Kunnanhallitus · 23.6.2025
Lausunto kaivulupamaksua koskevan valituksen johdosta (Hämeenlinnan hallinto-oikeus)/Täyskuitu Etelä-Suomi
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaisesti. Merk. Erkki Arvila ilmaisi esteellisyyden (Osallisuusjäävi, hallintolain 28.1 § 1 kohta) ja poistui kokouksesta asian käsittelyn sekä päätöksenteon ajaksi.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Hämeenlinnan hallinto-oikeus on pyytänyt 22.5.2025 Hollolan kuntaa antamaan lausunnon myönnetyn määräajan pidennyksen myötä 24.6.2025 mennessä Täyskuitu Etelä-Suomi Oy:n tekemän kaivulupamaksuja koskevan valituksen johdosta. Lausunnossa tulee antaa selostus asiasta, vastata oikeudenkäynnin osapuolten esittämiin vaatimuksiin ja niiden perusteluihin sekä lausua esitetystä selvityksestä. Lausuntopyyntö ja valitus liitteenä. Täyskuitu Etelä-Suomi Oy vaatii, että Hämeenlinnan hallinto-oikeus: - kieltää Hollolan kunnan Täyskuitu Etelä-Suomi Oy:lle lähettämien laskujen 27618891 ja 27619747 ulosoton ja muun perinnän, tai määrää ulosoton keskeytettäväksi, jos laskut on toimitettu täytäntöönpantavaksi ulosottolaitokselle, kunnes asiassa on annettu lainvoimainen ratkaisu - ensisijaisesti muuttaa Hollolan kunnan laskuja koskevia päätöksiä ja vahvistaa, että laskun 27618891 osalta veloitettava määrä on 2 255,16 euroa ja laskun 27619747 osalta veloitettava määrä on 25 327,38 euroa - toissijaisesti palauttaa asian Hollolan kunnalle, jos hallinto-oikeus katsoo, että asiassa ei ole tehty valituskelpoista päätöstä - velvoittaa Hollolan kunnan korvaamaan Täyskuitu Etelä-Suomi Oy:n asianosais- ja oikeudenkäyntikulut asiassa esitettävän erittelyn mukaan korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen siitä lukien, kun kuukausi on kulunut hallinto-oikeuden ratkaisun antamisesta. Elinvoiman palvelualuella on valmisteltu yhteistyössä OTK KTM Johanna Lahdenperän kanssa lausunto ja sen liitteet (liitteenä). Hollolan kunta vaatii, että hallinto-oikeus hylkää valittajan valituksen ja vaatimuksen oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta kokonaisuudessaan ja velvoittaa valittajan korvaamaan Hollolan kunnan oikeudenkäyntikulut asiassa myöhemmin esitettävän erittelyn mukaan korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen siitä lukien, kun kuukausi on kulunut hallinto-oikeuden ratkaisun antamisesta. Perustelut on esitetty Hollolan kunnan lausunnossa. Lisäksi kunnanhallitukselle esitetään, että Hollolan kunta valtuuttaa OTK KTM Johanna Lahdenperän toimimaan asiamiehenä Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen tehdyssä valituksessa koskien Hollolan kunnan kaivulupalaskuja 27618891 ja 27619747 ja niitä koskevaa 6.3.2025 annettua ilmoitusta.
Ehdotus
Kunnanhallitus päättää antaa Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle liitteen mukaisen lausunnon koskien Täyskuitu-Etelä Suomi Oy:n tekemää kaivulupamaksuja koskevaa valitusta. Lisäksi kunnanhallitukselle esitetään, että Hollolan kunta valtuuttaa elinvoimajohtaja Heli Randellin yhdessä OTK KTM Johanna Lahdenperän kanssa toimimaan asiamiehenä Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen tehdyssä valituksessa koskien Hollolan kunnan kaivulupalaskuja 27618891 ja 27619747 ja niitä koskevaa 6.3.2025 annettua ilmoitusta.