Kunnanhallitus · 10.2.2025
Väliaikaisten varajäsenten valinta keskusvaalilautakuntaan
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Kunnanhallitus valitsi seuraavassa kutsumisjärjestyksessä keskusvaalilautakuntaan väliaikaiseksi varajäseneksi: Tuire Filppula Sakari Marttila Helena Maattola Martti Korteniemi Tarpeen tullessa, kunnanhallitus täydentää päätöstään seuraavassa kokouksessa.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Vaalilain 13 §:n mukaan valtuuston on asetettava kuntaan toimikaudekseen kunnan keskusvaalilautakunta. Kunnan keskusvaalilautakuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään viisi. Varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Sekä jäsenten että varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa kunnassa edellisissä kuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä. Jäsen tai varajäsen, joka keskusvaalilautakunnalle toimitetun ehdokashakemuksen mukaan on asetettu puolueen tai valitsijayhdistyksen ehdokkaaksi, ei voi osallistua keskusvaalilautakunnan työskentelyyn kyseisissä vaaleissa. Tasa-arvolain 4 a §:n mukaan kunnallisissa toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu. Keskusvaalilautakunnan jäsenistä Minna Suominen, Ann-Mari Lehtinen, Pasi Pälsi ja nykyisistä varajäsenistä Jaana Seppälä, Sofia Rossi ja Marko Jokiranta ovat ilmoittaneet, että he ovat esteellisiä toimimaan keskusvaalilautakunnan tehtävissä alue- ja kuntavaaleissa oman ehdokkuutensa tai läheisen ehdokkuuden takia. Vaalilain 14 §:n mukaan kunnan keskusvaalilautakunta on päätösvaltainen viisijäsenisenä. Keskusvaalilautakunnan kokousten päätösvaltaisuuden varmistamiseksi on syytä valita keskusvaalilautakuntaan kuusi väliaikaista varajäsentä nykyisten varajäsenten lisäksi. Kunnanhallitus voi vaalilain 14 §:n mukaan määrätä tarpeellisen määrän väliaikaisia varajäseniä, jos lautakuntaa ei saada, tai jos pelätään että ei saada, päätösvaltaiseksi muutoin.
Ehdotus
Kunnanhallitus valitsee keskusvaalilautakuntaan vuoden 2025 alue- ja kuntavaalien toimittamisen ajaksi kuusi väliaikaista varajäsentä nykyisten varajäsenten lisäksi. Valittavat väliaikaiset varajäsenet tulevat kutsumisjärjestyksessä sijoille 6, 7, 8, 9, 10 ja 11.
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Valtuusto, 16.8.2021
. Valtuusto valitsee keskusvaalilautakuntaan viisi jäsentä ja viisi varajäsentä valtuuston toimikautta vastaavaksi ajaksi. Varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Valtuusto valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Valtuusto valitsi keskusvaalilautakuntaan viisi jäsentä valtuuston toimikautta vastaavaksi ajaksi, seuraavasti: Pauliina Ruuth, Minna Suominen, Pasi Pälsi, Ann-Mari Lehtinen ja Pekka Kotiaho. Valtuusto valitsi viisi varajäsentä valtuuston toimikautta vastaavaksi ajaksi, seuraavasti siinä järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan: Marko Jokiranta, Hannele Kytö, Harri Pasila, Sofia Norrbacka ja Jaana Seppälä. Valtuusto valitsi lautakunnan puheenjohtajaksi Pauliina Ruuthin ja varapuheenjohtajaksi Minna Suomisen.