Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto · 15.9.2026

Rauhapiiri Ry:n projektiavustushakemus vuodelle 2026

  • Diaarinumero: HEL 2021-000123
  • Esittelijä: Mikko Vatka

Päätös

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto ei myöntänyt projektiavustusta Rauhapiiri Ry:lle Nuorten kesäleirin 2026 kustannuksiin ajalle 28.6.–30.6.2026. Hylkäysperuste: projektiavustuksella ei tueta hankkeita, jotka kuuluvat nuorisoyhdistysten vuosittaisen toiminnan piiriin.

Asiakirjan teksti

Käsittely

Asian aikana kuultavina olivat suunnittelijat Matteus Pellikka, Saija Salonen, Suvi Törrönen ja Anu Järvinen.

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Projektiavustus on kertaluontoinen nuorisotoiminnalliselle hankkeelle myönnettävä avustus, joka tähtää nuorten osallistamiseen ja hyvinvointiin. Sitä voi saada hankkeen, tapahtuman tai tilaisuuden toteuttamiseen tai siihen osallistumiseen. (Nuorisotoiminnan avustusohjesääntö) Projektiavustuksista myönnetään kertaluonteisia avustuksia omaehtoisille nuorten toimintaryhmille ja yhdistysten nuorten ryhmille. Lisäksi projektiavustuksia myönnetään yhdistysten kehittämishankkeisiin sekä yhteistyöhankkeisiin. Projektiavustusta ei myönnetä yhdistyksen toimintasuunnitelman mukaiseen ja varsinaisen toiminnan piiriin kuuluviin hankkeisiin. (Nuorisotoiminnan avustusohjesääntö) Avustusta ei myönnetä samaan käyttötarkoitukseen useammasta nuorisojaoston avustusmuodosta tai määrärahasta kaupungin sisällä. (Nuorisotoiminnan avustusohjesääntö) Rauhapiiri Ry on helsinkiläinen vuonna 2024 rekisteröitynyt yhdistys. Sen sääntöjen mukaisena tarkoituksena on tukea nuorten oppimista, kasvua ja yhteisöllisyyttä suomalaisessa yhteiskunnassa. Päätavoitteita ovat nuorten ja perheiden välisen vuorovaikutuksen edistäminen, turvallisen ja kannustavan ympäristön tarjoaminen sekä nuorten identiteettiä vahvistavan toiminnan järjestäminen. Yhdistyksellä on oma toimitila Lassilassa. Yhdistys sai nuorisojaoston starttiavustusta vuodelle 2025 ja toiminta-avustusta vuodelle 2026. Nuorten kolmipäiväinen kesäleiri järjestetään Kavalalahdessa Inkoossa kooten yhteen 90 helsinkiläistä alle 29-vuotiaista lasta ja nuorta. Kesäleirin tavoitteena on tarjota osallistujilleen mielekästä vapaa-ajan toimintaa, mahdollisuuksia uuden oppimiseen ja sosiaalisten taitojen kehittymiseen turvallisessa yhteisöllisessä ympäristössä. Projektin kokonaiskustannukset ovat 10 000 euroa. Menot koostuvat leiripaikan vuokrasta, kuljetuksista, ruokailuista, aktiviteeteista ja palkinnoista. Tuloja arvioidaan saatavan osallistumismaksuista 2 000 euroa. Yhdistykseen on oltu yhteydessä hakemuksen valmisteluvaiheessa ja tiedotettu valmistelun etenemisestä ja nuorisotoiminnan leiriavustuksen hakuajoista. Rauhapiiri ry haki 24.6.2026 saapuneella hakemuksellaan 10 000 euroa projektiavustusta Nuorten kesäleiri 2026 projektiin. Avustukseen liittyvät päätökset Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti kokouksessaan kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan yhteiset avustusperiaatteet. Kulttuurin ja vapaa-ajan avustuksilla rakennetaan demokraattista ja elinvoimaista kaupunkia, edistetään helsinkiläisten hyvinvointia ja terveyttä sekä edistetään YK:n Agenda 2030 tavoitteita. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan avustuksilla vahvistetaan kansalaisyhteiskuntaa sekä helsinkiläisten tasa-arvoa, osallisuutta ja yhdenvertaisuutta, sitoudutaan noudattamaan YK:n lasten oikeuksien sopimuksen toteutumista, edistetään fyysistä ja psyykkistä turvallisuutta, edistetään kaikkien mahdollisuutta toimia ja harrastaa turvallisemmassa tilassa, kunnioitetaan kaiken elävän hyvinvointia, tuetaan monipuolista kulttuurin ja vapaa-ajan tarjontaa, parannetaan helsinkiläisten mahdollisuuksia merkitykselliseen elämään, torjutaan ilmastonmuutosta sekä edistetään ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää toimintaa ja tehdään toimenpiteitä ympäristövaikutusten vähentämiseksi. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan avustuksilla suojataan tiedot ja järjestelmät hyvin, toimitaan vastuullisesti, avoimesti ja hyvän osallistavan hallintotavan mukaisesti, ei sallita rasismia, syrjintää, epäasiallista kohtelua tai seksuaalista häirintää. (Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 12.12.2023, § 178) Valmistelussa on suoritettu lapsivaikutusten arviointi, jossa arvioidaan lapsen etua YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen ja lainsäädännön mukaisesti. Toimivalta Hallintosäännön mukaan kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto päättää jaoston käytettävissä olevien avustusmäärärahojen jakamisesta sekä hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää avustusmäärärahojen jakamisesta. (luku 17, § 4 kohta 3 ja 4)

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)