Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta · 9.4.2026

Eteläisellä Humalluodolla sijaitsevan maa-alueen vuokraaminen Merimelojat ry:lle

  • Diaarinumero: HEL 2021-000123
  • Esittelijä: Tarja Loikkanen

Päätös

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti vuokrata Helsingin kaupungin 14. kaupunginosassa (Taka-Töölö) sijaitsevan, liitekarttaan merkityn noin 1 750 m²:n suuruisen alueen Merimelojat ry:lle. Vuokra-alue sijaitsee kiinteistöjen 91-14-9903-104 ja 91-14-9909-100 alueilla. Vuokra-aika alkaa 1.1.2026 ja päättyy 31.12.2034 ilman erillistä irtisanomista. Perittävä vuosivuokra sopimuksen alkaessa on yhteensä 4 236,46 euroa. Vuokraukseen liittyvät sopimusehdot määritellään liitteenä olevan vuokrasopimusluonnoksen ehtojen mukaisesti. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta oikeutti liikuntajohtajan allekirjoittamaan sopimuksen ja tekemään siihen tarvittaessa vähäisiä muutoksia sopimuskauden aikana. Kaupunki ei vastaa vuokralaiselle aiheutuneista kustannuksista, mikäli päätös oikaisuvaatimuksen, kunnallisvalituksen tai ylemmän toimielimen päätöksen johdosta muuttuu tai kumoutuu.

