Kaupunkiympäristölautakunta · 2.6.2026

Naantalintie, katusuunnitelma, Munkkiniemi

  • Diaarinumero: HEL 2021-000123
  • Esittelijä: Ville Lehmuskoski

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunta päätti hyväksyä liitteenä 2 olevan Naantalintien katusuunnitelman suunnitelmapiirustus nro 32565/1. Lisäksi lautakunta päätti määrätä tämän katusuunnitelman hyväksymispäätöksen tulemaan voimaan ennen kuin se on saanut lainvoiman.

Asiakirjan teksti

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Lähtökohdat ja tavoitteet Naantalintie on nykyinen asuntokatu, joka sijoittuu Raumantien ja Ulvilantien välille. Katusuunnitelmassa esitetään Naantalintien itä-länsisuuntaisen katuosuuden kadun siirto asemakaavan 11920 osoittamalle sijainnille. Siirrettävän katuosuuden eteläpuolelle rakentuu Munkkivuoren ostoskeskuksen laajennus liikerakennusten 30112 korttelialueelle. Kadun siirto vapauttaa tilan tälle asemakaavan 12662 mukaiselle ostoskeskuksen kiinteistön laajennukselle, jonka tulevan korttelin alle nykyinen Naantalintie osin jää. Samalla kehitetään Naantalintien etelä-pohjois-suuntaista katuosuutta. Katusuunnitelma on voimassa olevien asemakaavojen nro:t 11920 ja 12764 mukainen. Kadun suunnittelu pohjautuu voimassa olevan asemakaavan 12662 (Munkkivuoren ostoskeskus) liitteenä olevaan liikennesuunnitelmaan 7811. Suunnitelma Naantalintie katusuunnitelman piirustus nro 32565/1 (liite 2) Naantalintie on nykyinen asuntokatu, joka siirretään itä-länsisuuntaiselta osuudeltaan voimassa olevan asemakaavan mukaiseen sijaintiin. Kadulle toteutetaan jalkakäytävä toiseen reunaan. Pyöräliikenne kulkee sekaliikenteenä ajoradalla. Naantalintie rajautuu eteläpäässä Raumantiehen, jolle laaditaan kaupungin toimesta myös katusuunnitelmaa. Naantalintie rajautuu pohjoispäässä Ulvilantien risteykseen, jossa suunnittelualue rajautuu Huopalahdentien risteyksen järjestelyihin, joita kehitetään osana Länsiratikat -projektia ja Huopalahdentien kadun suunnittelua. Naantalintien Ulvilantien puoleiseen päähän toteutetaan ylijatkettu jalkakäytävä. Ostoskeskuksen länsipuolisen sisäänkäynnin kohdalle toteutetaan korotettu suojatie. Kadun pohjoisreunaan toteutetaan tukimuuri kadun ja katuun rajautuvan nykyisen kerrostalotontin pihamaan korkeuseron vuoksi. Tukimuurin toteuttamisesta on sovittu kiinteistön tontin vuokrasopimuksessa. Kadun siirron vuoksi nykyinen kiinteistön autokatos puretaan, ja uusien autokatosten sijainti siirtyy korttelin 30113 eteläreunaan, katualueen rajalle tulevan tukimuurin taakse tontin puolelle. Naantalintien eteläpäässä jalkakäytävän esitetään sijoittuvan puistoalueelle (VP/s), mikä mahdollistaa koulujen saattoliikenteen paikkojen järjestämisen Naantalintien eteläpäähän kadunvarteen. Saattopaikkojen toteuttaminen tähän sijaintiin vastaa Kaupunkiympäristölautakunnan hyväksymien Munkkivuoren ja Talinrannan suunnitteluperiaatteiden yhteydessä tekemään yksimieliseen vastaehdotukseen: ”Koulujen saattoliikenne ohjataan Munkkivuoren sisäosan ulkopuolelle, esimerkiksi ostarin yhteyteen." (Kaupunkiympäristölautakunta 34 § / 07.11.2023). Kaupunki laatii myös Raumantielle katusuunnitelmaa, jonka kanssa samanaikaisesti vuorovaikutetaan ja käsitellään puistosuunnitelma jalkakäytävän siirtoa koskien. Suunnitelman tarkempi kuvaus