Kaupunkiympäristölautakunta · 2.6.2026

Sepänmäenpuisto, puistosuunnitelma, Malmi

  • Diaarinumero: HEL 2021-000123
  • Esittelijä: Ville Lehmuskoski

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunta päätti hyväksyä liitteenä 2 olevan Sepänmäenpuiston puistosuunnitelman, suunnitelmapiirustus nro VIO 6565/1.

Asiakirjan teksti

Käsittely

Asian aikana kuultavina olivat projektinjohtaja Heikki Takainen, liikenneinsinööri Katariina Kasvinen ja projektinjohtaja Johanna Himberg. Asiantuntijat poistuivat kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Lähtökohdat ja tavoitteet Sepänmäenpuisto sijaitsee Malmin (38.) kaupunginosassa Ala-Malmin osa-alueella 382. Suunnittelualueeseen kuuluu Sepänmäen asuinaluetta reunustava laaja Sepänmäenpuisto, joka on asemakaavassa osoitettu puistoksi (VP ja VL/s). Suunnittelualue on esitetty suunnitelmapiirustuksessa nro 6565/1. Puiston pinta-ala on noin 11,7 hehtaaria, josta suurin osa säilyy nykyisellään. Puistosuunnittelua tehdään kaupunkiympäristölautakunnassa 5.3.2024 päätetyn ja kaupunginvaltuustossa 25.2.2026 hyväksytyn asemakaavanmuutoksen nro 12895 mukaisesti. Sepänmäenpuisto sijaitsee Sepänmäen asuinalueen pohjois- ja länsipuolella, ja se liittyy Longinojanpuistoon. Sepänmäenpuiston puistosuunnitelma on laadittu kaupunkiympäristön toimialan toimeksiannosta. Puiston toiminnallisuus ja viihtyisyys edellyttävät kunnostamista. Sepänmäenpuiston avoimet ja metsäiset alueet säilyvät, luonto- ja historia-arvot turvataan, kulkuyhteyksiä parannetaan, Sepänmäen hulevesiä viivytetään ja puisto liitetään toimivasti Sepänmäen uusiin asuinkortteleihin ja katuihin. Sepänmäenpuiston puistosuunnittelun kanssa samaan aikaan on laadittu Tulivuorenpuiston puistosuunnitelma ja Sepänmäen alueen katujen katusuunnitelmat. Sepänmäenpuisto koostuu Longinojanlaakson alavista avoimista alueista ja maisemallisesti merkittävästä Sepänmäelle kohoavasta selännemetsästä. Puistossa on metsää, avokallioita, pienniittyjä ja -ketoja sekä kapeita polkuja. Longinojanlaakson alueella sijaitsee laajoja maisemapelto- ja niittyalueita sekä nykyisiä puistokäytäviä. Puiston itäosassa sijaitsee liito-oravan ydinalue. Puistossa on laajalla alueella todennäköisiä liito-oravan liikkumisreittejä. Puistossa on muinaismuistolailla suojeltuja, kiinteitä maalinnoitteita Puiston pääasialliset käyttäjät ovat uuden Sepänmäen asuinalueen ja puistoa ympäröivien olemassa olevien asuinalueiden sekä muut lähialueiden asukkaat. Puistosuunnitelmalla mahdollistetaan asemakaavan nro 12895 mukaisen puiston kunnostamisen. Puistosuunnitelma mahdollistaa asemakaavan toteutumisen kaavan tavoitteiden mukaisesti. Suunnitelma Suunnittelun lähtökohtana on olemassa olevan puiston ja luontoalueen säilyttäminen sekä toiminnallisuuden ja monimuotoisuuden parantaminen. Sepänmäenpuisto liittyy sekä olemassa oleviin että rakentuviin katu- ja korttelialueisiin. Longinojan laakson avoimet elinympäristöt ovat koko kaupungin mittakaavassa merkittäviä niittyverkoston kannalta. Niittyalueet säilytetään pääosin ennallaan, pois lukien hulevesialtaiden ja viljelypalstojen vaatimia parannuksia. Sepänmäen rinnemetsän uudelta porraspolulta kohti Ala-Malmia ja Malmin asemaa perustetaan uusi kivituhkapintainen puistokäytävä tallatun oikopolun paikalle. Uusi hake-tai kivituhkapintainen käytävä rakennetaan Sepänmäentieltä kohti metsää. Sepänmäenraittia