Rakentamispalveluliikelaitoksen johtokunta · 7.5.2026
Muuttopalvelujen hankinta ajaksi 1.7.2026 - 30.6.2029
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Rakentamispalveluliikelaitoksen johtokunta päätti oikeuttaa Staran toimitusjohtajan tekemään sopimukset muuttopalvelujen tuottamisesta Flyto Oy, Muuttopalvelu Forsman Oy, Niemi Palvelut Oy, Proper Ventures Oy ja Secon Service Oy kanssa ajaksi 1.7.2026 – 30.6.2029. Lisäksi johtokunta päätti oikeuttaa Staran logistiikan kuljetuspalveluyksikön tekemään tilauksia palveluntuottajaksi valituilta sopimuskauden aikana hankinnan ennakoidulla arvonlisäverottomalla kokonaisarvolla, joka on enintään 5,7 miljoonaa euroa (alv 0 %). Hankintasopimus ei synny tällä päätöksellä, vaan vasta myöhemmin tehtävän kirjallisen sopimuksen allekirjoittamisella. Sopimukset tehdään vasta, kun palvelutuottajaksi valittu on toimittanut rikosrekisterilain (770/1993) 6 §:n 8 momentissa tai 6 b §:ssä tarkoitetut otteet, ja hankintayksikkö on varmistanut, ettei palveluntuottajaksi valittua rasita mikään pakollinen poissulkemisperuste.
Asiakirjan teksti
Päätösehdotus
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Esittelijän perustelut
EU-kynnysarvon ylittävästä palveluhankinnasta on julkaistu HILMA- ja TED- (Tenders Electronic Daily) verkkosivustoilla hankintailmoitukset ja tarjouspyyntöasiakirjat julkaistiin tarjouspalvelu.fi -toimittajaportaalissa 5.3.2026. Hankinnan kohteena on muuttopalvelujen hankinta. Hankintamenettelynä on julkisista hankinnoista annetun lain (1397/2016) mukainen avoin menettely, jossa kaikki halukkaat palveluntuottajat voivat tehdä tarjouksen. Tarjoukset oli annettava sähköisesti Tarjouspalvelussa. Tarjoajilla oli mahdollisuus esittää tarjouspyynnön sisältöön liittyvistä asioista kysymyksiä 27.3.2026 kello 15.00 mennessä. Hankintaa koskeviin kysymyksiin vastattiin Tarjouspalvelussa. Tarjouspyyntöasiakirjat sekä hankintaa koskevat kysymykset, ja niihin annetut vastaukset ovat oheismateriaalina. Tarjousten määräaika oli perjantaina 10.4.2026 kello 12.00. Tarjoukset avattiin tarjousten jättämiselle varatun ajan päätyttyä. Tarjousten avaamisesta on laadittu pöytäkirja. Tarjouksen jättivät määräaikaan mennessä viisi (5) tarjoajaa. Flyto Oy Muuttopalvelu Forsman Oy Niemi Palvelut Oy Proper Ventures Oy Secon Service Oy Tarjoajien soveltuvuuden osalta hankintayksikkö edellytti, että tarjoajat antavat tarjouksensa osana vakuutuksen, että ne täyttävät hankintayksikön tarjouspyynnössä asettamat soveltuvuutta koskevat vaatimukset. Tarjoajien soveltuvuus tarkastettiin alustavasti tarjouksessa annettujen tietojen perusteella (ESPD). Kaikki tarjoajat täyttivät soveltuvuusvaatimukset. EU-kynnysarvon ylittävissä hankinnoissa palveluntuottajaksi valituilta on pyydettävä rikosrekisterilain (770/1993) 6 §:n 8 momentissa ja 6 b §:ssä tarkoitettu ote rikosrekisteristä (edustus-, päätös- tai valvontavaltaa käyttävät henkilöt). Rikosrekisteriote toimii näyttönä siitä, ettei tarjoajaa koske jokin hankintalain 80 §:ssä tarkoitettu pakollinen rikosperusteinen poissulkemisperuste. Hankintaprosessin aikataulussa pysymisen vuoksi hankintayksikkö tarkastaa palveluntuottajaksi