ilmenee liitteenä olevasta suunnitelmaselostuksesta nro 32565/1 (liite 1). Vaikutukset Katu on suunniteltu niin, että se sopeutuu asemakaavan mukaiseen ympäristöönsä ja täyttää toimivuuden, turvallisuuden ja viihtyisyyden vaatimukset. Ajorataleveyden kaventaminen, jalkakäytävän leventäminen sekä kadun ylitysjärjestelyjen toteuttaminen korotettuina parantavat myös kävelyn edellytyksiä ja turvallista liikkumista lapsille sekä muille alueella liikkuville. Kadulle toteutettavat koulun saattoliikennepaikat selkeyttävät ja keskittävät saattoliikennettä Naantalintien varteen sekä vähentävät saattoliikenteen määrää Raumantiellä ja Raumantien länsipäässä sijaitsevien koulujen ympäristössä. Vuorovaikutus ja yhteistyösopimus Katusuunnittelu on toteutettu ”Yhteinen kunnallistekninen työmaa” sopimuksen (7.3.2017) mukaisesti yhteistyössä sopimuksen osapuolten kanssa. Sopimuksen osapuolia ovat Helsingin kaupunki, Helsingin seudun ympäristöpalvelut kuntayhtymä (HSY), Helen Oy, Helen Sähköverkko Oy, Elisa Oyj, DNA Oyj, Telia Finland Oyj, Auris Kaasunjakelu Oy, Cinia Oy. Sopimuksen mukaisesti kukin sopimuksen allekirjoittanut osapuoli sitoutuu suunnittelun aikana määrittelemään omat johtotarpeensa kohteessa ja tekemään omaa suunnittelua samanaikaisesti hankkeen etenemisen kanssa. Lisäksi vastaavaa yhteistyötä on tehty GlobalConnect Oy:n kanssa, joiden YKT-sopimuksen valmistelu on käynnissä. Suunnittelun tavoitteena on aikaansaada rakennushankekohtaiset yhteiset ristiriidattomat suunnitelma-asiakirjat ja selostukset. Katusuunnitelmaluonnos on ollut sähköisesti esillä kaupunkiympäristön asiakaspalvelupisteessä ja Helsingin kaupungin verkkosivuilla 18.−31.3.2026 välisen ajan. Esillä olosta ja mahdollisuudesta mielipiteen esittämiseen on tiedotettu alueen talouksiin postitetulla tiedotekirjeellä, kaupungin verkkosivuilla sekä Helsingin Uutiset -sanomalehdessä. Esillä olon aikaiset asukaspalautteet on kirjattu vuorovaikutusmuistioon, joka on liitteenä 3. Katusuunnitelmaehdotus on ollut sähköisesti nähtävillä kaupunkiympäristön asiakaspalvelupisteessä ja Helsingin kaupungin verkkosivuilla 22.4.–5.5.2026 välisen ajan. Suunnitelman nähtävillä olosta ja mahdollisuudesta muistutuksen antamiseen ilmoitettiin kirjallisesti suunnittelualueen kiinteistöjen omistajille ja haltijoille, sekä muille osallisille yleistiedoksiantona. Lisäksi asiasta on ilmoitettu kaupungin verkkosivuilla. Suunnitelmasta ei ole jätetty muistutuksia. Kustannukset ja aikataulu Katusuunnitelman rakennuskustannus on yhteensä noin 1 450 000 euroa, 398 euroa/m² (alv 0 %). Kadun vuotuiset ylläpitokustannukset ovat noin 10 000 euroa (alv 0 %). Ylläpitokustannukset eivät muutu nykyisestä. Kadun rakentamiseen on varauduttu kaupunkiympäristölautakunnan talousarvioehdotuksessa vuodesta 2026 alkaen. Hanke rahoitetaan talousarvion kohdasta Kadut ja liikenneväylät, Uudisrakentaminen 8 03 01 01. Sovelletut säännökset Alueidenkäyttölaki 85 §, 62 §, 202 §, maankäyttö- ja rakennusasetus 41-43 §. Toimivalta Hallintosäännön 16 luvun 1 § 2 mom. kohdan 11 mukaan kaupunkiympäristölautakunta päättää katu-, puisto- tai muun yleisen alueen suunnitelman hyväksymisestä lukuun ottamatta taloudellisesti tai periaatteellisesti vähäisiä suunnitelmia.

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)