loivennetaan korottamalla sitä länsipäässä. Selännemetsän alueella sijaitsevia polkuja parannetaan kevyillä toimenpiteillä. Kohtiin, joissa polku ylittää maalinnoituslaitteen, rakennetaan kevytrakenteisia kulkusiltoja. Longinojanlaaksosta ylös Sepänmäkeen johtavalle metsäpolulle rakennetaan puurakenteiset portaat ja pieni katselutasanne. Myös muissa jyrkissä polkuosuuksissa helpotetaan kulkua rakentamalla portaita ja käsijohteita. Muokattavan hulevesipainanteen lähettyville sijoitetaan pöytäpenkkiryhmä, ja puistokäytävien varteen lisätään penkkejä. Metsäpolkujen risteyspaikkaan, lähelle linnoiterakenteita, lisätään opastetaulu ja penkkejä. Puistokäytävien valaistus säilyy ennallaan. Sepänmäenpuiston metsäalueen polkuja ei valaista. Puistoon perustetaan uusi viljelypalsta-alue Vanhanradanraitin ja Sepänmäenraitin risteyksen koillispuolelle. Olemassa olevat palstat kunnostetaan, ja niiden länsipuolelle sijoitetaan lisää palstoja. Palstojen yhteyteen varataan tilaa oleskelupaikalle ja huollolle. Palsta-alue rajataan pensasaidoilla. Palstoille vievät polut uusitaan. Ojien ylityskohtiin lisätään pienimuotoiset sillat. Olemassa oleva hulevesiallas muotoillaan maisemaan sopivammaksi ja kasvillisuudeltaan monipuolisemmaksi. Lisäksi puiston eteläosaan tehdään uusia hulevesialtaita, joiden yhteyteen istutetaan monipuolista ja kerroksellista kasvillisuutta. Puiston pohjoisosassa on huomioitu tilavaraus pyöräilyn pääyhteydelle. Baana on esitetty suunnitelmissa yleiskaavan mukaisena varauksena. Tässä puistosuunnitelmassa ei päättää baanasta. Puiston tasaus noudattelee pääpiirteissään nykyisiä tasauksia ja maanpinnan korkoasemia. Nykyisiä maastonmuotoja hyödynnetään hulevesialtaiden sijoittumisessa. Kaivu ja täyttö on minimoitu sovittamalla toiminnot nykyisiin maanpinnan korkoihin. Väärämäentien ja Sepänmäentien aukiolla katualue liittyy puistoon. Rajakohdassa korkeusero ratkaistaan kadun rakenteisiin kuuluvalla tukimuurilla. Puistoon kadun päätteen kohdalle toteutetaan puurakenteinen katselutasanne, jonka kautta on porrasyhteys alas puistoon. Sepänmäenpuiston metsäisen alueen reitit eivät ole esteettömiä. Longinojanlaakson alueella esteettömyys säilyy nykyisellään. Sepänmäenraitin loivennuksella parannetaan alueen saavutettavuutta. Suunnitelman tarkempi kuvaus ilmenee liitteenä 1 olevasta suunnitelmaselostuksesta VIO 6565/1 ja liitteenä 2 olevasta suunnitelmapiirustuksesta VIO 6565/1. Puisto sopeutuu alueella voimassa olevan asemakaavan nro 12895 mukaisesti ympäristöönsä ja täyttää toimivuuden, turvallisuuden ja viihtyisyyden vaatimukset. Luonnon monimuotoisuus ja kestävä kehitys Puiston alueella kasvillisuus, maaperä sekä avokalliot säilytetään suurimmaksi osaksi nykyisellään. Varttuneen puuston ja lahopuiden määrä säilytetään. Uusi, istutettava kasvillisuus suunnitellaan siten, että se tukee nykyisiä biotooppeja ja muodostaa uutta, monimuotoista elinympäristöä. Liito-oravien kulkureittiä vahvistetaan istuttamalla lisää puita. Viljelypalstojen yhteyteen istutetaan kukkivia ja pölyttäjäystävällisiä pensaita ja puita. Hulevesialtaiden yhteyteen istutetaan monipuolista kasvillisuutta, joka kestää vesiolosuhteiden muutoksia. Alueen pohjoisosassa sijaitsevaa nykyistä hulevesipainannetta muotoillaan eteläreunasta loivemmaksi ja kehitetään kasvillisuudeltaan monipuolisemmaksi. Lapsivaikutusten arviointi Sepänmäenpuiston