Kunnanhallitus · 31.3.2025

Kunnan henkilöstön huomioiminen 2025

  • Diaarinumero: HOLDno-2021-99
  • Esittelijä: Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, [poistettu]

Päätös

Hyväksyttiin päätösesityksen mukaisesti.

Asiakirjan teksti

Perustelut

Kunnanhallitus on päättänyt vuosien 2020–2023 tilinpäätösten osalta, että tilinpäätökseen tehdään henkilöstöhallinnon palveluiden ostoon kirjaus käytettäväksi liikunta- ja kulttuuriedun tarjoamiseen työntekijöille. Vuoden 2024 tulos mahdollistaa henkilöstön palkitsemisen. Johtoryhmä on osaltaan käsitellyt henkilöstön palkitsemista vuoden 2024 osalta ja tehnyt siitä esityksen. Henkilöstö osallistuu kuntastrategian toteuttamiseen ja toiminnan kehittämiseen laaja-alaisesti ja kantaa vastuuta myös ennakoimattomissa tilanteissa ja sijaistyövoimaongelmissa. Palkitsemisessa johtoryhmä haluaa edelleen käyttää mallia, missä henkilöstö itse pääsee vaikuttamaan etuun valitsemalla itselle mieluinen palvelu. Johtoryhmä pitää tavoitteena palkitsemisen palveluvalikoiman laajentamista tulevaisuudessa. Johtoryhmä esittää, että virke-etuuteen myönnetään 140.000 euron rahoitus, mikä vastaa viime vuoden tasoa. Henkilöstö arvostaa virike-etuutta, mikä on tullut esille myös henkilöstökyselyssä. Kyselyssä virike-etuus on ollut toivotuin henkilöstöetuus. Etuuden jakamisen periaatteita ja kriteeristöä on täsmennetty siten että: Etuus jaetaan kaksi kertaa vuodessa (suunnitellut aloituspäivät 15.5.2025 ja 15.8.2025). Etuus on voimassa kalenterivuoden loppuun, päättyy kuitenkin aina palvelussuhteen päättyessä. Kriteerit edun saamiselle: Palvelussuhde on vähintään 4 kk pitkä (120 pv). 4 kk:n täyttyminen voi olla myös tulevaisuudessa. Uusi HR-järjestelmä tunnistaa palvelussuhteen pituuden (Esim. palvelussuhde alkaa 10.1. ja on 6 kk:n määräaikainen, etuus jaetaan 15.1. => on oikeutettu etuun, 4 kk palvelussuhdetta täyttyy) Palvelussuhde on voimassa jakohetkellä Saa palkkaa jakohetkellä (enintään 7pv:n palkaton poissaolo jakohetkellä ei katkaise oikeutta etuuteen. Esim. palkaton sairauspoissaolo, palkaton perhevapaa, palkaton opintovapaa tms., mutta yli 7 pv:n palkaton poissaolo jakohetkellä ei oikeuta etuuteen). Työaikaprosentti on jakohetkellä vähintään 50 % Henkilö on ilmoittanut oman henk.koht. sähköpostiosoitteensa ESS-järjestelmässä ennen etuuden jakopäivää (Kaikilla ei ole kunnan sähköpostiosoitetta, oman sähköpostin antaminen on kriteeri edun saamiselle) Palvelussuhteen ei tarvitse olla yhdenjaksoinen vuoden 2025 aikana. Näin pyritään siihen, että myös määräaikaiset työntekijät tulevat huomioiduksi eikä palvelusuhteen katkeaminen poista oikeutta etuuteen. Työ-/virkasuhteen tulee kuitenkin olla voimassa, kun etuus aktivoidaan. Etuuden saamisen ehtona on, että kaikkien yllä mainittujen ehtojen tulee täyttyä. Etuuden myöntämisen kustannusten kokonaisarvoksi arvioidaan 140.000 euroa, joka tilinpäätöksessä kirjataan henkilöstöpalveluiden kustannuspaikalle.