valittujen pakolliset ja harkinnanvaraiset poissulkemisperusteet vasta päätöksen teon jälkeen. Sopimukset tehdään vasta kun hankintayksikkö on varmistanut, ettei palveluntuottajaksi valittuja rasita mikään pakollinen tai harkinnanvarainen poissulkemisperuste. Tarjous oli jätettävä tarjouslomakkeella, jossa tarjoajan oli ilmoitettava arvonlisäverottomat yksikköhinnat (€/h) palvelulajeittain, sekä muuttopalvelussa tarvittavien muuttolaatikoiden yksikköhinnat. Tarjouslomakkeen kalustoselvityksellä tarjoajan oli ilmoitettava muuttopalvelun tuottamisessa käytettävien ajoneuvojen yksilöidyt ajoneuvokohtaiset tiedot (merkki ja malli, rekisteritunnus, käyttöönottovuosi, käyttövoima, kuormatilan koko, kokonaismassa ja lisävarusteet). Tarjouspyynnössä on mainittu, että osatarjouksia ei sallita. Tarjous oli annettava kaikista hinnoiteltavaksi pyydetyistä yksikköhinnoista. Kaikki määräaikaan mennessä annetut tarjoukset ovat tarjouspyynnön mukaisia. Päätöksenteon peruste on kokonaistaloudellinen edullisuus, jossa halvimman hinnan lisäksi on otettu huomioon muuttopalvelujen tuottamisessa käytettävien ajoneuvojen käyttövoima (biokaasu tai sähkö). Tarjouspyynnössä ilmoitetut tarjousvertailun pisteytysperusteet on liitteenä 1. Tarjousvertailu on tehty tarjouspyynnössä ilmoitettujen päätöksen tekemisen perusteiden mukaisesti (liite 2). Muuttopalvelujen saatavuuden varmistamiseksi palveluntuottajiksi on valittava kaikki viisi (5) tarjouspyynnön vaateiden mukaista tarjoajaa, jotka tarjousvertailun mukaisessa edullisuusjärjestyksessä ovat Secon Service Oy, Niemi Palvelut Oy, Flyto Oy, Muuttopalvelu Forsman Oy ja Proper Ventures Oy. Staran logistiikan kuljetuspalveluyksikkö järjestää Helsingin kaupungin toimialoille ja liikelaitoksille erillisten toimeksiantojen perusteella noin 1400 muuttoa vuosittain. Muuttopalvelut ovat pääasiassa arkisto-, koulu- ja toimistomuuttoja, sekä vähäisissä määrin sosiaalitoimen tukemia asuntomuuttoja, ja taide-esineiden kuljetuksia. Toimistomuutot sisältävät usein myös kalusteiden purkamista ja asennusta. Puitesopimukseen perustuvia erillisiä tilauksia tehdään tarjousvertailun mukaisessa kokonaistaloudellisessa edullisuusjärjestyksessä. Tilauksien teossa otetaan huomioon kokonaiskustannukset, palvelun saatavuus ja resurssit. Staralla on sopimusehtojen mukaan mahdollisuus suurista muutoista pyytää palveluntuottajaksi valituilta erillisillä tarjouspyynnöillä urakkatarjouksia. Puitejärjestelyyn perustuvia minikilpailutuksia järjestetään sopimuskauden aikana ilmenevien tarpeiden mukaisesti. Hankintasopimus ei synny vielä hankintapäätöksestä ilmoittamalla vaan vasta, kun odotusaika (14 päivää) on kulunut ja kun hankintayksikkö ja hankintapäätöksellä valittu palveluntuottaja ovat molemmat allekirjoittaneet sopimuksen. Hankinta-asiakirjojen julkisuutta säätelee laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta (621/1999). Hankintaa koskevat asiakirjat tulevat julkisiksi asianosaisille hankintaa koskevan päätöksen tekemisen yhteydessä. Yleisesti julkisiksi tarjousasiakirjat tulevat, kun hankintaa koskeva sopimus on tehty.
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)