Kaupunkiympäristölautakunta · 20.10.2026

Kaupunkiympäristölautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Amanda Pasasen toivomusponnesta koskien Junatien metrosillan uusimisen aikaisia selkeitä ja sujuvia pyöräliikenteen ja kävelyn poikkeusjärjestelyjä

  • Esittelijä: Ville Lehmuskoski

Asiakirjan teksti

Lausuntoehdotus

Kaupunkiympäristölautakunta antaa kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon: Valtuutettu Amanda Pasanen on toivomusponnessaan edellyttänyt selvitettävän mahdollisuutta toteuttaa pyöräilyn ja kävelyn poikkeusjärjestelyt hankealueella selkeiksi, sujuviksi ja ennakoitaviksi siten, että Itäväylältä on merkitty reitti Hakaniemeen sekä metrokatkon aikana on mahdollista korvata joukkoliikennematkoja myös pyörällä ja kävellen huomioiden sen, että bussiliikenteen poikkeusjärjestelyt eivät yksin riitä korvaamaan metron välityskykyä matkustajamäärissä. Laadukkailla ja selkeillä pyöräliikenteen ja kävelyn tilapäisillä reiteillä varmistetaan sujuvat liikkumismahdollisuudet kaikille liikkujille myös metrokatkon aikana. Lisäksi ne tukevat muiden kestävien kulkutapojen käyttöä joukkoliikenteen ohella. Työnaikaisten liikennejärjestelyjen suunnittelussa hanke toteuttaa kaupunkistrategian tavoitetta varmistamalla kävelyreittien sujuvuuden ja turvallisuuden työmaiden läheisyydessä. Osa reiteistä on jouduttu sulkemaan juuri turvallisuussyistä, sillä työmaa tarvitsee työn toteuttamiseen tilaa, eikä riittävän leveää ja turvallista jalankulun ja pyöräilyn väylää voida järjestää. Hanke on panostanut työnaikaisissa liikennejärjestelyissä nimenomaan kiertoreittien opastukseen opaskartoin sekä kohdekohtaisella viitoituksella. Kulosaarensillalla sekä Lautatarhankadulla kulkee lähtötilanteessa pyöräilyn pääreitit. Junatien metrosillan työmaa-alue on sulkenut Lautatarhankadun Tynnyrintekijän kadun ja Panimokadun välillä uuden sillan rakentamista varten. Koska uutta siltaa rakennetaan nykyisen sillan vieressä, työmaa-alue ulottuu Itäväylän jalankulun ja pyöräilyn väylän sekä autokaistojen alueelle, jolloin myös Kulosaarensillan pohjoinen jalankulun ja pyöräilyn yhteys Lautatarhankadulle on suljettu. Pyöräilyn pääreitti kohti Pasilaa on opastettu Kulosaarensillalta alas Capellan puistotien läheiselle pyöräväylälle ja sieltä Työpajankadulle, jonne on toteutettu tilapäiset pyöräkaistat. Keskustan suunnan liikenne on opastettu Kalasataman katuverkkoa pitkin Merihaansillalle. Sama keskustan opastus palvelee myös suljettua Lautatarhankadun pääpyöräreittiä. Pyöräilyn poikkeusreitin opastus perustuu pyöräilyn opastuksen yleissuunnitelmassa esitettyihin sekä lähtötilanteessa maastoon toteutettuihin opastuskohteisiin. Esimerkiksi Hakaniemen metroaseman opastus alkaa lähtötilanteen viitoituksen mukaan Sörnäisten rantatieltä. Viitoituksen ja suunnistustaulujen lisäksi hankealueelle ja kiertoreittien varteen on tuotu opaskarttoja, jotka tukevat erityisesti jalankulkijoiden opastusta. Pyöräliikenteen ja kävelyn poikkeusreiteistä viestitään myös hankkeen nettisivuilla ja sosiaalisen median kanavissa. Kävelyreittien esteettömyyteen kiinnitetään erityistä huomiota. Metroliikennettä korvaavien bussipysäkkien viitoitukseen ja opastukseen panostetaan, jotta erityisesti esteettömät yhteydet ovat helposti löydettävissä. Kalasataman alueella panostetaan terveys- ja hyvinvointikeskuksen opastukseen mm. Redin sisällä ja selvitetään eri esteettömien kulkuyhteyksien käyttöönottoa ja varmistusta. Varsinainen esteetön yhteys Kalasataman alueelle ja terveys- ja hyvinvointikeskukseen kulkee Redin sisäkautta. Lisäksi selvitetään mahdollista porrasyhteyttä alas Englantilaisaukiolle Itäväylän itään päin menevältä bussipysäkiltä, mikä mahdollistaa nopean jalankulkuyhteyden Kalasataman alueelle sekä terveys- ja hyvinvointikeskukseen. Hakaniemen torille selvitetään esteetöntä kulkuyhteyttä metron lippuhalliin mukulakivipäällysteisen torialueen läpi, mikä helpottaisi kulkemista ja selkeyttää reittejä. Myös HSL:n reittioppaan hyödyntämistä esteettömien kävelyreittien opastamisessa selvitetään. Vastaus on valmisteltu yhteistyössä HKL:n, Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:n ja Helsingin seudun liikenne (HSL) -kuntayhtymän kanssa.

Esittelijän perustelut

Valtuutettu Amanda Pasanen on tehnyt 8.4.2026 toivomusponnen koskien Junatien metrosillan uusimisen aikaisia selkeitä ja sujuvia pyöräliikenteen ja kävelyn poikkeusjärjestelyjä Lausuntopyyntö Kaupunginkanslia on pyytänyt kaupunkiympäristölautakuntaa antamaan lausunnon kaupunginhallitukselle 4.11.2026 mennessä. Helsingin kaupungin hallintosäännön 30 luvun 14 §:n 4 momentin mukaan kaupunginhallituksen on toimitettava hyväksytystä toivomusponnesta sen ehdottajalle kirjallinen selvitys toivomusponnen johdosta tehdyistä toimenpiteistä viimeistään vuoden kuluttua sen hyväksymisestä.

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)