Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto · 15.9.2026
Vuoden nuorisotyöllinen teko 2026 -palkinto
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto päätti Vuoden nuorisotyöllinen teko -palkinnon saajan liitteen mukaisesti. Palkittava julkistetaan valtakunnallisella nuorisotyönviikolla lokakuussa viikolla 41.
Asiakirjan teksti
Käsittely
Esteelliset: Tomas Luoto Esteellisyyden syy: palvelussuhde- ja toimeksiantosuhdejäävi (hallintolain 28.1 § kohta 4) Esteellinen poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi. Asian aikana kuultavina olivat suunnittelijat Matteus Pellikka, Saija Salonen, Suvi Törrönen ja Anu Järvinen.
Päätösehdotus
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Esittelijän perustelut
Vuonna 2026 palkitaan vuoden 2025 aikana toteutettu teko, toiminto tai hanke. Palkinto on suuruudeltaan 5 000 euroa. Palkintoehdokkaat kerättiin kuntalaisten ehdotusten pohjalta. Palkittavia oli mahdollista ehdottaa 27.4.–11.5.2026 välisenä aikana Vuoden nuorisotyöllinen teko -palkinnon verkkosivustolta löytyvällä verkkolomakkeella. Yhteensä ehdotuksia saapui määräaikaan mennessä 100 joissa ehdotettiin 19 toimijaa palkinnon saajaksi. Palkintoon liittyvät päätökset Vuoden nuorisotyöllinen teko -palkinto myönnetään päättyneen vuoden aikana toteutetulle teolle, toiminnalle tai hankkeelle, joka on vaikuttanut positiivisesti helsinkiläisen nuorison elämään, olosuhteisiin tai ympäristöön vaikuttavalla, esimerkillisellä sekä merkityksellisellä tavalla. (Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto 25.9.2025 § 22) Palkinto voidaan myöntää yhdistykselle, ryhmälle tai yksityishenkilölle, jonka/joiden kotikunta on Helsinki. Kumppanuusyksikkö kerää kuntalaisilta palkintoehdotuksia, joiden pohjalta päätös palkinnon saajasta tehdään. Palkintoa ei voida myöntää yhdistyksen tai ryhmän perustoiminnan perusteella tai Helsingin kaupungin henkilöstölle. Palkintoa ei voida myöntää toimijalle, joihin kohdistuu Helsingin kaupunkia velvoittavia pakotteita tai joka ei toiminnassaan noudata Helsingin kaupungin julkilausuttuja arvoja. (Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto 25.9.2025 § 22) Toimivalta Helsingin kaupungin hallintosäännön 17 luvun 4 §:n mukaisesti kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto päättää jaoston käytettävissä olevien avustusmäärärahojen jakamisesta ja hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää avustusmäärärahojen jakamisesta sekä valvoo avustusten käyttöä.
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)