Kunnanhallitus · 26.5.2025
Kunnossapidon alueurakka 2022-2027, sopimuksen päättäminen, kh 26.5.2025
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaisesti.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Terranor Oy ja Hollolan kunta ovat solmineet 13.9.2022 alueurakkaa koskevan sopimuksen (jäljempänä ”Urakkasopimus”). Urakkasopimus sisältää Hollolan kunnan vastuulle kuuluvien liikenneväylien, liikennealueiden, liikenneviheralueiden ja puistojen sekä leikkipaikkojen kunnossapitoon kuuluvat työt 30.3.2022 Hilma-ilmoituskanavassa julkaiseman hankintailmoituksen ja tarjouspyynnön sekä sen liitteenä olevien asiakirjojen mukaisessa laajuudessa. Urakkasopimuksen varsinainen urakka-aika on viisi (5) vuotta ajanjaksolle 1.10.2022 – 30.9.2027. Elinvoimavaliokunta on tehnyt asiassa päätöksen 17.5.2022 § 39. Terranor Oy ja kunta ovat käyneet kevään aikana keskusteluja ja neuvotteluja urakkasopimuksen päättämisestä yhteisellä sopimuksella. Neuvottelujen tuloksena on päädytty sopimaan urakkasopimuksen ennenaikaisesta päättämisestä 30.9.2025. Osapuolet luopuvat sopimuksella oikeudestaan esittää toisiaan kohtaan urakkasopimukseen liittyviä vaatimuksia, joiden peruste on syntynyt ennen em. sopimuksen allekirjoittamista pois lukien urakkasopimukseen perustuvat vaatimukset. Toiminta jatkuu normaalisti olemassa olevan urakkasopimuksen mukaisesti 30.9.2025 saakka. Asiaa käsiteltiin elinvoimavaliokunnassa 20.5.2025 § 68.
Ehdotus
Kunnanhallitus hyväksyy liitteenä olevan sopimusluonnoksen urakkasopimuksen ennenaikaisesta päättämisestä Hollolan kunnan ja Terranor Oy:n välillä. Sopimus päättyy 30.9.2025. Kunnanhallitus oikeuttaa elinvoimajohtajan tekemään sopimukseen teknisiä korjauksia.
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Elinvoimavaliokunta, 17.5.2022
Hankinnan kohde ja sopimuskausi Hankinnan kohteena on Hollolan alueurakka, joka käsittää Hollolan kunnan alueen liikenneväylien, liikennealueiden, liikenneviheralueiden, puistojen ja leikkipaikkojen hoidon ja kunnossapidon. Varsinainen sopimuskausi on 5 vuotta (1.10.2022-30.9.2027). Lisäksi pyydettiin tarjousta optiosta ajalle kahdeksi (1+1) vuodeksi. Hankintamenettely Hankintamenettelynä oli avoin menettely. Tarjouskilpailua koskeva hankintailmoitus julkaistiin Hilma-ilmoituskanavassa 30.03.2022. Tarjousten määräaika Tarjouspyynnössä tarjousten toimittamiselle asetettiin määräajaksi 04.05.2022 klo 16:00. Saadut tarjoukset Asetettuun määräaikaan mennessä tarjouksen jättivät seuraavat tarjoajat: Viherpalvelut Hyvönen Oy RTA-yhtiöt Oy Terranor Oy YIT Suomi Oy Tarjoajien soveltuvuuden arviointi Tarjoajien soveltuvuutta koskevat vaatimukset määriteltiin hankintailmoituksessa. Tarjousten tarkastamisessa todettiin, että RTA-yhtiöt Oy ei täyttänyt tarjoajille asetettuja soveltuvuusvaatimuksia. Tarjouspyynnössä oli ilmoitettu, että urakan projektipäällikkö ja työmaapäällikkö eivät voi olla sama henkilö eikä työmaapäällikkö ja viheralueiden työnjohtaja voi olla sama henkilö. Tarjoajalla oli nimetty sama henkilö projektipäälliköksi ja työmaapäälliköksi. Tämän vuoksi RTA-yhtiöt Oy suljettiin tarjouskilpailun ulkopuolelle. Muut tarjoajat täyttivät tarjouspyynnössä asetetut soveltuvuusvaatimukset. Tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden