Liikenneliikelaitoksen johtokunta · 5.3.2026

Metron tiedonsiirron kuituverkon laajentamisen hankesuunnitelman päivittäminen ja korottaminen

  • Diaarinumero: HEL 2021-000123
  • Esittelijä: Toimitusjohtaja

Päätös

Johtokunta hyväksyi metron tiedonsiirron kuituverkon laajentamisen päivitetyn hankesuunnitelman esityksen mukaan niin, että hankkeen arvonlisäveroton kokonaishinta on enintään 2.102.000 euroa kustannustasossa joulukuu 2025. Johtokunta valtuutti toimitusjohtajan päättämään hankkeeseen liittyvistä hankinnoista enimmäishinnan puitteissa.

Asiakirjan teksti

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Metron junakulunvalvonnan ja muiden liikenneturvallisuutta takaavien järjestelmien toiminta edellyttää toimintavarmoja ja riittäviä tietoliikenneyhteyksiä. Tietoliikenneyhteyksien varmistamiseksi metron kuituverkkoa laajennetaan kantametron alueella. Hankkeen strategiasidonnaisuus Helsingin kaupunkistrategiassa 2025–2029 todetaan Helsingin liikennejärjestelmän nojautuvan ensisijaisesti joukkoliikenteeseen ja että joukkoliikenteen houkuttelevuus kehittyy positiivisesti. Lisäksi kaupunkistrategiassa todetaan, että kaupungin turvallisuutta vaalitaan reagoimalla herkästi ja ennalta estävästi turvallisuutta uhkaaviin ilmiöihin ja tilanteisiin. Päätösehdotus tukee näitä kaupunkistrategian tavoitteita ja on näin strategian mukainen. Aiemmat päätökset Toimitusjohtaja hyväksyi 7.1.2025, 2 §, metron teknisen verkon kapasiteetin parantaminen -hankesuunnitelman niin, että hankkeen arvonlisäveroton kokonaishinta on enintään 720.000 euroa. Hankkeen lähtökohdat ja tavoitteet Metron toimivuuteen ja turvallisuuteen liittyvien järjestelmien tiedonsiirtoon käytettävän teknisen verkon tiedonsiirto perustuu laajasti metroinfran yhteyteen toteutettuun valokuituverkkoon. Metron kapasiteetin ja luotettavuuden kehittämiseen liittyvän junakulunvalvonnan toteutuksen (METKA) hankkeen suunnittelun yhteydessä on todettu, että kantametron nykyisen tiedonsiirron kuituverkon kapasiteetti on riittämätön takaamaan tiedonsiirtokapasiteetti junakulunvalvontajärjestelmille tulevaisuudessa. Kuituverkon laajentamisella ja parantamisella pystytään varmistamaan metron toimintaan keskeisesti liittyvien lukuisten järjestelmien toimivuus ja ohjattavuus. Nämä järjestelmät ovat kriittisiä metron turvalliselle liikennöinnille. Lisäksi kuituverkon laajentamisella pystytään vähentämään keskeisten teknisten järjestelmien tiedonsiirron häiriöherkkyyttä. Hankkeen toteuttaminen Hankkeessa rakennetaan metron kuituverkon laajennus kantametron alueelle. Hanke toteutetaan vuoden 2026 aikana. Hankkeen toteutus on suunniteltu siten, ettei se aiheuta häiriöitä metroliikenteelle. Muutokset hankesuunnitelmassa Alkuperäisen hankesuunnitelman laatimisen yhteydessä oli arvioitu, että nykyisessä kuituverkossa on kapasiteettipullonkauloja yksittäisissä kohdissa kantametron aluetta. Tällöin kustannustehokkaimmaksi ratkaisuksi todettiin verkkokapasiteetin lisäykset näihin valittuihin kohteisiin. Toteutussuunnittelussa tarkasteltiin esitettyä ratkaisumallia täsmällisemmin ja metron järjestelmien toimivuuden takaamiseksi parhaaksi ratkaisuksi on todettu kuituverkon yhteyksien kokonaisvaltaisempi laajentaminen, jolloin kuitukapasiteettia voidaan kohdentaa mm. asetinlaitejärjestelmälle aiempaa toimivammin. Päivitetyn hankesuunnitelman mukainen kuituverkkokokonaisuus muodostaa selkeämmin hallittavan ja ylläpidettävän verkon sekä takaa metron toiminnalle kriittisten järjestelmien tiedonsiirtokapasiteetin ja turvallisuuden. Näiden tekijöiden myötä hankesuunnitelmaa täytyy päivittää ja kustannusarviota muuttaa niin, että hanke pystytään toteuttamaan ehdotetussa laajuudessa. Uusi kustannusarvio ja kustannusten ylitys Hankkeen kokonaiskustannukset ovat enintään 2.102.000 euroa (alv 0 %). Hankkeen kustannustason (esityksen mukaisesti joulukuu 2025) seurannassa käytetään rakennuskustannusindeksiä (2021=100, 12/2025 pisteluku 112,5). Hankkeen enimmäishintaa esitetään korotettavaksi 1.382.000 eurolla, jotta hanke voidaan toteuttaa tarkoituksenmukaisessa laajuudessa. Hankesuunnitelman enimmäishinnan korotus jakautuu seuraavasti: Suunnittelu, valvonta ja käyttöönotto | 70.000 eur Materiaalihankinnat | 1.187.000 eur Asennustyöt | 51.000 eur Riskivaraus | 74.000 eur Hanke on mahdollista toteuttaa HKL:n vuoden 2026 hyväksytyn investointiohjelman määrärahojen puitteissa. Hankkeen käyttötalousvaikutukset Hanke aiheuttaa 10 vuoden poistoajalla tasapoistoina 210.200 euron vuotuisen lisäyksen poistokustannuksiin. HSL:n perussopimuksen perusteella asemiin ja rataan kohdistuvista kuluista 50 % investoinnin poistoista ja 50 % laskennallisista korkomenoista voidaan laskuttaa HSL:ltä. Loppuosa poistoista jää suoraan HKL:n kaupungin infratukena maksettavaksi. Toimivalta Hankkeesta päättäminen Hallintosäännön 11 luvun 1 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaan liikelaitoksen johtokunta päättää kaupunginhallituksen vahvistamissa rajoissa muun kuin tilahanketta koskevan suunnitelman ja piirustuksen hyväksymisestä. Kaupunginhallituksen vahvistamien hyväksymisrajojen mukaan HKL:n johtokunta päättää enintään 5.000.000 euron hankkeista. Hankkeen arvonlisäverottoman kokonaishinnan ollessa 2.102.000 euroa HKL:n johtokunta voi päättää hankkeen hyväksymisestä. Hankintavaltuudet Hallintosäännön 11 luvun 1 §:n 2 momentin 3 kohdan mukaan liikelaitoksen johtokunta, ellei toimivallasta ole muutoin säädetty tai määrätty, päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää hankinnoista lukuun ottamatta osakkeita.

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)