Taloushallintopalveluliikelaitoksen johtokunta · 26.2.2025

Taloushallintopalveluliikelaitoksen toimitusjohtajan tuloksiin ja suoritukseen perustuvan palkitsemisen periaatteet vuonna 2025

  • Diaarinumero: HEL 2021-000123
  • Esittelijä: Henkilöstö- ja hallintopalvelujohtaja

Päätös

Taloushallintopalveluliikelaitoksen johtokunta päätti toimitusjohtajan tuloksiin tai suoritukseen perustuvan palkitsemisen periaatteista vuoden 2025 osalta liitteen 1 mukaisesti. Samalla johtokunta päätti, että toimitusjohtajalle asetettujen tavoitteiden toteutumisen arviointi sekä tuloksiin perustuva mahdollinen palkitseminen päätetään johtokunnan kokouksessa vuoden 2025 päätyttyä. Palkitsemisessa noudatetaan johdon kokonaispalkkajärjestelmän ohjetta 1.1.2023 (liite 2) sekä kaupunginkanslian kertapalkisemisen ohjetta 8.10.2024 (liite 3).

Asiakirjan teksti

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Kuntalain 67 §:n mukaan johtokunnan tehtävänä on päättää liikelaitoksen toiminnan kehittämisestä valtuuston asettamien toiminnan ja talouden tavoitteiden rajoissa sekä seurata tavoitteiden saavuttamista ja raportoida niiden saavuttamisesta. Hallintosäännön 11 luvun 1 §:n mukaan liikelaitoksen johtokunta päättää liikelaitoksen johtajan tuloksiin tai suoritukseen perustuvasta palkitsemisesta. Toimitusjohtajalle asetetut tavoitteet vuodelle 2025 kytkeytyvät kaupunkistrategiaan ja ovat sidottuja asiakastyytyväisyyteen, liikelaitoksen taloudelliseen tulokseen, henkilöstön hyvinvointiin kehittymiseen sekä kaupungin keskeisiin isoihin hankkeisiin ja tuottavuuteen.

Aiempi käsittely muissa toimielimissä

Taloushallintopalveluliikelaitoksen johtokunta 14.01.2025 § 5

Päätös Taloushallintopalveluliikelaitoksen johtokunta päätti panna asian pöydälle. Esittelijä henkilöstö- ja hallintopalvelujohtaja Salla Vahermo

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)