Kunnanhallitus · 10.2.2025

Valvontaeläinlääkärin määräaikaisen viran perustaminen

  • Diaarinumero: HOLDno-2025-19
  • Esittelijä: Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, [poistettu]

Päätös

Hyväksyttiin päätösesityksen mukaisesti.

Asiakirjan teksti

Perustelut

Hallintosäännön 39 §:n mukaan kunnanhallitus päättää virkojen perustamisesta lukuun ottamatta kunnajohtajan ja palvelualuejohtajien virkoja. Hollolan kunnan ympäristöterveyslautakunta on kokouksessaan 15.1.2025 § 5 päättänyt ehdottaa Hollolan kunnanhallitukselle valvontaeläinlääkärin määräaikaisen viran perustamista. Päijät-Hämeen ympäristöterveydessä työskentelee kaksi valvontaeläinlääkäriä, joiden tehtävänä on eläinten terveyden ja hyvinvoinnin, tuonnin ja viennin, merkinnän ja rekisteröinnin sekä eläinperäisten sivutuotteiden valvonta. Aluehallintovirasto korvaa kunnille em. tehtävien valvonnasta aiheutuvat kustannukset. Eläinsuojeluvalvonnan työtilanne on pitkän ajan kuluessa pahoin ruuhkautunut. Työjonossa on akuutteja tarkastusta odottavia tapauksia niin paljon, ettei niihin pystytä reagoimaan kohtuullisessa ajassa. Akuutit eläinsuojelutehtävät ovat usein varsin työllistäviä ja suurta huolellisuutta vaativia, koska prosessiin voi herkästi liittyä asian eteneminen valituskäsittelyyn. Laajamittaisen, ammattimaisen eläintenpidon säännöllisiä tarkastuksia ei Päijät-Hämeen ympäristöterveydessä ole vuonna 2024 pystytty tekemään lainkaan. Työruuhkan purkamiseksi Päijät-Hämeen ympäristöterveyteen on tarpeen osoittaa määräaikaisesti lisäresurssia eläinlääkintähuollon valvontatehtävien hoitamiseen.

Ehdotus

Kunnanhallitus päättää ympäristöterveyslautakunnan esityksen mukaisesti perustaa Päijät-Hämeen ympäristöterveyteen määräaikaisen valvontaeläinlääkärin viran vuodelle 2025.

Aiempi käsittely muissa toimielimissä

Ympäristöterveyslautakunta, 15.1.2025

Valvontaeläinlääkärit hoitavat eläinten terveyden ja hyvinvoinnin, tuonnin ja viennin, merkinnän ja rekisteröinnin sekä eläinperäisten sivutuotteiden valvontaa. Päijät-Hämeen ympäristöterveydessä on kaksi valvontaeläinlääkärin virkaa. Eläinsuojelutarkastuksia tehdään vuosittain noin 250-300 kappaletta. Aluehallintovirasto korvaa kunnille em. tehtävien valvonnasta aiheutuvat kustannukset. Valvonnan työtilanne on eläinten hyvinvoinnin valvonnan osalta pahoin ruuhkautunut. Vuoden 2024 lopussa vireillä oli yli sata eläinsuojeluasiaa, jotka odottavat tarkastusta. Uusintatarkastusta odottavia tapauksia on noin 60 kpl. Ilmoituksenvaraisia, laajamittaista eläintenpitoa harjoittavien kohteiden säännöllistä valvontaa ei vuoden 2024 aikana ole ollut mahdollista kiireellisten tapausten vuoksi toteuttaa lainkaan. Lainsäädännön mukaan valvonta tulee järjestää niin, että se on laadukasta ja tehokasta. Töiden ruuhkautumisen vuoksi eläinsuojeluilmoituksiin ei pystytä reagoimaan riittävän nopeasti. Lisäksi suuri työkuorma vaikuttaa merkittävästi henkilöstön työssä jaksamiseen. Työruuhkan purkamiseen on tarpeen osoittaa lisäresurssia. Esittelijä Silja Mäkelä, ympäristöterveysjohtaja, [poistettu] Ympäristöterveyslautakunta päättää esittää Hollolan kunnanhallitukselle määräaikaisen valvontaeläinlääkärin viran perustamista Päijät-Hämeen ympäristöterveyteen vuoden 2025 ajaksi. Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja