Liikenneliikelaitoksen johtokunta · 22.10.2026

Rautatientorin metroaseman Kaivokadun kannen perusparannuksen hankesuunnitelma

  • Esittelijä: Saara Kanto

Asiakirjan teksti

Päätösehdotus

Johtokunta hyväksyy liikenneliikelaitoksen osuuden Kaivokadun ensimmäiseen rakentamisvaiheeseen sisältyvästä Kaivokadun kannen perusparannuksesta siten, että hankkeen arvonlisäveroton enimmäishinta on 4.888.000 euroa tammikuun 2026 kustannustasossa. Johtokunta valtuuttaa liikenneliikelaitoksen toimitusjohtajan päättämään hankkeeseen liittyvistä hankinnoista enimmäishinnan puitteissa.

Esittelijän perustelut

Rautatientorin metroaseman kattorakenteena toimivan Kaivokadun kannen peruskorjauksella estetään ikääntyneen kansirakenteen uudet vesivuodot metroasemalle ja metroaseman rakenteiden vaurioituminen niiden seurauksena. Kaivokadun kannen perusparannus toteutetaan osana Kaivokadun ensimmäistä rakentamisvaihetta. Hankkeen strategiasidonnaisuus Helsingin kaupunkistrategiassa 2025–2029 todetaan, että Helsingin kaupunkikehitys perustuu mm. ensisijaisesti joukkoliikenteeseen nojautuvaan liikennejärjestelmään. Strategiassa on tavoite vähentää liikenteen päästöjä mm. varmistamalla joukkoliikenteen ja muiden kestävämpien liikennemuotojen houkuttelevuus. Lisäksi kaupunkistrategiaan tavoitteena on panostaa metroasemien lähiympäristöjen laadun parantamiseen. Päätösehdotus tukee näitä kaupunkistrategian tavoitteita ja on näin strategian mukainen. Hankkeen lähtökohdat ja tavoitteet Rautatientorin metroasema sijaitsee pääosin Kaivokadun alapuolella, ja Kaivokadun kansi toimii metroaseman kattorakenteena. Metroaseman kohdalla oleva kansiosuus rakennettiin osana metroasemaa, joka valmistui vuonna 1983. Kannen rakenteissa on vuosien aikana havaittu useita vesivuotoja, joista osa on vaurioittanut metroaseman rakenteita. Kaivokadun kannen vedeneristyksen puutteet sekä aiemmat putki- ja sadevesiviemärivauriot ovat aiheuttaneet kosteus- ja betonirakennevaurioita ja haitanneet metroaseman käyttöä. Vuotojen vuoksi Kompassi- ja parveketasoilla on jouduttu tekemään toistuvia ennakoimattomia korjauksia sekä rajoittamaan kulkureittejä ja liukuportaiden käyttöä. Vuosina 2018–2020 tehdyissä kantavuus- ja kuntotutkimuksissa todettiin, että pintarakenteiden kuivatusta on parannettava ja vedeneristyksen päälle kertyvä, alapuolisiin tiloihin vuotoja aiheuttava vedenpaine on poistettava. Liikenneliikelaitos (HKL) suunnitteli Kaivokadun kannen perusparannusta vuosina 2016–2022. Hankkeen valmistelu kuitenkin keskeytettiin, kun kaupunginvaltuusto päätti Kruunusillat -hankkeen raitiotieosuuden vaiheistamisesta siten, että ensimmäisessä vaiheessa toteutettiin päätepysäkki Hakaniemeen. Raitiotieyhteyden suunnittelua Hakaniemestä Helsingin päärautatieasemalle on sittemmin edistetty Länsisataman pikaraitiotien ja Kaivokadun uudistuksen suunnittelun yhteydessä. Helsingin kaupunki on uudistamassa Kaivokatua tavoitteenaan luoda Kaivokadusta houkutteleva ja viihtyisä jalankulkupainotteinen joukkoliikennekatu, jossa on turvallista ja sujuvaa vaihtaa liikennemuodosta toiseen. Muutoksella parannetaan kestävän liikkumisen edellytyksiä, jalankulun turvallisuutta, alueen elinvoimaa sekä katuympäristön laatua ja viihtyisyyttä. Kaivokadun rakentaminen on tarkoitus toteuttaa kahdessa vaiheessa. Alueen rakentaminen kytkeytyy 2030-luvun alussa alkavaan Esplanadien katuympäristöä ja vesihuoltoa koskevaan perusparannukseen, jonka aikana ajoneuvoliikenne kulkee Kaivokadun läpi. Vuonna 2028 käynnistyvässä ensimmäisessä vaiheessa uusitaan Kaivokadun kannen vesieristys ja kunnallistekniikkaa, parannetaan alueen hulevesien johtamista ja pienennetään tulvariskiä sekä toteutetaan metroaseman peruskorjauksen tarvittavat muutokset ja kannen läpiviennit. Samaan aikaan rakennetaan joukkoliikennekadun kiskoja, osa uusista pysäkeistä sekä osa kasvillisuusrakenteista ja istutuksista. Ensimmäisessä rakennusvaiheessa pyritään rakentamaan mahdollisimman paljon lopputilanteen rakenteita. Ensimmäisen vaiheen valmistuttua Kaivokadun läpi pääsee edelleen ajamaan autolla ja käytössä on yksi kaista molempiin suuntiin. Esplanadin katuremontin valmistuttua alkaa Kaivokadun rakentamisen toinen vaihe. Tässä vaiheessa Kaivokatu muutetaan joukkoliikennekaduksi ja autoliikenne siirtyy Esplanadeille. Rautatieaseman edustalle rakennetaan toinen pysäkkilaituri ja toteutetaan loput kiveystyöt, kasvillisuusrakenteet sekä puiden ja kasvillisuuden istutukset. Tämä hankesuunnitelma koskee liikenneliikelaitoksen (HKL) osuutta Kaivokadun ensimmäisessä rakentamisvaiheessa toteutettavasta kansirakenteen peruskorjauksesta. Suhde muihin päätöksiin Kaupunginvaltuusto hyväksyi 23.9.2026, 260 §, Rautatientorin metroaseman perusparannuksen hankesuunnitelman siten, että hankkeen arvonlisäveroton enimmäishinta on 125.200.000 euroa kustannustasossa toukokuu 2026. Kaupunkiympäristölautakunta esitti 29.9.2026, 498 §, kaupunginhallitukselle Kaivokadun ensimmäisen rakentamisvaiheen hankesuunnitelman hyväksymistä ja sen toteuttamista siten, että kokonaiskustannus on enintään 13.000.000 euroa (MAKU 126,1 2020=100). Hankkeen toteuttaminen Kaupunkiympäristön toimiala toteuttaa Kaivokadun ensimmäisessä rakentamisvaiheessa välttämättömiä kunnallistekniikan saneerauksia ja katutason muutoksia. Samanaikaisesti HKL toteuttaa Rautatientorin metroaseman perusparannuksen vuosina 2026–2029. Hankkeiden yhteensovittamiseksi metroaseman kattorakenteena toimivan Kaivokadun kannen perusparannus on tarkoituksenmukaista toteuttaa osana Kaivokadun ensimmäistä rakentamisvaihetta. Yhteistoteutus vähentää töistä kaupunkilaisille aiheutuvia haittoja ja tehostaa kokonaisuuden toteuttamista. Kaivokadun rakentamisen ensimmäisessä vaiheessa uusitaan Kaivokadun kannen vedeneristys, kadun kunnallistekniikkaa, parannetaan alueen hulevesien johtamista ja pienennetään tulvariskiä sekä toteutetaan metroaseman perusparannuksen vaatimat muutokset ja kannen läpiviennit. Hankkeiden välillä yhteensovitettavia töitä ovat Kaivokadun kannen liikuntasauman korjaaminen, metroaseman uusien savunpoistoluukkujen rakentaminen (integroiminen ratikkapysäkkirakenteisiin), Päärautatieaseman