Ehdotus

Kunnanhallitus päättää, että tilinpäätökseen vuodelle 2024 tehdään 140.000 euron kustannuskirjaus käytettäväksi virike-edun tarjoamiseen työntekijöille. Virike-edun suuruus on 100 euroa keväällä ja 100 euroa syksyllä. Edun saamisen edellytyksinä on, että työntekijän/viranhaltijan palvelussuhde on vähintään 4 kk pitkä (120 pv), palvelussuhde on voimassa ja henkilö saa palkkaa, kun etuus aktivoidaan käyttöön, työaikaprosentti on jakohetkellä vähintään 50 % ja henkilö on ilmoittanut oman henkilökohtaisen sähköpostiosoitteensa ESS-järjestelmässä ennen etuuden jakopäivää. Kunnanhallitus antaa henkilöstöpalveluille valtuudet liikunta- ja kulttuuriedun täytäntöönpanoon.

Aiempi käsittely muissa toimielimissä

Kunnanhallitus, 15.2.2021

Vuoden 2020 aikana korona-pandemia on asettanut kuntaorganisaation nopeasti vaihtuvien tilanteiden hallinnan osalta haasteelliseen asemaan. Niin toimintaa kuin työskentelyjärjestelyjä on jouduttu suhteuttamaan nopeasti, kulloinkin vaihtelevaan tilanteeseen. Kuntaorganisaation henkilöstö on osoittanut esimerkillistä joustavuutta ja sopeutumiskykyä, uusien haasteiden edessä. Useat julkisen hallinnon toimijat ovat huomioineet henkilöstöään koronatilanteessa toimimisesta, osana vuoden 2020 tilinpäätöstä. Johtoryhmä on käynyt keskustelua henkilöstön palkitsemisesta, vrt. mm. vuoden 2020 ylijäämäinen tilinpäätös ja vuoden 2020 koronahaasteet. Palkitsemisen muotona on keskusteltu liikunta- ja kulttuuriedun hankkimisesta 250 eurolla / työntekijä. Kunnanhallitukselle esitetään, että tilinpäätökseen tehdään varaus käytettäväksi liikunta- ja kulttuuriedun tarjoamiseen työntekijöille. Liikunta- ja kulttuuriedun suuruus on 250 euroa / työntekijä. Edun saamisen edellytyksinä on, että työntekijän edelleen voimassa oleva palvelussuhde on ollut voimassa 2.1.2020 ja työntekijä on ollut töissä / saanut palkkaa vähintään 6 kuukautta vuonna 2020. Esittelijä Turkka Rantanen, hallinto- ja talousjohtaja, [poistettu] Kunnanhallitus päättää, että tilinpäätökseen 2020 tehdään henkilöstöhallinnon palveluiden ostoon 165.000 euron kirjaus, käytettäväksi liikunta- ja kulttuuriedun tarjoamiseen työntekijöille. Liikunta- ja kulttuuriedun suuruus on 250 euroa / työntekijä. Edun saamisen edellytyksinä on, että työntekijän edelleen voimassa oleva palvelussuhde on ollut voimassa 2.1.2020 ja työntekijä on ollut töissä / saanut palkkaa vähintään 6 kuukautta vuonna 2020. Kunnanhallitus antaa henkilöstöpäällikölle valtuudet liikunta- ja kulttuuriedun täytäntöönpanoon. Ehdotus hyväksyttiin. Merk. Kunnanjohtaja Päivi Rahkonen poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi. Esteellisyyden peruste: intressijäävi. Hallintosäännön 103 § mukaisesti, esittelijän ollessa poissa tai esteellinen hänen sijaisekseen määrätty toimii esittelijänä. Esittelijänä pykälän osalta toimi hallinto- ja talousjohtaja Turkka Rantanen. Päivi Rahkonen

Alkuperäinen asiakirja