Kunnanhallitus · 1.12.2025
Kierrätysalueen osayleiskaavan suunnittelualuerajauksen muuttaminen
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaisesti. Merk. Kuultavana kaavoitusarkkitehti Klemetti ja elinvoimajohtaja Randell. Elli Tervala ilmaisi esteellisyyden asian osalta (osallisuusjäävi hallintolaki 28.1 § 1 kohta) ja poistui kokouksesta asian esittelyn, käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Pykälän osalta Tervalan varajäsen Sanni-Maria Tiihonen.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Kierrätysalueen osayleiskaavan valmistelu on aloitettu vuonna 2024 ja se on luonnosvaiheessa syksyllä 2025. Osayleiskaavan suunnittelutavoitteet on hyväksytty valtuuston päätöksellä 10.6.2024 § 28. Tavoitteet määrittyvät osin ylempien kaavatasojen suunnittelumääräyksistä. Kaavatyössä tutkitaan mahdollisuutta sijoittaa alueelle valvottua kiertotaloutta harjoittava yrityskeskittymä, jolle tavoitellaan koordinoijaa eli kiertotalousoperaattoria. Mahdollisesti haittoja synnyttäviä toimintoja osoitetaan rakennuksiin haittojen hallitsemiseksi. Koska valmistelun tässä vaiheessa ei voi olla tarkkaa tietoa niistä yrityksistä jotka tulevat sijoittumaan kierrätysalueelle, on tarpeen valmistella yritystoimintaa mahdollistavaa kaavaa, joka ei ennalta sulje pois muita kiertotalouden toimintoja kuin biojätteen käsittelyn, jonka voimassa oleva vaihemaakuntakaava kieltää. Kaavan valmistelun edetessä valmistuvilla kaavaselvityksillä varmistetaan lopullisen kaavaratkaisun turvallisuus ja terveellisyys sekä elinympäristölle että suojaetäisyyden takana olevalle asutukselle. Kaava-alueelle tavoiteltavasta kiertotaloustoiminnasta on pyydetty Hämeen kauppakamarin lausunto sekä suoritettu yritysvaikutusten arviointi syksyllä 2025. Hämeen kauppakamari näkee, että kiertotalousalueen perustaminen Hollolaan tukisi kunnan elinvoimaa, taloudellista kestävyyttä ja kilpailukykyä sekä edistäisi ilmasto- ja luontotavoitteiden saavuttamista. Kiertotalousalueesta tehdyn yritysvaikutusten arvioinnin mukaan uuden alueen yritysvaikutukset ovat nykyisen elinkeinoelämän kannalta positiivisia tai neutraaleja. Lausunto ja arviointi ovat päätösesityksen liitteenä. Nokian kaupunki on pitkäjänteisellä kehittämistoiminnallaan saanut 10 vuodessa rakentumaan nyt 42 eri yritystä käsittävän teollisen mittakaavan bio- ja kiertotalousalueen valtateiden risteyskohtaan Nokian kaupunkirakenteen läheisyyteen. Tästä Eco3-yritysalueesta ei ole raportoitu ympäristöongelmia läheiselle asutukselle. Verrokkikohteen esittely on päätösehdotuksen oheismateriaalina. Kaavatyön käynnistyttyä on rekrytoitu osayleiskaavakonsultti Ramboll Finland Oy. Osayleiskaavakonsultti on aiempia ja vuonna 2025 valmistuneita kaavaselvityksiä tutkittuaan tehnyt Hollolan kunnalle ehdotuksen kierrätysalueen osayleiskaavan suunnittelualuerajauksen laajentamisesta noin 192 hehtaarilla liitteenä olevan kartan mukaisesti. Kaavatyön vaiheen vuoksi päätösesityksen liitteenä on vain aluerajausmuutosehdotuksen kartta. Varsinainen osayleiskaavaluonnos määräyksineen valmistellaan aluerajauspäätöksen jälkeen. Elinvoimavaliokunnan käsittelyn jälkeen osayleiskaavan suunnittelualuerajausta on säädetty siten, että alkuperäisen esityksen suojavyöhykerajauksen leikkaamat kaksi peltoaluetta on rajattu suunnittelualuerajauksen ulkopuolelle. Suojavyöhykkeelle jäisi kunnanhallituksen esityksessä enää yksi peltoalue. Perusteluina osayleiskaava-alueen laajennukselle esitetään, että Kiertotalousyritystoiminnan aluetta on tarpeen siirtää kohti luodetta osayleiskaava-alueella vuonna 2024-2025 tutkimuksissa todettujen luontoarvojen vuoksi. Kiertotalousyritystoiminnalle varattujen alueiden ympärille on perusteltua osoittaa noin 200 metriä leveä suojavyöhyke, jota tarvitaan kiertotalouden ympäristövaikutusten vuoksi. Suoja-alue on nyt pääosin metsätalouskäytössä. Lisäksi alueella on yksi peltopalsta. Suojavyöhyke esitetään osoitettavaksi pysyvästi metsätalouskäyttöön. Asumista ja peltoviljelyä ei suojavyöhykkeellä em ympäristövaikutusten takia sallittaisi. Alueen maanomistus pysyisi jatkossakin yksityisenä. Strateginen yleiskaava edellyttää, että kierrätysalueen suojavyöhyke on kaavoitettavan alueen sisällä. Mikäli päätetyn selvitysalueen sisälle merkitään n. 200 m suoja-alueet, supistuu toiminta-alue huomattavan pieneksi. Osayleiskaavoitettavaa aluetta on tarve laajentaa, jotta alueelle tavoiteltavien merkittävien yritystoimintojen tonttitarpeet turvataan. Kiertotalousalueelle jo rakentamisvaiheessa tarvittava kokoojakatuyhteys esitetään rakennettavaksi strategisessa yleiskaavassa osoitetun tulevan yritysalueen kokoojakadun mukaisesti lähemmäksi Nostavan eritasoliittymää. Tavoitteena on sijoittaa kiertotalousalueelle sijoittuva kokoojakatu kauemmaksi asutuksesta vähentäen liikenteen ympäristövaikutuksia. Lisäksi näin säästytään yhden lisäsillan rahoittamiselta ja rakentamiselta. Konsultin esittämät yksityiskohtaiset perustelut ovat tarkasteltavissa päätöksen oheismateriaalina. Tarpeellisen kokoojakatuyhteyden ympärille esitetään voimassa olevan strategisen yleiskaavan mukaisesti yritystoiminta-alueita huomioiden mm. tulevan kiertotalousklusterin pyrkimyksiä synergiahyötyihin. VT12 viereen esitetään vain ympäristöhäiriötöntä yritystoimintaa läheisten asuinalueiden takia.