katualueella sijaitsevien käytöstä poistettujen savunpoistoluukkujen sulkeminen sekä kansirakenteen hulevesikaivojen muutokset. Lisäksi Kaivokadun keskiosassa oleva henkilö- ja poistumistieportaikko poistetaan uusien ratikkakiskojen alta ja uusi portaikko rakennetaan hieman etelämmäksi. Kaivokadun rakentamisen metroasemaan vaikuttavat työvaiheet yhteensovitetaan metroaseman perusparannuksen kanssa. Metroasemalla sisävalmistusvaiheen työt ajoitetaan vasta sen jälkeen, kun kadun alapuoliset aukotukset on suljettu tai niiden vedenpitävyys varmistettu. Näin vähennetään mahdollisten vesivuotojen metroaseman perusparannustyömaalle aiheuttamia riskejä. Hankkeen kustannukset Hankkeen arvonlisäverottomaksi kustannukseksi on arvioitu yhteensä enintään 4.888.000 euroa hankesuunnitelman mukaisesti. Hankkeen kustannustason (esityksen mukaisesti tammikuu 2026) seurannassa käytetään maanrakennuskustannusindeksiä (2020=100, 1/2026=126,1). Hankesuunnitelman enimmäishinta sisältää projektinjohdon, rakennuttajan ja erillishankintojen kustannukset sekä liikenneliikelaitoksen rakentamistöiden osuuden Helsingin kaupunkiympäristön toimialan johtamasta Kaivokadun rakentamisen ensimmäisen vaiheen hankkeesta. Hankkeen rakennuttajan kustannukset sisältävät myös vuosien 2016–2022 aikana kertyneet HKL-vetoisen hankkeen suunnittelukustannukset sekä HKL:n projektipäällikön kustannuksia vuosilta 2016–2025. Kaivokadun rakentamisen ensimmäisen vaiheen osana toteutettavien rakentamistöiden kustannusarvioon sisältyy noin 35 % riskivaraus. Vuosina 2016-2025 hankkeen suunnittelukuluja on toteutunut yhteensä 765.000 euroa. Vuodelle 2026 hankkeen kustannuksiksi on arvioitu 72.500 euroa. Vuosille 2027–2030 sijoittuvat kustannukset huomioidaan kyseisten vuosien talousarvioehdotuksien valmistelussa. Hankkeen käyttötalousvaikutukset Hanke aiheuttaa 30 vuoden poistoajalla tasapoistoina noin 163.000 euron vuotuisen lisäyksen poistokustannuksiin. Hankkeen toteuttaminen tuottaa säästöjä pienentyneiden ylläpitokorjaustarpeiden kautta. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän (HSL) perussopimuksen perusteella asemiin ja rataan kohdistuvista kuluista 50 % investoinnin poistoista ja 50 % laskennallisista korkomenoista voidaan laskuttaa HSL:ltä. Toimivalta Hankkeesta päättäminen Hallintosäännön 11 luvun 1 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaan liikelaitoksen johtokunta päättää kaupunginhallituksen vahvistamissa rajoissa muun kuin tilahanketta koskevan suunnitelman ja piirustuksen hyväksymisestä. Kaupunginhallituksen vahvistamien hyväksymisrajojen mukaan HKL:n johtokunta päättää enintään 5.000.000 euron hankkeista. Hankkeen arvonlisäverottoman kokonaishinnan ollessa 4.888.000 euroa HKL:n johtokunta voi päättää hankkeen hyväksymisestä. Hankinnat Hallintosäännön 11 luvun 1 §:n 2 momentin 3 kohdan mukaan liikelaitoksen johtokunta, ellei toimivallasta ole muutoin säädetty tai määrätty, päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää hankinnoista lukuun ottamatta osakkeita.

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)