Työllisyyspalveluliikelaitoksen johtokunta · 26.3.2026
Työllisyyspalveluliikelaitoksen toimitusjohtajan tuloksiin ja suoritukseen perustuvan palkitsemisen periaatteet vuonna 2026
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Työllisyyspalveluliikelaitoksen johtokunta päätti toimitusjohtajan tuloksiin tai suoritukseen perustuvan palkitsemisen periaatteista vuoden 2026 osalta liitteen 1 mukaisesti. Palkitsemisessa noudatetaan johdon kokonaispalkkajärjestelmän ohjetta 22.11.2022 (oheismateriaali 1) sekä kaupunginkanslian kertapalkisemisen ohjetta 8.10.2024 (oheismateriaali 2).
Asiakirjan teksti
Käsittely
Työllisyyspalveluliikelaitoksen johtokunta päätti käsitellä neljännen esityksen kokouksen toisena asiana.
Päätösehdotus
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Esittelijän perustelut
Kuntalain 67 §:n mukaan työllisyyspalveluliikelaitoksen johtokunnan tehtävänä on päättää liikelaitoksen toiminnan kehittämisestä valtuuston asettamien toiminnan ja talouden tavoitteiden rajoissa sekä seurata tavoitteiden saavuttamista ja raportoida niiden saavuttamisesta. Kaupungin ylimmän johdon tavoiteasetanta perustuu kaupunkiyhteiseen malliin, jossa ylimmälle johdolle asetetaan kaksi kaupunkiyhteistä tavoitetta sekä 2-3 muuta oman vastuualueen tavoitetta. Oman vastuualueen tavoitteet voivat olla yhteisiä yhden tai useamman saman tason johtajan kanssa. Toimitusjohtajalle vuodelle 2026 asetettavat tavoitteet ovat johdettu kaupunkistrategiasta, kaupungin johdon yhteisistä tavoitteista sekä työllisyyspalveluille asetetuista tavoitteista. Tavoitteille on asetettu mittarit tarkempine tavoitearvioineen sekä tavoitteille keskinäinen painoarvo. Toimivalta Hallintosäännön 11 luvun 1 §:n 3 momentin 1 kohdan mukaan liikelaitoksen johtokunta päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan johtokunnan puheenjohtaja päättää liikelaitoksen johtajan tuloksiin tai suoritukseen perustuvasta palkitsemisesta.
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)