Kunnanhallitus · 19.1.2026

Kunnanjohtajan työohjelma 2026

  • Diaarinumero: HOLDno-2019-46
  • Esittelijä: Mika Lampola, kunnanhallituksen puheenjohtaja, [poistettu]

Päätös

Hyväksyttiin päätösesityksen mukaisesti. Merk. Kunnanjohtaja Rahkonen ilmaisi esteellisyytensä (hallintolain 28 § kohta 1 jäävi, osallisuusjäävi) ja poistui kokouksesta asian käsittelyn sekä päätöksenteon ajaksi.

Asiakirjan teksti

Perustelut

Kunnanjohtajan johtajasopimuksen kohtien 4 ja 6 mukaan: Kunnanjohtajan työn painopistealueet määritellään kuntastrategian pohjalta ja tavoitteet vuosittain talousarvion toiminta- ja taloussuunnitelman pohjalta osana kehityskeskustelua. Vuosittainen tavoite- ja arviointikeskustelu käydään alkuvuodesta kunnanjohtajan ja kunnanhallituksen puheenjohtajan välisessä kehityskeskustelussa, missä tarkennetaan kuntastrategiaan ja talousarvioon liittyviä tavoitteita ja työohjelmaa kullekin toimintakaudelle. Keskustelusta laaditaan muistio, joka jaetaan kunnanhallitukselle​​. Kunnanhallituksen puheenjohtaja ja kunnanjohtaja ovat 29.12.2025 käyneet kehityskeskustelun. Muistio ja luonnos vuoden 2026 työohjelmaksi ovat tämän esityslistan liitteenä. Kunnanjohtajan ollessa esteellinen (hallintolain 28 § kohta 1 jäävi, osallisuusjäävi), hänen virkasuhdettaan koskevan asian esittelijänä toimii kunnanhallituksen puheenjohtaja.

Ehdotus

Kunnanhallitus hyväksyy liitteen mukaisen kunnanjohtajan työohjelman 2026.

Aiempi käsittely muissa toimielimissä

Kunnanhallitus, 13.1.2025

Kunnanjohtajan johtajasopimuksen kohtien 4 ja 6 mukaan: Kunnanjohtajan työn painopistealueet määritellään kuntastrategian pohjalta ja tavoitteet vuosittain talousarvion toiminta- ja taloussuunnitelman pohjalta osana kehityskeskustelua. Vuosittainen tavoite- ja arviointikeskustelu käydään alkuvuodesta kunnanjohtajan ja kunnanhallituksen puheenjohtajan välisessä kehityskeskustelussa, missä tarkennetaan kuntastrategiaan ja talousarvioon liittyviä tavoitteita ja työohjelmaa kullekin toimintakaudelle. Keskustelusta laaditaan muistio, joka jaetaan kunnanhallitukselle​​. Kunnanhallituksen puheenjohtaja ja kunnanjohtaja ovat 7.1.2025 käyneet kehityskeskustelun. Muistio ja luonnos vuoden 2025 työohjelmaksi ovat tämän esityslistan liitteenä. Kunnanjohtajan ollessa esteellinen (hallintolain 28 § kohta 1 jäävi, osallisuusjäävi), hänen virkasuhdettaan koskevan asian esittelijänä toimii kunnanhallituksen puheenjohtaja. Esittelijä Mika Lampola, kunnanhallituksen puheenjohtaja, [poistettu] Kunnanhallitus hyväksyy liitteen mukaisen kunnanjohtajan työohjelman 2025. Hyväksyttiin päätösesityksen mukaisesti. Merk. Kunnanjohtajan ilmoitti esteellisyytensä (hallintolain 28 § kohta 1 jäävi, osallisuusjäävi) ja poistui pykälän käsittelyn ajaksi. Asiasisällön luonteen vuoksi, esittelijänä kunnanjohtajan työohjelmaa käsittelevässä pykälässä toimi kunnanhallituksen puheenjohtaja. Päivi Rahkonen

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja