Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto · 2.6.2026

Kasvun juuret ry:n starttiavustushakemus vuodelle 2026

  • Diaarinumero: HEL 2021-000123
  • Esittelijä: Mikko Vatka

Päätös

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto päätti myöntää Kasvun juuret ry:lle 1 200 euron starttiavustuksen yhdistyksen käynnistämisestä aiheutuviin kustannuksiin vuodelle 2026. Ohjeita avustuksen käytöstä Selvitys starttiavustuksen käytöstä on toimitettava vuoden 2027 toiminta-avustuksen haun yhteydessä viimeistään 15.12.2026. Avustuksenkäyttö selvitetään toimittamalla hakemuksen liitteiksi yhdistyksen väliaikainen tilinpäätös avustettavalta kaudelta, väliaikainen toimintakertomus avustettavalta kaudelta sekä hallituksen kokouksen pöytäkirja, jossa väliaikaiset asiakirjat on käsitelty. Toiminta-avustushakemus tehdään kaupungin avustusasioinnissa. Hyväksytty tilinpäätös, toimintakertomus sekä toiminnantarkastuskertomus sekä yhdistyksen vuosikokouksen pöytäkirja, jossa on vahvistettu vuoden 2026 tilinpäätös ja käsitelty vastuuvapaus tulee toimittaa viimeistään 31.5.2027 mennessä. Jos yhdistys ei hae uutta avustusta, on yhdistyksen selvitettävä avustuksen käyttö 31.5.2027 mennessä. Avustus selvitetään toimittamalla vuoden 2026 tilinpäätös ja toimintakertomus sekä allekirjoitettu pöytäkirja vuoden 2027 vuosikokouksesta, jossa on vahvistettu vuoden 2026 tilinpäätös ja käsitelty vastuuvapaus. Selvitys toimitetaan nuorisopalveluiden kumppanuusyksikköön osoitteeseen [poistettu] tai postitse Kumppanuusyksikkö/Nuorisopalvelut, PL 51400, 00099 Helsingin kaupunki. Hakija on vastuussa hakemuksen ja siihen kuuluvien liitteiden oikeellisuudesta ja niiden toimittamisesta annettuihin määräaikoihin mennessä sekä avustusta haettaessa että avustuksen käyttöä selvitettäessä. Avustusta myönnetään sillä ehdolla, että avustusvarat on palautettava vaadittaessa. (Nuorisotoiminnan avustusohjesääntö) Avustusta saavan on noudatettava Nuorisotoiminnan avustusohjesääntöä, Helsingin kaupungin avustusten yleisohjetta (www.hel.fi/nuorisoavustukset) ja kaupungin ja kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan yhteisiä avustusperiaatteita. https://avustukset.hel.fi/fi/nuorisotoiminnan-avustusten-yleiset-ohjeet (Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) Avustusta saavan on käytettävä projektissaan Helsinki-kehystunnusta, joka käyttöohjeineen löytyy osoitteesta: Näin kerrot avustuksesta viestinnässä ja markkinoinnissasi (Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) Avustus maksetaan yhdessä erässä. Mikäli avustuksen saaja on velkaa kaupungille, kuitataan myönnetystä avustuksesta kaupungin perimiskelpoinen saatava avustuksen saajalta. Avustustoiminnassa on otettu huomioon valtiontukisääntely ja avustuksen kilpailuvaikutukset. Avustamisen ei katsota vaikuttavan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, koska palveluja tuotetaan ensi sijassa paikallisille asukkaille rajatulla alueella jäsenvaltiossa.

Asiakirjan teksti

Käsittely

Asian aikana kuultavina olivat suunnittelijat Matteus Pellikka, Virpi Talasmäki ja Saija Salonen.