arviointi Tarjottavaa palvelua ja tarjousta koskevat vaatimukset määriteltiin tarjouspyynnössä ja sen liitteissä. Tarjoajien edellytettiin vastaavan kaikkiin kohtiin sekä liittävän kaikki vaadittavat asiakirjat ja selvitykset tarjouksensa liitteeksi. Tarjousten tarkastamisessa todettiin, että kaikki kelpoisuusvaatimukset täyttäneiden tarjoajien tarjoukset olivat tarjouspyynnön mukaisia ja hyväksyttiin näin ollen mukaan tarjouskilpailuun. Tarjousten vertailu Hankinnan valintaperusteena on hinta-laatusuhteeltaan paras tarjous. Kokonaistaloudellisen edullisuuden vertailuperusteet on kuvattu tarjouspyynnön kohdassa 5 ja liitteessä ”Laatulupaus”. Laatuvertailu [40 %] Tarjouspyynnössä ilmoitettiin kunkin vertailtavan laatutekijän painoarvot ja pisteytykset. Laatutekijät olivat seuraavat: ARVOSTELUKOHTEET PISTEET A. LAATUJÄRJESTELMÄ JA REFERENSSIT 1. Urakoitsijan laatu- ja ympäristöjärjestelmä 0-2 2. Urakoitsijan referenssit 0-3 3. Urakoitsijan avainhenkilöiden osaaminen 0-7 B. TOIMINNAN SUUNNITTELU JA LAADUNHALLINTA 1. Resursointi ja työn suunnittelu 0-16 C. LAADUNVARMISTUS JA DOKUMENTOINTI 1. Laatuosaaminen ja tiedonkulku, laadun valvonta, seuranta ja tiedottaminen 0-5 2. Työn seurannan dokumentointi, sen kokoaminen ja raportointi 0-5 D. TIEDOTTAMINEN JA SOSIAALINEN TOIMINTAKULTTUURI 1. Mediatiedote 0-2 Yhteensä maksimipisteet 40 Tarjotun laadun tarkempi vertailu ilmenee liitteestä 1 laatuvertailu. Tarjoajat pisteyttivät itse tarjotun laadun laatulupaus-asiakirjassa kuvatun perusteella ja ovat vakuuttaneet tuottavansa laadun annetun laatulupauksen mukaisesti. Hintavertailu [60 %] Tarjouspyynnössä ilmoitettiin, että hintavertailu suoritetaan seuraavasti: Hintavertailussa hyväksyttyjen tarjoushintojen keskiarvo saa neljäkymmentäkahdeksan (48) pistettä. Tarjoajan pistemäärää korotetaan kolmella pisteellä jokaista keskiarvohinnan alittavaa 5 % kohti ja lasketaan kolmella pisteellä jokaista keskiarvon ylittävää 3 % kohti. Pisteitä saa enintään 60, ja alin hyväksyttävä hintapistemäärä on 30. Tätä alemmat hylätään tarjouskilpailusta liian kalliina. Hintavertailu ilmenee liitteestä 2, Hintavertailutaulukko. YIT Suomi Oy:n tarjous hylätään tarjouskilpailusta liian kalliina. Yhteenveto Tarjoaja Hinta-/Laatu-/Kokonaispisteet 1. Terranor Oy 60p. / 39,5p. / 99,5p. 2. Viherpalvelut Hyvönen Oy 51p. / 39p./ 90p. Tarjouskilpailun hinta-laatusuhteeltaan paras tarjous oli Terranor Oy:n tarjous. Terranor Oy:n tarjoushinta on 589 949,00 euroa/vuosi (alv 0%) ja yhteensä 2 949 745,00 euroa (alv 0%) ajalla 2022-2027. Hankinnan kokonaishinta kaikkine optiovuosineen on yhteensä 4 129 643,00 € (alv 0%). Esittelijä Heli Randell, elinvoimajohtaja, [poistettu] Elinvoimavaliokunta päättää valita kuntatekniikan kunnossapidon alueurakoitsijaksi ajalle 1.10.2022 – 30.9.2027 kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen tehneen Terranor Oy:n, jonka tarjoushinta on 589 949,00 euroa/vuosi (alv 0%) ja yhteensä 2 949 745,00 euroa (alv 0%) ajalla 2022-2027. Sopimukseen kirjataan mahdollisuus kahteen optiovuoteen, joista sovitaan vuosi kerrallaan erikseen. Merk. Kuultiin asiantuntijoina projektipäällikkö Ari Rinkistä ja kuntatekniikan päällikkö Sauli Tiensuuta. Päätöehdotus hyväksyttiin.