Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta · 8.9.2026
Sosiaalihuoltolain mukaisen liikkumisen tuen myöntäminen sosiaalihuoltolain mukaisen ympärivuorokautisen palveluasumisen asiakkaille
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta päätti, että 1.10.2026 alkaen sosiaalihuoltolain mukaisessa ympärivuorokautisessa palveluasumisessa asuvalle henkilölle voidaan myöntämisperusteiden täyttyessä ja tulo- ja varallisuusrajojen puitteissa myöntää sosiaalihuoltolain mukaista liikkumisen tukea enintään neljä (4) yhdensuuntaista matkaa kuukaudessa.
Asiakirjan teksti
Päätösehdotus
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Esittelijän perustelut
Taustaa Ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista annetun lain (980/2012, vanhuspalvelulaki) 14a §:n mukaan iäkkään henkilön pitkäaikaista ympärivuorokautista hoitoa ja huolenpitoa ei voida toteuttaa sosiaalihuoltolain (1301/2014) 22 §:ssä tarkoitetun laitospalvelun toimintayksikössä enää 1.1.2028 alkaen. Muutos koskee pitkäaikaisen hoidon sekä arviointi- ja kuntoutusjakson asiakaspaikkoja sekä lyhytaikaishoidon ja kriisihoidon asiakaspaikkoja. Ikääntyneiden palvelujen laitoshoitoon on sisältynyt kaksi (2) yhdensuuntaista vapaa-ajan matkaa kuukaudessa. Asiakkaiden siirtyessä laitoshoidosta ympärivuorokautiseen palveluasumiseen matkat eivät enää sisälly asumispalveluun, vaan vapaa-ajan matkat tulee joko kustantaa itse tai niihin on mahdollista hakea sosiaalihuoltolain tai vammaispalvelulain mukaista liikkumisen tukea. Sosiaalihuoltolain ja vammaispalvelulain mukainen liikkumisen tuki Sosiaalihuoltolain 23 §:n mukaisia liikkumista tukevia palveluja voidaan järjestää henkilöille, jotka eivät kykene itsenäisesti käyttämään julkisia liikennevälineitä sairauden, vamman tai muun vastaavanlaisen toimintakykyä alentavan syyn takia ja jotka tarvitsevat palvelua asioimisen tai muun jokapäiväiseen elämään kuuluvan tarpeen vuoksi. Helsingissä sosiaalihuoltolain mukainen liikkumisen tuki on tarkoitettu ensisijaisesti ikääntyneille ja taloudellisesti heikommassa tilanteessa oleville henkilöille jokapäiväiseen elämään kuuluvien asioiden hoitamista varten. Ikääntyneiden henkilöiden laitospalveluja on vähennetty sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalveluissa usean vuoden ajan. Jäljellä olevien laitospalvelujen purkamista on jatkettu 1.5.2026 alkaen ja asiakkaita on siirtynyt laitospalveluista ympärivuorokautiseen palveluasumiseen. Ikääntyneiden asumispalveluissa laitosasuminen päättyy kokonaan vuoden 2027 loppuun mennessä. Sosiaalihuoltolain mukainen liikkumisen tuki on määrärahasidonnainen ja harkinnanvarainen etuus. Vammaispalvelulain (675/2023) 28 §:n mukaan vammaisella henkilöllä on oikeus saada tarvitsemansa kohtuullinen liikkumisen tuki, jos hänellä on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa eikä hän pysty itsenäisesti käyttämään julkista joukkoliikennettä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia. Vammaispalvelulain soveltamisalaan on 1.1.2026 alkaen lisätty elämänvaiheita koskeva säännös (2 §), jonka mukaan vammaispalvelulain perusteella järjestetään palveluja niille vammaisille henkilöille, joiden toimintarajoitteesta johtuva välttämätön avun ja tuen tarve poikkeaa kyseessä olevaan elämänvaiheeseen tavanomaisesti kuuluvasta avun ja tuen tarpeesta. Uuden säännöksen mukaisesti vanhuuden elämänvaiheeseen tavanomaisesti kuuluvaan avun ja tuen tarpeeseen tulee vastata ensisijaisen lainsäädännön mukaisin palveluin. Vammaispalvelulain mukaista liikkumisen tukea voidaan myöntää henkilölle, joka täyttää vammaispalvelulain mukaisten palvelujen myöntämisen edellytykset. Sosiaalihuoltolain mukainen liikkumisen tuki ympärivuorokautisessa palveluasumisessa Itsenäisesti asuville henkilöille on mahdollista myöntää sosiaalihuoltolain mukaista liikkumisen tukea myöntämisperusteiden täyttyessä ja tulo- ja varallisuusrajojen puitteissa enintään kuusi (6) yhdensuuntaista matkaa kuukaudessa. Lautakunnalle