Kunnanhallitus · 1.9.2025
Valtuustoaloite - IOT kiinteistöseurannassa
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaisesti. Merk. Asiantuntijakuultavana Hollola Tilapalvelu Oy:n toimitusjohtaja Reponen.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Valtuustossa tehtiin 19.5.2025 valtuustoaloite IOT järjestelmien hankintaa/palvelutarpeen selvittämisestä kunnan tilojen kunnonseurantaa varten. Hollolassa on ollut vuodesta 2021 lähtien käytössä Senaatin hallinnoima kuntatila-palveluportaali ja Buildercomin BEM-järjestelmä. Ennen tätä käytettiin Haahtelan kiinteistötieto- ja huoltokirjajärjestelmää, joka oli käytössä noin 10 vuotta. Järjestelmävaihdon yhteydessä tiedot siirrettiin Haahtelasta uusiin järjestelmiin. Kuntatila-palveluportaalissa seurataan ja hallinnoidaan: • rakennusten ja rakennusosien teknistä kuntoa • investointien ja PTS-korjausten vaikuttavuutta korjausvelkaan ja korjausvastuuteen • energiakulutusta ja energia-anlytiikkaa • sisäisten vuokrien määrittelyä • johdon raportointia (kohdetietoja, kustannuksia, vuokrasopimuksia, investointeja, valtakunnallista vertailua) • palveluverkko- ja väestöennustetta • rakennusten toimenpidesuunnitelmaa ja mittaristoa BEM -järjestelmällä seurataan ja hallinnoidaan: • hankkeita • rakennusten ylläpitoa (huoltokirja) • palvelupyyntöjä • kunnossapitoa • kiinteistötietoja • raportointia • sopimuksia Elinvoimavaliokunta käsitteli valtuustoaloitteen kokouksessaan 27.8.2025 § 98. Valiokunta päätti hyväksyä esittelytekstissä kuvatun kunnanhallitukselle annettavan vastauksen valtuustoaloitteeseen. Valiokunta totesi aloitteen osaltaan loppuun käsitellyksi.
Ehdotus
Kunnanhallitus merkitsee tiedokseen valtuustoaloitteen IOT järjestelmien hankintaa/palvelutarpeen selvittämisestä kunnan tilojen kunnonseurantaa varten ja lähettää sen valtuustolle tiedoksi osana aloitteista annettuja vastauksia.
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Elinvoimavaliokunta, 26.8.2025
Valtuustossa tehtiin 19.5.2025 valtuustoaloite IOT järjestelmien hankintaa/palvelutarpeen selvittämisestä kunnan tilojen kunnonseurantaa varten. Hollolassa on ollut vuodesta 2021 lähtien käytössä Senaatin hallinnoima kuntatila-palveluportaali ja Buildercomin BEM-järjestelmä. Ennen tätä käytettiin Haahtelan kiinteistötieto- ja huoltokirjajärjestelmää, joka oli käytössä noin 10 vuotta. Järjestelmävaihdon yhteydessä tiedot siirrettiin Haahtelasta uusiin järjestelmiin. Kuntatila-palveluportaalissa seurataan ja hallinnoidaan: • rakennusten ja rakennusosien teknistä kuntoa • investointien ja PTS-korjausten vaikuttavuutta korjausvelkaan ja korjausvastuuteen • energiakulutusta ja energia-anlytiikkaa • sisäisten vuokrien määrittelyä • johdon raportointia (kohdetietoja, kustannuksia, vuokrasopimuksia, investointeja, valtakunnallista vertailua) • palveluverkko- ja väestöennustetta • rakennusten toimenpidesuunnitelmaa ja mittaristoa BEM -järjestelmällä seurataan ja hallinnoidaan: • hankkeita • rakennusten ylläpitoa (huoltokirja) • palvelupyyntöjä • kunnossapitoa • kiinteistötietoja • raportointia • sopimuksia Esittelijä Heli Randell, elinvoimajohtaja, [poistettu] Elinvoimavaliokunta hyväksyy esittelytekstissä kuvatun kunnanhallitukselle annettavan vastauksen valtuustoaloitteeseen. Valiokunta toteaa aloitteen osaltaan loppuun käsitellyksi ja lähettää vastuksensa edelleen kunnanhallitukselle tiedoksi. Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Merk. Asiantuntijana kuultavana toimitusjohtaja Reijo Reponen, Hollolan Tilapalvelu Oy.