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Starttiavustusta myönnetään toimintansa aloittaville tai uudelleen käynnistäville helsinkiläisille varhaisnuoriso- ja nuorisoyhdistyksille. Starttiavustuksen myöntämisessä ja selvittämisessä noudatetaan toiminta-avustuksen ehtoja. Edellisen toiminta-avustuksen käyttö selvitetään uutta haettaessa. Selvitys tulee tehdä samaan aikaan mennessä siinäkin tapauksessa, että uutta avustusta ei haeta. (Nuorisotoiminnan avustusohjesääntö) Kaupungin hakijalle myöntämä avustus on julkisista varoista myönnettyä tukea. Mikäli avustusta myönnetään hakijalle, joka harjoittaa taloudellista toimintaa kilpailluilla markkinoilla (esim. palveluiden tai tuotteiden myyntiä), tulee ennen avustuksen myöntämistä selvittää ja arvioida, onko avustuksen myöntäminen valtiontukisäännösten mukaan mahdollista. Avustuspäätöksen perusteluista tulee tällaisessa tapauksessa ilmetä peruste avustuksen sallittavuudelle. Kiellettynä valtiontukena pidetään julkisen sektorin missä tahansa muodossa myöntämää tukea, joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua, suosii jotakin yritystä tai tuotannonalaa ja vaikuttaa EU:n jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Myös avustus voi täyttää kielletyn valtiontuen kriteerit, eikä avustusta tule tällöin myöntää. (Helsingin kaupungin avustusten yleisohjeet 7.4.2025) Kasvun juuret ry on vuonna 2025 perustettu helsinkiläinen yhdistys, joka on uudelleensuunnannut toimintaansa nuoriso- ja varhaisnuorisoyhdistykseksi. Yhdistyksen toiminnan keskiössä on lapsille ja nuorille suunnattu kaupunkiluontoon ja -viljelyyn pohjautuva toiminta sekä nuorten oman toimijuuden vahvistaminen. Yhdistys on pannut sääntömuutokset vireille Patentti- ja rekisterihallituksessa 20.5.2026 ja linjannut hallituksen kokouksessa 26.4.2026, että yhdistys suuntaa toimintaansa yksinomaan nuoriso- ja varhaisnuorisoyhdistykseksi. Vuoden 2026 toiminnan keskiössä on Mustikkamaan syötävään puistoon rakennettava Viljelypolku -hanke. Hankkeessa luodaan monille ikätasoille soveltuvia QR-koodien avulla toimivia maksuttomia toimintapisteitä. Näillä pisteillä käydään lävitse toiminnallisesti sekä informatiivisesti kaupunkiluontoa ja -viljelyä. Viljelypolku on kaikkien vapaassa käytössä Mustikkamaalla. Lisäksi yhdistys suunnittelee toteuttavansa syksyllä lapsille ja nuorille suunnatun sadonkorjuutapahtuman Kalasatamassa. Tulevaisuudessa yhdistys suunnittelee laajentavansa toimintaa myös erilaisiin työpajoihin sekä ohjattuihin ryhmiin. Yhdistyksessä toimintaa toteuttaa tällä hetkellä pääasiallisesti kolmen henkilön ydintiimi, joka muodostaa myös yhdistyksen hallituksen. Yhdistyksen tavoite vuodelle 2026 on tavoittaa noin 250 nuorta helsinkiläistä nuorta. Yhdistyksen edustajia on tavattu avustusvalmistelun aikana ja heidän kanssaan on käyty lävitse avustamisen ja avustuksen käytön selvityksen periaatteet sekä nuorisotoiminnan avustustoimintaa yleisesti. Kasvun juuret ry haki 26.3.2026 saapuneella hakemuksellaan 3 000 euroa starttiavustusta toiminnan käynnistämisestä aiheutuviin kustannuksiin. Avustukseen liittyvät päätökset Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti kokouksessaan kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan yhteiset avustusperiaatteet. Kulttuurin ja vapaa-ajan avustuksilla rakennetaan demokraattista ja elinvoimaista kaupunkia, edistetään helsinkiläisten hyvinvointia ja terveyttä sekä edistetään YK:n Agenda 2030 tavoitteita. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan avustuksilla vahvistetaan kansalaisyhteiskuntaa sekä helsinkiläisten tasa-arvoa, osallisuutta ja yhdenvertaisuutta, sitoudutaan noudattamaan YK:n lasten oikeuksien sopimuksen toteutumista, edistetään fyysistä ja psyykkistä turvallisuutta, edistetään kaikkien mahdollisuutta toimia ja harrastaa turvallisemmassa tilassa, kunnioitetaan kaiken elävän hyvinvointia, tuetaan monipuolista kulttuurin ja vapaa-ajan tarjontaa, parannetaan helsinkiläisten mahdollisuuksia merkitykselliseen elämään, torjutaan ilmastonmuutosta sekä edistetään ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää toimintaa ja tehdään toimenpiteitä ympäristövaikutusten vähentämiseksi. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan avustuksilla suojataan tiedot ja järjestelmät hyvin, toimitaan vastuullisesti, avoimesti ja hyvän osallistavan hallintotavan mukaisesti, ei sallita rasismia, syrjintää, epäasiallista kohtelua tai seksuaalista häirintää. (Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 12.12.2023, § 178) Valmistelussa on suoritettu lapsivaikutusten arviointi, jossa arvioidaan lapsen etua YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen ja lainsäädännön mukaisesti. Avustuksia ei myönnetä tahoille, joihin kohdistuu Helsingin kaupunkia velvoittavia pakotteita. Avustuksensaaja ei myöskään saa asettaa avustusvaroja sellaisten tahojen saataville tai hyödynnettäväksi, joihin kohdistuu avustuksensaajaa tai Helsingin kaupunkia velvoittavia pakotteita. (Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 15.3.2022, § 47) Toimivalta Hallintosäännön mukaan kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto päättää jaoston käytettävissä olevien avustusmäärärahojen jakamisesta sekä hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää avustusmäärärahojen jakamisesta. (luku 17, § 4 kohta 3 ja 4)

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)