Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta · 25.3.2025
Yhteistyösopimus Etelä-Suomen yhteistyöalueen alueellisen pelastustoiminnan tilanne- ja johtokeskusjärjestelyistä sekä muusta pelastustoiminnan alueellisen johtamisen edellyttämästä erityisvalmiudesta
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta päätti hyväksyä liitteenä olevan Helsingin kaupungin ja Etelä-Suomen yhteistyöalueen hyvinvointialueiden välisen yhteistyösopimuksen Etelä-Suomen yhteistyöalueen alueellisen pelastustoiminnan tilanne- ja johtokeskusjärjestelyistä sekä muusta pelastustoiminnan alueellisen johtamisen edellyttämästä erityisvalmiudesta. Samalla sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta päätti oikeuttaa pelastuskomentajan - allekirjoittamaan sopimuksen - päättämään vähäisistä, välttämättömistä muutoksista sopimukseen.
Asiakirjan teksti
Käsittely
Helsingin kaupungin nuorisoneuvoston toimialalautakuntien edustajien osalta on sovittu, että edustajat eivät osallistu salassa pidettävien asioiden tai asiakirjojen käsittelyyn. Tästä syystä sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan nuorisoedustaja Kerem Eren ei osallistunut tämän asian käsittelyyn. Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta ei katsonut tarpeelliseksi kuulla asiassa kutsuttuja asiantuntijoita.
Päätösehdotus
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Esittelijän perustelut
Palomestari ********** ja lakimies ********** ovat kutsuttuina asiantuntijoina. Sopimuksen tausta Pelastustoimen järjestämisestä annetun lain (613/2021) 5 §:n 1 momentin ja sen 1 kohdan mukaan, jos se on välttämätöntä palvelujen saatavuuden, yhdenmukaisuuden tai laadun turvaamiseksi taikka tehtävien vaativuuden tai niistä johtuvien suurten kustannusten perusteella, valtakunnalliset ja alueelliset tilanne- ja johtokeskusjärjestelyt ja muu pelastustoiminnan johtamisen edellytyksenä oleva erityisvalmius voidaan koota hyvinvointialueesta annetun lain (611/2021) 7 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla suurempiin kokonaisuuksiin yhden tai useamman hyvinvointialueen järjestettäväksi. Koottavasta tehtävästä sekä niistä hyvinvointialueista, joihin tehtävä kootaan, voidaan säätää valtioneuvoston asetuksella. Valtioneuvoston 4. huhtikuuta 2024 voimaan tulleella asetuksella tilanne- ja johtokeskusjärjestelyiden kokoamisesta (145/2024) säädettiin tilanne- ja johtokeskusjärjestelyiden sekä muun pelastustoiminnan alueellisen johtamisen edellytyksenä olevan erityisvalmiuden Helsingin kaupungin sekä niiden hyvinvointialueiden järjestettäväksi, joiden alueella sijaitsee sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain (612/2021) 34 §:ssä tarkoitettu yliopistollinen sairaala. Asetuksessa tarkoitetut tehtävät on koottava asetuksessa säädetyllä tavalle viimeistään vuoden kuluessa asetuksen voimaantulosta. Pelastustoimen järjestämisestä annetun lain 5 §:n 2 momentin mukaan hyvinvointialue, jonka järjestettäväksi tehtävä on osoitettu, vastaa hyvinvointialueesta annetun lain 7 §:n 1 momentin mukaisesti tehtävään kuuluvien palvelujen ja muiden toimenpiteiden yhdenvertaisesta saatavuudesta, tarpeen, määrän ja laadun määrittelemisestä, tuottamistavasta, tuottamisen ohjauksesta ja valvonnasta sekä viranomaiselle kuuluvan toimivallan käyttämisestä. Muilla hyvinvointialueilla ei ole päätösvaltaa 1 momentissa tarkoitetuista palveluista, eivätkä ne saa järjestää, tuottaa tai hankkia muualta mainittuja palveluja. Kukin hyvinvointialue vastaa kuitenkin tehtäviensä rahoituksesta, ja ne ovat velvollisia korvaamaan kootusta tehtävästä ja siihen kuuluvista palveluista ja muista toimenpiteistä aiheutuvat kustannukset. Edellä mainittujen säädösten perusteella Helsingin kaupunki järjestää lakiperusteisesti pelastustoimen alueelliset tilanne- ja johtokeskusjärjestelyt sekä muun pelastustoiminnan alueellisen johtamisen edellytyksenä olevan erityisvalmiuden kaikille Etelä-Suomen yhteistyöalueeseen kuuluville hyvinvointialueille ja Helsingin kaupungille. Sopimuksen tarkoitus Sopimuksen tarkoituksena on, että Etelä-Suomen yhteistyöalueen hyvinvointialueet ja Helsingin kaupunki sopivat