Asiakirjan teksti

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Kirjaamoon on saapunut 27.12.2024 päivätty Merimelojat ry:n hakemus koskien eteläisellä Humalluodolla sijaitsevan maanvuokrasopimuksen uusimista. Merimelojat ry on vuonna 1931 perustettu helsinkiläinen melontaseura, joka tarjoaa monipuolisia liikuntamahdollisuuksia koski-, rata-, maraton-, retki- ja virkistysmelonnan sekä SUP-toiminnan parissa. Seuran toiminta perustuu liikunnan iloon, yhteisöllisyyteen, turvallisuuteen ja luonnon kunnioittamiseen, ja se toteutetaan pääosin vapaaehtoisvoimin. Seuralla on aktiivinen junioritoiminta, joka on tärkeä osa sen toimintalinjoja. Nuorisotoiminnasta vastaa oma jaosto, joka tukee nuorten osallistumista eri melontalajeihin turvallisessa ja ohjatussa ympäristössä. Lajeihin kuuluvat muun muassa rata- ja maratonmelonta, kuntomelonta, kanoottipoolo ja koskimelonta. Toimintaa vahvistavat seuran järjestämät koulutukset, joilla varmistetaan osaavat ohjaajat ja turvallinen harrastustoiminta. Lisäksi tarjotaan jatkokoulutusta nuorten taitojen ja turvallisuusosaamisen kehittämiseksi. Junioritoiminta tukee Helsingin kaupunkistrategian 2025–2029 tavoitteita tarjoamalla nuorille saavutettavia ja merellisiä liikuntamahdollisuuksia, edistäen hyvinvointia, osallisuutta ja turvallista harrastamista. Seuran toiminta kokonaisuutena heijastaa strategian painopisteitä — yhteisöllisyyttä, hyvinvointia, sujuvaa arkea, luonnon kunnioittamista sekä elinvoiman ja osaamisen vahvistamista. Merimelojat ry toimii kaupungin kumppanina edistäen kaupunkilaisten terveyttä, liikuntaa ja luonnonläheisiä elämyksiä sekä vahvistaen kestävää, elinvoimaista ja yhteisöllistä kaupunkiympäristöä Helsingin strategisten tavoitteiden mukaisesti. Lapsivaikutusten arviointi Merimelojat ry:n junioritoiminta on keskeinen osa seuran kokonaisuutta, ja sitä toteutetaan omassa nuorisojaostossaan. Toiminnan tavoitteena on tukea lasten ja nuorten liikunnallista elämäntapaa sekä tarjota turvallinen, ohjattu ja luonnonläheinen ympäristö melontataitojen kehittämiselle. Seura järjestää monipuolista harjoittelua useissa melontalajeissa, kuten rata-, maraton-, koski- ja kuntomelonnassa sekä kanoottipoolossa. Junioritoimintaa vahvistavat koulutukset, joiden avulla varmistetaan osaavat ohjaajat ja turvallinen harrastustoiminta. Vuokrasopimuksen jatkaminen mahdollistaa seuran aktiivisen junioritoiminnan jatkon. Asemakaava Alueella on voimassa asemakaava nro 10704, joka on vahvistettu 13.10.1999. Vuokrattava alue on kaavassa VU- eli urheilu- ja virkistyspalvelualuetta. Sisäinen vuokraus Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta on vuokrannut alueen sisäisin vuokrausperustein kaupunkiympäristölautakunnalta (vuokratunnus Y3114-8) vuoden 2043 loppuun asti. Vuokra-alue ja vuokran määrittely Vuokra-alueen koko on yhteensä noin 1 750 m². Alueella sijaitsee kolme rakennusta, joiden pinta-ala on yhteensä 604 kem². Vuokranmäärittelyssä noudatetaan kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan 20.6.2023, § 94 maa-alueiden vuokrauksesta päätettyjä yleisperiaatteita. Vuokrattavan alueen vuokra on määritelty rakennusalan mukaan, pitäen maan pääoma-arvona virallisen elinkustannusindeksin ”lokakuu 1951=100” pistelukua 100 vastaavaa 12,00 euron kerrosneliömetrihintaa. Vuosivuokra on 5 % alueen pääoma-arvosta. Vuosivuokra sopimuksen alkaessa on laskettu kertomalla perusvuosivuokra elinkustannusindeksin vuoden 2025 joulukuun pisteluvulla 2338. Rakennettu ala: 604 kem² x 12 €/m² x 5 % x 23,38 x 50 % = 4 236,46 euroa. Perittävä vuokra sopimuksen alkaessa on yhteensä 4 236,46 euroa. Sitä vastaava perusvuosivuokra on 181,20 euroa. Liikuntakäytössä olevien rakennusten maa-alueen osalta täysimääräisestä vuokrasta peritään 50 % maa-alueen osalta niin kauan kuin aluetta käytetään yksinomaan liikuntaan tai siihen välittömästi liittyvään toimintaan. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta voi kuitenkin muuttaa subvention määrää sopimuskauden aikana. Subvention määrää voidaan muuttaa seuraavan kerran vuonna 2032, jolloin mahdolliset muutokset tulevat voimaan 1.1.2034. Mahdolliset muutokset subvention määrässä astuvat automaattisesti voimaan lautakunnan päätöksen lainvoimaisuuden myötä ilman, että tätä sopimusta muutetaan. Vuokranantaja on velvollinen ilmoittamaan subvention määrän muutoksista vuokralaiselle viipymättä. Tammikuun 1. päivästä 2027 lukien perittävä vuosivuokra sidotaan viralliseen elinkustannusindeksiin, jossa lokakuu 1951=100 siten, että perusvuosivuokra on 181,20 euroa vuodessa ja sitä vastaava perusindeksi on 100. Kunkin kalenterivuoden vuosivuokra tarkastetaan kertomalla perusvuosivuokra luvulla, joka saadaan jakamalla edellisen kalenterivuoden keskimääräinen elinkustannusindeksi perusindeksillä 100. Mikäli pisteluku on alempi, vuokraa ei kuitenkaan alenneta. Kaupungilla on oikeus tarkistaa alueen vuokraa, mikäli alueen arvossa alueen käyttötarkoituksen, rakennusoikeuden, lisärakentamisen tai muun vastaavan seikan johdosta tapahtuu muutoksia. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta myöntää liikuntajohtajalle sopimuksen allekirjoitusoikeuden sekä oikeuden tehdä vähäisiä muutoksia vuokrasopimukseen. Muut vuokraukseen liittyvät ehdot on kirjattu liitteenä olevaan vuokrasopimusluonnokseen. Valtiontukiarviointi Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 107(1) mukaan, jollei perussopimuksissa toisin määrätä, jäsenvaltion myöntämä taikka valtion varoista muodossa tai toisessa myönnetty tuki, joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua suosimalla jotakin yritystä tai tuotannonalaa, ei sovellu sisämarkkinoille, siltä osin kuin se vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Esitetty vuokrasopimus Helsingin kaupungin ja Merimelojat ry välillä sisältää vuokratukea. Merimelojat tarjoaa aikuisharrastajille jäsenmaksua vastaan muun muassa melontakaluston ja tukikohdan, ohjattuja iltamelontoja retkikajakeilla, tekniikkaharjoituksia, erilaisia retkiä, sekä kaksi retkisaarta. Seura järjestää kilpailuita sekä melontakouluja. Lähikoulujen koululaisille järjestetään myös melotuksia. Vuokra-aluetta käyttävät toisinaan yksittäiset tahot, jotka vuokraavat vuokra-alueella sijaitsevaa majarakennusta yksityistilaisuuksia varten. Vuokrattavaa aluetta käyttävät pääasiassa kuitenkin seuran jäsenet ja toiminnot kohdistuvat siten heihin. Vuokrasopimukseen mahdollisesti sisältyvä vuokratuki ei ole SEUT 107(1) mukaista valtiontukea, koska tuki ei ole omiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Tuki ei vaikuta jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, koska kyse on veneilyyn liittyvistä urheilu- ja vapaa-ajan tiloista, joka palvelevat ensisijaisesti paikallisia asukkaita ja joka ei todennäköisesti houkuttele asiakkaita tai investointeja muista EU:n jäsenvaltioista (Komission tiedonanto valtiontuen käsitteestä 2016/C 262/01 kohdat 196, 197). Toimivalta Hallintosäännön 17 luvun 1 §:n 3 kohdan mukaan kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta voi päättää hallinnassaan olevien maa- alueiden vuokrauksesta enintään 20 vuoden ajaksi. Pidemmistä vuokrasopimuksista päättää kaupunginhallitus.

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)