Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaosto · 10.4.2025
Muiden liikuntaa edistävien yhdistysten avustukset vuodelle 2025
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaosto myönsi muiden liikuntaa edistävien yhdistysten avustusta 11 liikuntaseuralle (LS), 12 erityisjärjestölle (ER) ja kahdeksalle muulle liikuntaa järjestävälle yhdistykselle (MY) yhteensä 123 500 euroa liitteen 1 mukaisesti. Avustusta ei myönnetty seuraaville kolmelle hakijalle: Hakija | Yhteisön tyyppi | Syy hylkäykseen Helsingin seudun erilaiset oppijat ry | ER | Hakijalla ei ole näyttöä edellisenä vuonna toteutetusta säännöllisestä liikuntatoiminnasta. Suomen Kuurosokeat ry, ruotsiksi Föreningen Finlands Dövblinda rf | ER | Hakija ei täytä liikunnan avustusten hakuohjeessa määriteltyä ehtoa yhdistyksen sääntöjen mukaisen kotipaikan osalta. Tukiyhdistys KARVINEN ry | ER | Hakija ei toimittanut hakemuksellaan kaikkia vaadittuja liitteitä. Ohjeet avustuksen saajille Avustukset maksetaan yhdessä erässä päätöksenteon jälkeen. Mikäli avustuksen saaja on velkaa kaupungille, kuitataan myönnetystä avustuksesta kaupungin perimiskelpoinen saatava avustuksen saajalta. Muiden liikuntaa edistävien yhdistysten avustusta saa käyttää ainoastaan yhdistyksen harjoittamaan yleishyödylliseen liikuntatoimintaan. Avustuksen käyttö tulee selvittää vuoden 2026 muiden liikuntaa edistävien yhdistysten avustushaun yhteydessä. Mikäli yhdistys ei hae muiden liikuntaa edistävien yhdistysten avustusta vuonna 2026, tulee avustuksen käyttö selvittää 30.9.2026 mennessä. Avustuksen saaja sitoutuu noudattamaan kaikessa toiminnassaan hyvää hallintotapaa ja urheiluyhteisön eettisiä periaatteita sekä YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen periaatteita. Avustuksen saaja ei myöskään saa asettaa avustusvaroja sellaisten tahojen saataville tai hyödynnettäväksi, joihin kohdistuu avustuksensaajaa tai Helsingin kaupunkia velvoittavia pakotteita.
Asiakirjan teksti
Käsittely
Esteelliset: Vesa Korkkula Esteellisyyden syy: edustusjäävi (hallintolaki 28.1 § kohta 2) Asian aikana kuultavana oli tiimiesihenkilö Miika Kyllönen.
Päätösehdotus
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Esittelijän perustelut
Muiden liikuntaa edistävien yhdistysten avustusta voidaan myöntää yleisavustusluonteisena avustuksena liikuntaseuroille, jotka eivät ole toiminta-avustuksessa hakukelpoisia, sekä muille liikuntaa järjestäville yhdistyksille, joiden sääntöjen mukainen kotipaikka on Helsinki ja joiden liikuntatoiminta on avointa kaikille helsinkiläisille. Avustettavan liikuntatoiminnan tulee kohdistua pääosin helsinkiläisiin. Avustusten myöntämisessä painotetaan lasten ja nuorten sekä eläkeläis- ja erityisryhmien liikuntaa ja toiminnan volyymia. Tämän lisäksi avustussummissa voidaan harkinnanvaraisesti ottaa huomioon hakemuksella ilmoitettuja hakuvuotta edeltävän vuoden tilankäyttökustannuksia tilankäyttöavustuksen enimmäistuntihintojen mukaisesti. Avustusta haettiin lähettämällä hakemus liitteineen 15.2.2025 mennessä Helsingin kaupungin sähköisessä avustusasioinnissa tai toimittamalla hakemus kaupungin kirjaamoon. Muiden liikuntaa edistävien yhdistysten avustushakemuksia saapui määräaikaan mennessä 31. Kolme toiminta- ja tilankäyttöavustushakemusta siirrettiin käsittelyvaiheessa hakukelpoisuuskriteerien perusteella tähän avustusmuotoon käsiteltäväksi. Lopullinen hakijamäärä muiden liikuntaa edistävien yhdistysten avustuksessa oli 34. Hakijoista 11 