Kaupunkiympäristölautakunta · 26.5.2026

Leikkipaikka Jalopeuran perusparannus teemaleikkipaikaksi, puistosuunnitelma, Suutarila

  • Diaarinumero: HEL 2021-000123
  • Esittelijä: Ville Lehmuskoski

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunta päätti hyväksyä liitteenä 2 olevan leikkipaikka Jalopeuran puistosuunnitelman, suunnitelmapiirustus nro VIO 6591/1.

Asiakirjan teksti

Käsittely

Asian käsittelyn aikana kuultavana oli projektinjohtaja Nina Mouhu. Asiantuntija poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Lähtökohdat ja tavoitteet Leikkipaikka Jalopeura sijaitsee Suutarilan (40) kaupunginosan osa-alueella Siltamäki. Alue on voimassa olevassa asemakaavassa nro 6528 (1971) puistoa (merkintä VP). Puistosuunnitelma on voimassa olevan asemakaavan mukainen. Siltamäen keskuksen asemakaavamuutos on parhaillaan käynnissä. Muutoksella on vaikutusta suunnittelualueen eteläpuoliseen reunaan. Eteläsivulla olevan reitin linja tulee säilymään, jolloin näkymät etelän suuntaan muuttuvan kaavan toteutumisen osin suljetummiksi. Leikkipaikka Jalopeura on osa laajempaa, lännessä Keravanjokeen rajautuvaa Siltakylän rantapuiston ja Siltamäen aluepuiston muodostamaa kokonaisuutta, joka pitää sisällään myös Siltamäen liikuntapuiston ja Kauriinpuiston. Varsinaisen leikkialueen lisäksi suunnittelualueeseen sisältyvät leikkialuetta reunustavat nurmi- ja istutusalueet, varsinaisen leikkialueen eteläpuolella oleva pieni puistikko ja puistokäytävä, joka yhdistää suunnittelukohteen osaksi laajempaa puistokokonaisuutta. Kohde rajautuu pohjoisessa, lännessä ja osin etelässä kerrostalokortteleihin ja puistokaistaleeseen sekä lännessä Siltamäen aluepuistoon. Leikkipaikan sivuitse ja poikki kulkee tärkeitä reittiyhteyksiä eri suuntiin. Puiston toiminnallinen osa on maastoltaan melko tasainen ja muotokieli 1970- ja 80-luvuille tyypillistä. Toiminnallista osaa rajaa eteläsivulta kerroksellinen kasvillisuusvyöhyke ja pohjoisessa pääosin nurmipäällysteinen maavalli. Vallin ulkoreunassa kasvaa kookkaita koivuja osin rivinä. Kohteeseen liittyy varsinaisen leikkialueen eteläpuolella puistokäytävä, joka yhdistää suunnittelukohteen osaksi laajempaa puistokokonaisuutta. Leikkipaikan pohjois- ja itäsivuja myötäilee kapea puistokäytävä, joka erottaa leikkipaikan kerrostalotonteista. Pääsisäänkäynti leikkipaikalle sijoittuu sen eteläosaan. Itäreunalla on puistorakennus ja puiston keskellä kahluuallas. Leikkipaikan nykyinen asu on peräisin 1980-luvun alusta. Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan lopetettua ohjatun leikkipuistotoiminnan vuonna 2023 leikkipuisto muuttui leikkipaikaksi. Rakennus puretaan vuonna 2026. Betonirakenteinen kahluuallas ei ole ollut käytössä leikkipuistotoiminnan päätyttyä. Leikkipaikan päällysteissä on eri aikakausien jäänteinä useita eri materiaaleja. Leikkivälineet ovat osaksi huonokuntoisia, ja yksittäisiä leikkivälineitä on vuosien varrella uusittu. Leikkialue on aidattu joiltakin osin. Aitojen tehtävänä on estää ei toivottua läpikulkuliikennettä kuten mopoilua. Suunnittelualueen pinta-ala on noin 7 270 m², jossa on mukana myös varsinaista leikkipaikkaa ympäröivä puiston osa. Leikkipaikka Jalopeura sijaitsee keskellä Siltamäen asuinaluetta, joka on maakunnallisesti arvokasta kulttuuriympäristöä edustaen 1970-luvun lähiörakentamista. Kohde on myös osa Siltakylän rantapuiston ja Siltamäen aluepuiston muodostamaa arvoympäristöä. Leikkipaikka Jalopeuran puistosuunnitelma on laadittu kaupunkiympäristön toimialan toimeksiannosta, koska puiston toiminnallisuus ja viihtyisyys edellyttävät peruskorjausta. Suuri osa leikkipaikan leikkivälineistä on huonokuntoisia, ja niitä on vähän suhteessa käyttäjiin. Tavoitteena on peruskorjata leikkipaikka Jalopeura ja tehdä siitä turvallinen ja vetovoimainen teemaleikkipaikka sekä parantaa puiston viihtyisyyttä. Leikkipaikka Jalopeura on koillisen suurpiirin ainoa teemaleikkipaikka. Puistosuunnitelmalla mahdollistetaan asemakaavan nro 6528 mukaisen puiston peruskorjaus. Puistosuunnitelma mahdollistaa asemakaavan toteutumisen kaavan tavoitteiden mukaisesti. Suunnitelma Leikkipaikka Jalopeura on avaruusteemaan ja kineettiseen voimaan tukeutuva vetovoimainen leikkipaikka, jossa tunnelmavalaistus on tärkeässä roolissa. Leikkipaikka edistää eri-ikäisten lasten ja nuorten liikkumista, leikkiä, vuorovaikutteista yhdessäoloa ja tarjoaa mahdollisuuksia oppia avaruudesta. Lähtökohtana oli säilyttää leikkialueen tilallinen hahmo sekä leikkialuetta rajaavaa kasvillisuutta mahdollisimman paljon. Leikkipaikan eteläpuolinen kolmionmuotoinen puistoalue liitetään osaksi leikkipaikkaa oleskelualueena, jossa on mahdollista muun muassa nauttia eväitä. Leikkipaikan pääsisäänkäynti sijoittuu etelään nykyiselle paikalleen. Luoteiskulmassa sijaitseva toinen sisäänkäynti on sivusisäänkäynti. Lisäksi kolmas, pienempi sisäänkäynti johtaa pohjoissivun asuinalueelle. Sisäänkäyntien yhteyteen sijoitetaan havainnolliset opastaulut alueesta ja sen toiminnoista. Lisäksi pääsisäänkäynnin yhteyteen sijoitetaan tietopakettina avaruudesta, linnunradastamme ja planeetoista sekä Jalopeuran leikkipaikasta kertovia infotauluja. Leikkitoiminnot sijoittuvat pyöreämuotoisille, planeettoja muistuttaville alueille. Leikkialueen pintarakenteisiin integroitava linnunratakuviointi jäsentää tilaa, yhdistää planeetat toisiinsa ja luo selkeän, vaiheittain etenevän leikkireitistön, jota pitkin lapsi voi siirtyä toiminnalliselta pisteeltä toiselle. Varsinaisia kohokohtia edustavat pääleikkivälineenä toimiva avaruusalus, jossa on kiipeilyä, liukuja, ohjauspaneeleita ja liike-energian avulla valoa tuottavia efektejä, kaiken ikäisille suunnattu vesileikkialue sumu- ja suihkuefekteineen sekä pyöreä, monipuolisilla kiipeilymahdollisuuksilla ja pitkällä liukumäellä varustettu planeetanmuotoinen monitoimiväline. Näitä täydentävät trampoliinit ja liike-energian avulla valoa tuottavat keinut ja karuselli. Mukana on perusleikkivälineitä, kuten liukuja, hiekkaleikkiä ja keinuja teemaan sopivina tuotteina. Näitä täydentävät kiipeilyvälineet ja tunnelit. Varjostavina ja sateelta suojaavina elementteinä pienten lasten leikin ja vesileikin yhteyteen sijoitetaan ufon muotoisia, valoefekteillä varustettuja katoksia. Leikkialuetta häiritsevää läpikulkua estämään rakennetaan