. Palveluntuottajaksi valittiin halvimman tarjouksen tehnyt Viherpalvelut Hyvönen Oy. Paimelan koulun ulkojäät ja ladut kentän ympärille hoidetaan talvikaudella 2025-​2026. Talousarviossa on tähän varaus. Talvikauden 2025-​2026 jälkeen ylläpito lakkautetaan tasapuolisen kohtelun vuoksi,​ kuten muidenkin lakkautettujen koulujen osalta.

Ehdotus

Kunnanhallitus hyväksyy esittelytekstissä kuvatun vastauksen valtuustoaloitteeseen ja lähettää aloitteen valtuuston hyväksyttäväksi.

Aiempi käsittely muissa toimielimissä

Elinvoimavaliokunta, 27.1.2026

Hollolan kokoomuksen jättämässä valtuustoaloitteessa 8.12.2025 toivotaan seuraavaa: "Meillä Paimelasta jäi liikuntasali ja urheilukenttä Paimelan koulun lakkautuksen myötä pois käytöstä. Urheilukentällä on ollut jäät pienten ja isojen luistelijoiden käytössä ja ladut ovat olleet urheilukentän ympärillä. Aloite saada Paimelaan jää urheilukentälle ja ladut kentän ympärille jatkossakin." Vesikansan ulkoliikuntapaikkojen hoito on kilpailutettu talvella 2025. Palveluntuottajaksi valittiin halvimman tarjouksen tehnyt Viherpalvelut Hyvönen Oy. Paimelan koulun ulkojäät ja ladut kentän ympärille hoidetaan talvikaudella 2025-2026. Talousarviossa on tähän varaus. Talvikauden 2025-2026 jälkeen ylläpito lakkautetaan tasapuolisen kohtelun vuoksi, kuten muidenkin lakkautettujen koulujen osalta. Esittelijä Heli Randell, elinvoimajohtaja, [poistettu] Valiokunta hyväksyy esittelytekstissä kuvatun kunnanhallitukselle annettavan vastauksen valtuustoaloitteeseen. Valiokunta toteaa aloitteen osaltaan loppuun käsitellyksi ja lähettää vastuksensa edelleen kunnanhallitukselle tiedoksi. Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Alkuperäinen asiakirja