esitetään vahvistettavaksi, että jatkossa myös sosiaalihuoltolain mukaisen ympärivuorokautisen palveluasumisen asiakkaat voivat hakea sosiaalihuoltolain mukaista liikkumisen tukea ja heille voidaan myöntämisperusteiden täyttyessä ja tulo- ja varallisuusrajojen puitteissa myöntää enintään neljä (4) yhdensuuntaista matkaa kuukaudessa. Vammaisneuvostolta ja vanhusneuvostolta on pyydetty kommentit esitysluonnoksesta. Neuvostojen kommentit on saatu 24.8.2026 ja ne on huomioitu valmistelussa. Kommenteissa on korostettu sitä, että ympärivuorokautinen palveluasuminen on henkilön koti ja että siirtyminen laitoshoidosta palveluasumiseen ei saa heikentää asukkaan mahdollisuuksia liikkua, tavata läheisiään ja osallistua kodin ulkopuoliseen elämään. Matkamäärä on laitospalvelun yhteydessä ollut kaksi (2) yhdensuuntaista matkaa kuukaudessa. Matkamäärä tulee nousemaan niiden sosiaalihuoltolain mukaiseen ympärivuorokautiseen palveluasumiseen siirtyvien asiakkaiden osalta, joille voidaan jatkossa myöntää sosiaalihuoltolain mukaista liikkumisen tukea. Toisaalta tuen ulkopuolelle tulee jäämään henkilöitä, jotka eivät täytä myöntämisen kriteereitä ja joiden tulot tai varallisuus ylittävät sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöksellä 16.6.2015 § 217 määritellyt tulo- ja varallisuusrajat. Neuvostojen kommenteissa todetaan, että neljä (4) yhdensuuntaista matkaa kuukaudessa lisää yhdenvertaisuutta ja osallistumisen mahdollisuuksia sekä mahdollistaa kaksi (2) edestakaista matkaa kuukaudessa hakijan edellytysten täyttyessä. Samalla kommenteissa tuodaan esiin, että matkamäärää ei pidetä kaikilta osin riittävänä. Toteutuneiden matkojen määriä tullaan seuraamaan ja niiden riittävyyttä arvioidaan jatkossa. Neuvostojen kommenttien mukaisesti asiakkaille tulee viestiä liikkumisen tuen mahdollisuudesta selkeästi ja saavutettavasti. Pelkkä verkkoviestintä ei ole riittävää, koska asiakkaiden ikä, terveydentila tai toimintakyky voivat vaikeuttaa tiedon saamista ja palvelun hakemista. Vertailu hyvinvointialueisiin Helsinkiä on verrattu seitsemään hyvinvointialueeseen (Vantaa ja Kerava, Keski-Uusimaa, Länsi-Uusimaa, Itä-Uusimaa, Varsinais-Suomi, Pirkanmaa ja Pohjois-Pohjanmaa). Kaikilla näillä hyvinvointialueilla sosiaalihuoltolain mukaista liikkumisen tukea myönnetään kuljetuspalveluna vain henkilöille, jotka eivät pysty käyttämään julkista liikennettä ilman suuria vaikeuksia. Kahdella hyvinvointialueella voidaan myöntää sosiaalihuoltolain mukaista liikkumisen tukea enintään kahdeksan (8) matkaa kuukaudessa, mutta matkamäärä voidaan puolittaa, jos henkilö asuu ympärivuorokautisessa palveluasumisessa. Yhdellä hyvinvointialueella voidaan myöntää enintään kymmenen (10) matkaa kuukaudessa, mutta pitkäaikaisessa ympärivuorokautisessa palveluasumisessa asuvalle henkilölle voidaan myöntää korkeintaan neljä (4) matkaa kuukaudessa. Helsinkiä koskeva päätös noudattaisi tätä neljän (4) yhdensuuntaisen matkan käytäntöä. On mahdollista, että muilla hyvinvointialueilla tullaan linjaamaan matkamääristä sosiaalihuoltolain mukaisessa palveluasumisessa asuvien henkilöiden osalta, kun vanhuspalvelulain 14a §:n mukainen laitospalvelujen purkamista koskeva muutos tulee voimaan. Asiakasmäärät ja kustannukset Sosiaalihuoltolain mukaista liikkumisen tukea myönnettiin vuonna 2025 noin 1260 henkilölle ja tuen kustannukset olivat yhteensä noin 2,067 miljoonaa euroa. Vuoden 2026 talousarviossa palvelulle varattu määräraha on 2,4 miljoonaa euroa. Menojen arvioidaan olevan noin 2,0 miljoonaa euroa vuodessa nykyisellä noin 1 200 asiakkaan asiakasmäärällä. Nykyinen kustannustaso sisältää mahdollisuuden myöntää asiakkaalle enintään kuusi yhdensuuntaista matkaa kuukaudessa. Ikääntyneiden palvelujen omassa laitospalvelussa ja kriisipaikoilla oli vuoden 2025 aikana 687 henkilöä. Kuljetuspalvelujen kustannukset omien laitospalvelujen asiakkaiden osalta olivat noin 302 900 euroa. Laitospalvelujen asiakkaille matkoja voidaan myöntää kaksi (2) matkaa kuukaudessa. Yksittäisen kuljetuspalvelumatkan kustannus on noin 35–60 euroa. Tässä laskennassa on käytetty arviolukua 40 euroa. Sosiaalihuoltolain mukaisen liikkumisen tuen toteutuneet kuukausikohtaiset kustannukset asiakasta kohden olivat vuonna 2025 noin 137 euroa kuukaudessa. Laitospalveluissa toteutuneet kuljetuspalvelukustannukset olivat noin 37 euroa kuukaudessa asiakasta kohden. Tarkasteltaessa asiakasmääriä sekä toteutuneiden matkojen kustannuksia, voidaan todeta, että sekä laitospalveluissa että sosiaalihuoltolain mukaisessa liikkumisen tuessa asiakkailta jää myönnettyjä matkoja käyttämättä (arviolta 48 prosenttia). Jos keskimäärin 40 euron hintaisia matkoja myönnetään jatkossa neljä (4) ja niitä jää edelleen käyttämättä suunnilleen samassa suhteessa kuin aikaisemmin, voidaan kuukausikohtaiseksi kustannukseksi arvioida noin 83 euroa henkilöä kohden. Huhtikuussa 2026 ikääntyneiden palvelujen laitospalveluissa tai ympärivuorokautisessa palveluasumisessa oli noin 3270 henkilöä, joille ei ollut myönnetty liikkumisen tukea ja joilla olisi jatkossa mahdollisuus hakea sosiaalihuoltolain mukaista liikkumisen tukea. Tuen ulkopuolelle tulee kuitenkin jäämään henkilöitä, jotka eivät täytä tuen myöntämisen kriteereitä ja joiden tulot tai varallisuus ylittävät määritellyt tulo- ja varallisuusrajat. Kustannusarviossa kuukausikohtaiseksi kustannukseksi on arvioitu 83 euroa henkilöä kohden. Arvio sosiaalihuoltolain mukaisen liikkumisen tuen lisäkustannuksista eri toteumavaihtoehdoissa: Osuus potentiaalisesta asiakasjoukosta | Uusia asiakkaita arviolta | Vuosittainen lisäkustannus | Nousu nykyiseen noin 2,0 milj. euron ennustettuun menotasoon nähden Noin 10 % | Noin 327 | Noin 326 000 euroa | Noin 16 % Noin 25 % | Noin 818 | Noin 815 000 euroa | Noin 41 % Noin 40 % | Noin 1 308 | Noin 1,3 miljoonaa euroa | Noin 65 % Edellä esitetyn perusteella päätöksen vuosittainen lisäkustannus olisi arviolta noin 0,33–1,30 miljoonaa euroa. Arvioon sisältyy epävarmuutta erityisesti sen vuoksi, että etukäteen ei ole tiedossa, kuinka moni asiakas hakee tukea, täyttää tuen myöntämisedellytykset sekä tulo- ja varallisuusrajat ja kuinka paljon myönnettyjä matkoja tosiasiassa käytetään. Terveys- ja hyvinvointivaikutusten arviointi Päätösehdotuksella arvioidaan olevan myönteisiä terveys- ja hyvinvointivaikutuksia ympärivuorokautisessa palveluasumisessa asuville henkilöille. Ehdotus tukee mahdollisuuksia asiointiin, sosiaalisiin kontakteihin ja kodin ulkopuolella liikkumiseen, mikä voi edistää osallisuutta, arjen sujuvuutta ja koettua hyvinvointia. Vaikutukset kohdistuvat asiakkaisiin eri tavoin, koska tuen myöntäminen perustuu harkintaan, myöntämisperusteisiin sekä tulo- ja varallisuusrajoihin. Kokonaisuutena arvioiden päätösehdotus tukee yhdenvertaisempaa siirtymää laitoshoidosta palveluasumiseen ja voi osaltaan kaventaa hyvinvointieroja niiden asiakkaiden osalta, joille tuki myönnetään. Osa ympärivuorokautisen palveluasumisen asiakkaista jää kuitenkin tuen ulkopuolelle ja vastaa jatkossa vapaa-ajan matkojen kustannuksista itse. Vammais- ja vanhusneuvostojen kommenttien mukaisesti liikkumisen tuen arvioidaan olevan keskeinen osa ihmisarvoista elämää silloin, kun se mahdollistaa yhteydenpidon läheisiin, asioinnin ja osallistumisen kodin ulkopuoliseen elämään. Mahdollisuus liikkua tukee myös henkistä ja fyysistä hyvinvointia. Vaikutusten toteutuminen edellyttää, että palvelusta viestitään saavutettavasti ja että tuen riittävyyttä seurataan käytännössä. Toimivalta Helsingin kaupungin hallintosäännön 10 luvun 1 §:n 3 momentin 1 kohdan mukaan, ellei toimivallasta ole muutoin säädetty tai määrätty, toimialalautakunta omalla toimialallaan päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranomainen päättää hinnoista, maksuista, vuokrista ja korvauksista sekä vapautuksesta toimialalle kohdistettavan maksun, korvauksen ja muun saatavan suorittamisesta.
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)