luoteis- ja kaakkoissivuille aita. Pohjoissivua rajaa luontevasti oleva maavalli, jota uudelleen muotoillaan erityisesti itäreunasta purettavan leikkipuistorakennuksen ja leikkitoimintojen tilan tarpeen edellyttämin osin. Maavallin päälle, koivikon alle, sijoitetaan lepotuoleja ja lähemmäksi leikkialuetta kaukoputki avaruuden tarkasteluun. Puiston valaistus uusitaan kokonaan. Valaistus tukee alueen toiminnallisuutta, parantaa hahmotettavuutta ja luo ilta-aikaan yhtenäisen, elämyksellisen ympäristön. Perusvalaistusta leikkipaikalla täydentävät interaktiiviset liike-energialla valoa tuottavat leikkivälineet ja erikoisvalaistus, jota on vesileikkialueella maan tasossa sekä katosten ja joidenkin leikkivälineineiden yhteydessä tunnelmavalaistuksena. Leikkipaikan erikoisvalaistus muodostaa avaruusteemaa tukevan kokonaisuuden. Puistosuunnitelman luonnosvaiheessa suunnitelma-aineiston pohjalta on tehty turvatarkastus. Suunnitelman tarkempi kuvaus ilmenee liitteenä 1 olevasta suunnitelmaselostuksesta VIO 6591 ja liitteenä 2 olevasta suunnitelmapiirustuksesta VIO 6591/1. Luonnon monimuotoisuus ja kestävä kehitys Leikkipaikka Jalopeuran alueeseen ei sisälly varsinaisia luontoarvoja. Alueen kasvillisuuden kunto on suunnittelun alkuvaiheessa käyty silmämääräisesti läpi, ja tavoitteena on rakenteellisesti ja lajistollisesti monimuotoisempi, ekologisesti toimivampi kasvillisuuskokonaisuus.. Kunnostuksessa alueen kasvillisuus säilytetään suurimmaksi osaksi. Säilyvää kasvillisuutta täydennetään uusilla istutuksilla, yksittäisillä puilla ja ruohovartisella kasvillisuudella. Hulevesien hallinta toteutetaan pääosin luonnonmukaisin keinoin, kuten johtamalla vettä pinnantasauksin kasvillisuusalueille. Leikkialue reunustetaan nupukivillä käyttäen kierrätyskiveä. Samalla kivellä päällystetään myös pyöräpysäköintialue. Vuorovaikutus Hankkeen vuorovaikutus järjestettiin useammassa osassa: Työpaja lapsille Siltamäen koululla 8.10.2025 Nettikysely asukkaille 25.3.–7.4.2026 Luonnosvaiheen aineiston esittely Siltamäen koululla 25.3.2026 Työpaja järjestettiin Siltamäen ala-asteen koululla 8.10.2025. Työpajaan osallistujat olivat oppilaskunnan hallituksen jäseniä. Oppilaat saivat tilaisuudessa ideoida leikkipaikka Jalopeuran tulevia toimintoja ja niiden sijaintia. Tilaisuuteen osallistui kaikkiaan 24 lasta. Suunnitelman luonnosvaiheessa 25.3.2026 järjestettiin Siltamäen koulun oppilaille toinen tilaisuus, jossa lapsille esiteltiin luonnosvaiheen suunnitelmaa. Luonnoksesta oli mahdollista antaa palautetta. Oppilaat piirsivät avaruusaiheisia piirustuksia, joita on tarkoitus käyttää sekä leikkipaikan muuriaiheen julkisivun kuvioinnissa että kiipeilyleikkivälineen paneeleissa. Koulutyöpaja ja toinen koululla pidetty suunnitelmaluonnoksen esittelytilaisuus järjestettiin yhteistyössä koulun kanssa. Puistosuunnitelmavaiheessa järjestettiin erillinen Maptionary-kysely asukkaille, joka oli esillä kaupungin verkkosivuilla 25.3.–7.4.2026. Asukaskyselyyn vastasi yhteensä 133 henkilöä. Puistosuunnitelmaluonnos oli esillä Helsingin kaupungin verkkosivulla osoitteessa 25.3.