Ehdotus
Ehdotus valtuustolle: Valtuuston 10.6.2024 § 28 suunnittelutavoitteita ja aluerajausta täsmennetään yllä esitetyin perustein siten, että kierrätysalueen osayleiskaavan suunnittelualuerajausta laajennetaan aluerajausmuutosehdotuksen karttaliitteen mukaisesti.
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Elinvoimavaliokunta, 9.4.2024
Kierrätysalueen osayleiskaavan tavoitteet Hollolan kunnanvaltuusto on päättänyt kierrätysalueen osayleiskaavan vireilletulosta hyväksyessään Hollolan kunnan kaavoitusohjelman 2024. Osayleiskaavan alue on pääosin sama kuin v 2023 vahvistuneen seudullisen jätteenkäsittelyalueen vaihemaakuntakaavan osoittama kiertotalousalue. Alue on nykyisin yksityisten omistamaa maa- ja metsätalousaluetta, jossa ei ole asutusta. Alueen kaavoitustyötä ohjaavat em. vaihemaakuntakaava ja vahvistunut Hollolan strateginen yleiskaava 2020. Päijät-Hämeen liitto on teettänyt kiertotalousalueesta alustavan perustamissuunnitelmaehdotuksen vuonna 2021. Suunnittelutavoitteet määrittyvät osin ylempien kaavatasojen suunnittelumääräyksistä. Kaavatyössä tutkitaan mahdollisuutta sijoittaa alueelle valvottua kiertotaloutta harjoittava yrityskeskittymä, jolle tavoitellaan koordinoijaa eli kiertotalousoperaattoria. Mahdollisesti haittoja synnyttäviä toimintoja osoitetaan rakennuksiin haittojen hallitsemiseksi. Alueella ei sallita biojätteen käsittelyä. Maakuntakaava ohjaa tutkimaan alueelle myös maa-ainesten käsittelytoimintaa sekä puuraaka-aineen ja huoltovarmuuspolttoaineen välisäilytystä ulko-olosuhteissa. Hankkeessa tavoitellaan yritystoimintaa mahdollistavaa kaavaratkaisua. Koska tulevasta kiertotalousoperaattorista ei toistaiseksi ole sopimusta, ei voida edetä kumppanuuskaavoituksena. Kaavoitustyössä teetetään konsulttiselvitykset kiertotalouden liiketoimintaedellytyksistä. Niissä selvitetään alan yritystoimijan kanssa kiertotaloustoimintojen taloudellisia edellytyksiä ja niiden heijastumista kaava-alueen maankäyttöön. Toimintojen vaikutusten arviointi suoritetaan kaavatyössä MRL:n ja MRA:n edellyttämillä tavoilla ja laajuudessa. Ympäristöhaittaselvitykset ja suoja-alueen tarpeen määrittäminen kuuluvat kaavoitustyöhön ja niillä pohjustetaan vaikutusten arviointia ja tulevia kaavamääräyksiä. Ympäristöselvityksissä huomioidaan myös alueen perustamisen aikaiset maa- ja kiviainesten otto- ja täyttötyöt noin 15 vuoden aikana. Selvityksissä tutkitaan myös alueelle sallittavan toiminnan mahdollista vaikutusta lähistön nykyisiin asuinalueisiin. Lisäksi selvitetään, miten hankkeesta aiheutuva luontokato (viherpinnan menetys) voitaisiin korvata esim. luonnon ennallistamishankkeella soveltuvassa kohteessa. Alueelle tullaan laatimaan myöhemmin myös asemakaava. Osayleiskaavahankkeen alustava etenemisaikataulu on 2,5 vuotta 2024-2026. Osayleiskaavatyöhön osallistuu Nostavan osayleiskaavahankkeiden yhteinen luottamushenkilöistä ja viranhaltijoista koottu ohjausryhmä, joka on perustettu kunnanhallituksen päätöksellä 11§ 22.1. 2024. Kuntalaisia, maanomistajia ja muita osallisia osallistetaan MRL säädösten mukaisesti kaavahankkeen aikana ja lisäksi järjestetään yleisölle suunnattuja vuorovaikutteisia tilaisuuksia. Esittelijä Heli Randell, elinvoimajohtaja, [poistettu] Elinvoimavaliokunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle kierrätysalueen osayleiskaavan tavoitteiden hyväksymistä v. 2024 kaavoitusohjelman ja asian esittelyn mukaisina. Kiertotalousalueen alustava perustamissuunnitelmaehdotus merkitään tiedoksi. Esittelijä täydensi päätösehdotusta valtuuston vuoden 2018 linjausten mukaisesti (liite Kierrätysalueen osayleiskaavoitus) Päätösehdotus hyväksyttiin.