käytävien kunnostus ja metsäalueen polkujen parannus sekä uudet istuskelupaikat ja infotaulut parantavat eri-ikäisten lasten ja nuorten liikkumis- ja retkeilymahdollisuuksia alueella. Alue tarjoaa myös luontokokemuksia ja laajaa viheraluetta on mahdollista käyttää myös oppimisympäristönä. Vuorovaikutus Suunnittelun aloituksesta ja asukastilaisuudesta tiedotettiin yleistiedoksiantona Helsingin kaupungin Kuulutukset ja ilmoitukset -verkkosivustolla sekä Helsingin Uutisissa. Puisto- ja katusuunnittelun yhteinen asukastilaisuus pidettiin asukaskävelynä suunnittelualueella 19.11.2025. Tilaisuudessa käveltiin ryhmänä aluetta läpi. Kävelyn aikana asukkaat esittivät kysymyksiä, huomioita ja toiveita alustaviin suunnitelmaluonnoksiin. Asukaskävelyllä saadut palautteet ja kommentit koskivat pääsiassa puuston säilyttämistä, viljelypalstojen rajausta ja hulevesien käsittelyä. Palautteet ja kommentit on huomioitu suunnitelmassa, ja ne on kirjattu vuorovaikutusmuistioon. Asukkaiden oli mahdollista jättää palautetta alustavista luonnoksista myös sähköpostitse tai puhelimitse viimeistään 2.12.2025. Alustavista suunnitelmaluonnoksista ei saatu palautteita sähköpostitse eikä puhelimitse. Sepänmäen alueen katu- ja puistosuunnitelmaluonnokset olivat esillä Helsingin kaupungin verkkosivuilla 4.–17.2.2026. Esilläolosta tiedotettiin yleistiedoksiantona Helsingin kaupungin Kuulutukset ja ilmoitukset -verkkosivustolla sekä Helsingin Uutisissa. Mahdolliset kommentit suunnitelmiin pyydettiin toimittamaan 17.2.2026 mennessä. Esilläolon aikana puistosuunnitelmaluonnoksiin ei tullut palautteita. Vuorovaikutusmuistio on liitteenä 3. Polkujen pintakunnostuksesta, linnoiterakenteet ylittävistä silloista, kulkua ohjaavista suoja-aidoista ja kaiteista keskusteltiin suunnittelun aikana Helsingin kaupunginmuseon kanssa. Suunnitteluratkaisut käydään jatkosuunnitteluvaiheessa läpi yhdessä kaupunginmuseon kanssa ja hyväksytetään viranomaisilla muinaismuistolain mukaisesti. Kustannukset ja aikataulu Puiston rakentamisen kustannukset suunnittelualueelta ovat noin 1 640 000 euroa eli noin 14 euroa/m² (alv 0 %). Hanke rahoitetaan talousarvion kohdasta 8 09 02 03 Malmin kaupunkiuudistus, puistot uudisrakentaminen. Puiston rakentamiseen on varauduttu kaupunkiympäristölautakunnan investointiohjelmassa. Puistoon kunnossapitoluokat ovat A3 (hulevesiuomat), A5 (avoimet alueet ja niityt) ja M2 (puustoiset alueet). Viljelypalstojen vuokra-alue ei kuulu kaupungin ylläpitoon vaan alueen vuokraavalle yhdistykselle. Suunnittelualueen vuosittaiset ylläpitokustannukset ovat noin 42 000 euroa, eli noin 0,36 euroa/m² (alv 0 %). Toimivalta Helsingin kaupungin hallintosäännön 16 luvun 1 §:n 2 momentin 11 kohdan mukaan lautakunta päättää katu-, puisto- tai muun yleisen alueen suunnitelman hyväksymisestä lukuun ottamatta taloudellisesti tai periaatteellisesti vähäisiä suunnitelmia. Puistosuunnitelma mahdollistaa puiston kunnostamisen. Suunnitelman voidaan katsoa olevan taloudellisesti merkittävä. Sovelletut säännökset Alueidenkäyttölaki (132/1999) 90 § 1–3 momentit, 62 § Maankäyttö- ja rakennusasetus (895/1999) 30 § Tiedoksianto Päätös toimitetaan yleistiedoksiantona, koska vastaanottajia on yli 30 tai henkilöiden lukumäärää ei tiedetä. Asiakirjan nähtäville asettamisesta ilmoitetaan viranomaisen verkkosivuilla.

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)