oli liikuntaseuroja, joissa harrastetaan muun muassa sirkusta, capoeiraa ja joogaa. Muita liikuntaa järjestäviä yhdistyksiä oli yhteensä 23, erityisjärjestöt mukaan lukien. Suurimmat avustukset myönnetään Circus Helsinki association ry:lle (19 400 euroa) ja Linnanmäen sirkuskoulun kannatusyhdistys ry:lle (14 700 euroa). Näissä yhdistyksissä avustusmuodossa painotettujen ryhmien aktiivimäärät sekä toiminnan volyymi ovat kokonaisuutta tarkasteltaessa suurimmat. Pienimmät avustukset myönnetään Eläkeliiton Ikiliikuttajat ry:lle (300 euroa) ja Uudenmaan CP-yhdistys ry:lle (200 euroa). Avustustoiminnassa on otettu huomioon valtiontukisääntely ja avustuksen kilpailuvaikutukset. Avustamisen ei katsota vaikuttavan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, koska palveluja tuotetaan ensi sijassa paikallisille asukkaille rajatulla alueella jäsenvaltiossa. Toimivalta ja avustustoimintaa koskevat päätökset Liikuntalain mukaan yleisten edellytysten luominen liikunnalle paikallistasolla on kuntien tehtävä. Kunnan tulee luoda edellytyksiä asukkaidensa liikunnalle muun muassa tukemalla kansalaistoimintaa mukaan lukien seuratoiminta (390/2015). Helsingin kaupunkistrategian 2021–2025 mukaan Helsingin tavoitteena on olla kaupunki, jossa edellytykset liikkuvaan elämään kohentuvat. Strategiassa mainitaan, että kaupungin myöntämien liikunta-avustusten avulla luodaan edellytyksiä monimuotoisille vapaa-ajan toiminnoille sekä turvataan helsinkiläisten urheiluseurojen ja muiden järjestöjen edellytykset harrastustoiminnan järjestämiselle. Helsingin kaupunki avustaa liikuntaseuroja ja muita liikuntaa järjestäviä yhdistyksiä vuosittain noin 9 miljoonalla eurolla. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaosto päätti vuoden 2025 liikunnan avustusten tarkoista myöntämisperusteista, avustusmuodoista ja hakuajoista 7.11.2024, § 21. Liikuntajaosto ositti (23.1.2025, § 2) yhteensä 9 171 000 euron määrärahasta enintään 150 000 euroa myönnettäväksi muiden liikuntaa edistävien yhdistysten avustuksina. Ositetusta määrärahasta jäljelle jäävä summa (26 500 euroa) jätetään mahdollista korjaus- / oikaisulaskentaa varten. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan päätöksen 15.3.2022, § 47 mukaan avustuksia ei myönnetä tahoille, joihin kohdistuu Helsingin kaupunkia velvoittavia pakotteita. Avustuksen saaja ei myöskään saa asettaa avustusvaroja sellaisten tahojen saataville tai hyödynnettäväksi, joihin kohdistuu avustuksen saajaa tai Helsingin kaupunkia velvoittavia pakotteita. Avustusvalmistelussa on otettu huomioon ja avustuksen saajia sitoo liikunnan avustusten hakuohjeen (kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaosto 7.11.2024, § 21) lisäksi kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan yhteiset avustusperiaatteet (kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 12.12.2023, § 178) sekä Helsingin kaupungin avustusten yleisohjeet (kaupunginhallitus 28.10.2019, § 723). Helsingin kaupungin hallintosäännön 17 luvun 1 ja 3 §:n mukaan kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää toimialan avustusmäärärahojen jakamisen periaatteet ja valvoo avustusperiaatteiden toteutumista toimialatasoisesti. Lautakunnan jaostot päättävät jaoston käytettävissä olevien avustusmäärärahojen jakamisesta, hyväksyvät perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää avustusmäärärahojen jakamisesta ja valvovat avustusten käyttöä.
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)