tarvittavilta osin laissa ja asetuksissa säädettyä tarkemmin pelastustoimen alueellisiin tilanne- ja johtokeskusjärjestelyihin ja muun pelastustoiminnan alueellisen johtamisen edellytyksenä olevaan erityisvalmiuteen liittyvästä yhteistyöstä. Helsingin kaupungin pelastuslaitos vastaa Etelä-Suomen yhteistyöalueen pelastustoiminnan tilanne- ja johtokeskuksen päivystystoiminnasta, tiloista, tietotekniikka-, viestintä- ja muista laitteista sekä järjestelmistä ja välineistä, johtokeskushenkilöstöstä, henkilöstöhallinnosta ja muista työantajan velvoitteista. Sopijapuolina ovat Helsingin kaupunki, Etelä-Karjalan hyvinvointialue, Itä-Uudenmaan hyvinvointialue, Kymenlaakson hyvinvointialue, Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue, Päijät-Hämeen hyvinvointialue ja Vantaa-Keravan hyvinvointialue (edustaa myös Keski-Uudenmaan hyvinvointialuetta). Kustannukset Yhteistyösopimuksessa ei sovita sopijapuolten kesken erikseen kustannuksista, koska kustannuksista ja niiden jaosta on säädetty hyvinvointialueiden rahoituksesta annetun lain (617/2021) 4 luvussa, pelastustoimen järjestämisestä annetun lain (613/2021) 5 §:n 2 momentissa sekä sisäministeriön asetuksessa kootun tehtävän kustannuksista ja korvausperusteista (150/2024). Mitä laissa ja asetuksessa säädetään hyvinvointialueesta, sovelletaan myös Helsingin kaupunkiin. Sisäministeriön asetuksen mukaan se hyvinvointialue, jolle alueellisesti koottavat tehtävät on koottu, vastaa itse omasta osuudestaan kootun tehtävän kustannuksista samassa suhteessa, kuin sen pelastustoimen laskennallisten kustannusten suhteellinen osuus on kokoamiseen osallisten hyvinvointialueiden yhteenlasketuista pelastustoimen laskennallisista kustannuksista ja muu kokoamiseen osallinen hyvinvointialue on velvollinen korvaamaan kootusta tehtävästä aiheutuvat kustannukset samassa suhteessa sille hyvinvointialueelle, jolle tehtävä on koottu. Hyvinvointialueiden pelastustoimen laskennallisista kustannuksista säädetään hyvinvointialueiden rahoituksesta annetun lain 4 luvussa. Sisäministeriön asetuksessa kootun tehtävän kustannuksista ja korvausperusteista 2 §:ssä ja pelastustoimen järjestämisestä annetun lain 5 §:n 2 momentissa säädetty korvausvelvollisuus kohdistuu vain siihen osaan tehtäväkokonaisuutta, joka on mainitun momentin nojalla koottu. Kukin hyvinvointialue vastaa tehtäväkokonaisuuden muista kustannuksista itse. Sillä hyvinvointialueella, jolle alueellisesti koottavat tehtävät on koottu, on oikeus saada muilta hyvinvointialueilta tehtävän järjestämisen edellyttämä täysi korvaus. Sopimuksen voimaantulo ja sopimuksen muuttaminen Sopimus tulee voimaan, kun kaikki sopijapuolet ovat sen allekirjoittaneet. Sopimus on voimassa toistaiseksi. Sopijapuolet voivat ehdottaa sopimukseen muutoksia sopimuskauden aikana. Sopimusmuutokset on tehtävä kirjallisesti, ja ne tulevat voimaan, kun sopijapuolet ovat ne asianmukaisesti hyväksyneet ja allekirjoittaneet sopijapuolten toimivaltaisten edustajien toimesta. Toimivalta Helsingin kaupungin hallintosäännön 2 luvun 18 §:n 1 momentin mukaan sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta on toimialalautakunta, joka huolehtii 4 luvun 8 §:ssä tarkoitetun sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan mukaisista tehtävistä. Hallintosäännön 4 luvun 8 §:n mukaan sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala vastaa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetussa laissa, pelastustoimen järjestämisestä annetussa laissa, terveydenhuoltolaissa, sosiaalihuoltolaissa ja muussa lainsäädännössä hyvinvointialueille säädetyistä tehtävistä sekä pelastuslain mukaisista pelastuslaitoksen tehtävistä. Hallintosäännön 24 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan toimielimen päätöksiin perustuvat asiakirjat allekirjoittaa esittelijä, ellei toimielin toisin päätä. Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan esitetään oikeuttavan pelastuskomentaja allekirjoittamaan sopimus ja päättämään vähäisistä, välttämättömistä sopimusmuutoksista. Olennaiset sopimusmuutokset tuodaan lautakunnan päätettäväksi.
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)