Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta · 5.5.2026
Siivouspalveluiden hankinta kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan kohteille 1.1.2027 alkaen
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti A hyväksyä Siivouspalveluiden hankinnan kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan kohteille EU-Dynaamisen hankintajärjestelmän hankinnan ja siihen sisältyvien hankintojen keskeiset periaatteet ja ehdot sekä oikeuttaa kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan tekemään tarvittaessa tarjouspyyntöasiakirjoihin välttämättömiä, vähäisiä muutoksia sekä B oikeuttaa kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtajan – tekemään hankinnasta päätöksen – päättämään optiokauden käyttöönotosta – allekirjoittamaan hankintapäätöksen perusteella solmittavat sopimukset.
Asiakirjan teksti
Käsittely
Asian aikana kuultavana oli hankinta-asiantuntija Niina Lammi. Asiantuntija poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta.
Päätösehdotus
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Esittelijän perustelut
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti 11.1.2022, § 3 muuttaa valmistelukäytäntöä siten, että kaikki yli 500 000 euron hankinnat tuodaan lautakunnan käsittelyyn jo hankinnan käynnistämisvaiheessa, jotta lautakunta voi nykyistä vahvemmin ohjata ja valvoa hankintojen kriteereitä. Hankinnan kohde Helsingin kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalla on tarve järjestää siivouspalvelut määrätyille kulttuurikeskuksille, kirjastoille, nuorisotaloille, yhteisötaloille ja liikuntakohteelle. Nykyinen sopimuskausi päättyy kilpailutettaville kohteille 31.12.2026. Kilpailutus perustuu kanslian Siivous- ja käyttäjäpalveluiden DPS dynaamiseen hankintajärjestelyyn H010-21/HEL 2021–008058, jonka hankintapäätös on tehty 3.9.2021. DPS järjestelyssä on sovittu, että kohdekohtaiset siivouspalvelut minikilpailutetaan kohderyhmään Siivouspalvelut valittujen palveluntuottajien kesken. Tarjouskilpailu Hankinnasta järjestetään tarjouskilpailu lain julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016) mukaisella rajoitettuna menettelynä palvelua koskevana hankintana. Tarjouspyynnön mukaan tarjouksista valitaan kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous. Kokonaistaloudellisesti edullisin on tarjous, joka on hinta-laatusuhteeltaan paras, siten että hintavertailun osuus on 40 pistettä ja laatuvertailun osuus on 60 pistettä. Tarjouspyyntöasiakirjoissa määritellään hankittava palvelu sekä palvelulle asetetut vähimmäisvaatimukset. Vaatimusten tulee toteutua koko sopimuskauden ajan. Sopimus Sopimus palveluista tehdään liitteenä olevan sopimusluonnoksen mukaisesti. Sopimuskauden kesto on yksi (1) vuosi. Hankintaan sisältyy lisäksi kaksi optiokautta, yhteensä yhden (1) vuoden ja kahden (2) vuoden tilaajan mahdollisuus. Esitys tarjouspyyntöasiakirjoiksi ovat liitteinä 1–8 (DPS/ HEL 2021-008058, tarjouspyyntö HEL 2026-003787, liitteet 1 ja 1.1, sopimusluonnos, tietosuojaliite, työllistämisehdon kilpailutusasiakirja ja eettinen ohjeistus sopimustoimittajalle). Hankintalain (1397/2016) 60 §:n ja 138 §:n mukaan hankintailmoitusta ei saa julkaista muualla ennen kuin se on julkaistu julkisten hankintojen internet-osoitteessa www.hankintailmoitukset.fi(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun), joten tarjouspyyntöasiakirjoja ei julkaista internetissä.
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)