Kunnanhallitus · 10.2.2025
Hollolan vanhus- ja vammaisneuvoston toimintakertomus 2024
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaisesti.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Vanhus- ja vammaisneuvosto on kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamisväylä erityisesti ikääntynyttä väestöä ja vammaisia henkilöitä koskevissa asioissa. Vanhus ja vammaisneuvoston toimintaohjeessa todetaan, että neuvosto laatii vuosittain toimintakertomuksen, joka toimitetaan kunnanhallitukselle tiedoksi/ hyväksyttäväksi seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä. Lisäksi neuvoston tulee laatia vuosittain toimintasuunnitelma, jonka myös kunnanhallitus hyväksyy. Vanhus- ja vammaisneuvosto hyväksyi edellisessä kokouksessaan 24.1.2025 vuoden 2024 toimintakertomuksen sekä käsitteli vuoden 2025 toimintasuunnitelman painotuksia kevään 2025 osalta. Nykyisen vanhus- ja vammaisneuvoston toimintakausi päättyy 31.5.2025, joten tämän vuoksi erillistä toimintasuunnitelmaa vuoden 2025 osalta ei tuoda kunnanhallitukselle hyväksyttäväksi. Uusi vanhus- ja vammaisneuvosto, joka aloittaa virallisesti toimintansa 1.6.2025 käsittelee vuoden 2025 toimintasuunnnitelmaa ja sen painotuksia syksyn 2025 osalta. Toimintasuunnitelman painotukset kevään 2025 osalta ovat: 1.Erityisryhmiin panostaminen (kehitysvammaiset) 2.Erilaiset tapahtumat ja niihin panostaminen 3.Yhteistyö eri toimijoiden kesken 4.Asiantuntijavierailuita säännöllisesti kokouksiin
Ehdotus
Kunnanhallitus hyväksyy vanhus- ja vammaisneuvoston toimintakertomuksen vuodelta 2024 sekä toimintaohjeesta poikkeamisen vuoden 2025 toimintasuunnitelman päivittämisen osalta.