–7.4.2026. Saadut palautteet on otettu huomioon suunnittelussa. Vuorovaikutuksen kautta saadut palautteet olivat pääosin positiivisia ja kohteen kunnostusta toivottiin. Kritiikki ja kehitysehdotukset koskivat esimerkiksi nykyisen talvikäytön, esteettömyyden, turvallisuuden ja valvottavuuden suurempaa huomioon ottamista, päällysteiden ekologisuuden, pienten leikin aitaamistarpeen ja oheispalvelujen tarvetta (esimerkiksi WC). Palautteet on kirjattu vuorovaikutusmuistioon, joka on liitteenä 3. Lapsivaikutusten arviointi Hanke parantaa sekä lähialueen lasten toimintamahdollisuuksia että alueen yleisilmettä. Se todennäköisesti myös vähentää ilkivaltaa ja parantaa turvallisuudentunnetta. Kunnostus vaikuttaa positiivisesti asuinalueen identiteettiin ja houkuttelee paikalle vierailijoita myös muualta. Samalla se lisää yhdessä tekemisen mahdollisuuksia, tarjoa paljon kivaa tekemistä eri ikäisille lapsille ja nuorille ja heidän aikuisilleen. Hyvä saavutettavuus eri suunnista ja sijainti koulun lähellä helpottavat lapsiperheiden arkea. Puisto on myös lapsiperheiden ja päiväkotien retkikohde. Lapset on otettu huomioon perusparannuksen suunnitteluprosessissa. Suunnittelukohteen lähellä sijaitsevan koulun oppilaille (luokat 2–6) järjestettiin suunnittelun alkuvaiheessa työpaja, jossa he saivat ideoida kohdetta pienryhmissä. Työpajan alussa tehtiin yhteinen käynti suunnittelukohteeseen, joka oli lapsille tuttu entuudestaan. Työpajassa lapsille annettiin mahdollisuus vaikuttaa leikkipaikalle tuleviin toimintoihin ja niiden sijoituspaikkoihin. He ideoivat myös, miten teemaksi valikoitunut avaruus voisi näkyä leikkipaikalla. Puistosuunnitelman luonnosvaiheessa suunnitteluprosessiin liittyen sovittiin uusi tapaaminen Siltamäen koulun oppilaiden ja opettajien kanssa. Tässä tapauksessa esiteltiin suunnitelma-aineistoa ja kuunneltiin lasten palautetta siitä, miten työssä on onnistuttu ja kuinka hyvin lasten toiveita on kuunneltu. Vastaanotto oli positiivinen. Tilaisuudessa oppilaille annettiin tehtäväksi tuottaa avaruusaiheisia piirustuksia, joita on tarkoitus käyttää muun muassa leikkipaikan muurin pinnan kuvioinnissa. Lapset kokivat positiivisena sen, että heille annettiin mahdollisuus osallistua suunnitteluprosessiin ja vaikuttaa ratkaisuihin. Myös asukaskyselyn kautta saatiin jonkin verran vastauksia koululaisilta. Kustannukset ja aikataulu Puiston rakentamisen kustannukset ovat toimenpiteitä sisältävän alueen osalta noin 1 550 000 euroa eli noin 294 euroa/m² (alv 0 %). Hanke rahoitetaan talousarvion kohdasta 8 09 03 03, Puistot uudisrakentaminen. Puiston kunnostamiseen on varauduttu kaupunkiympäristölautakunnan talousarvioehdotuksessa vuodesta 2027 alkaen. Puiston toiminnalliset alueet ovat hoitoluokkaa R2 Toimintaviheralue ja ympäröivät alueet luokkaa R3 Käyttöviheralue. Suunnittelualueen vuosittaiset kunnossapitokustannukset ovat noin 17 650 euroa eli 2,43 euroa/m² (alv 0 %). Toimivalta Helsingin kaupungin hallintosäännön 16 luvun 1 §:n 2 momentin 11 kohdan mukaan lautakunta päättää katu-, puisto- tai muun yleisen alueen suunnitelman hyväksymisestä lukuun ottamatta taloudellisesti tai periaatteellisesti vähäisiä suunnitelmia. Puistosuunnitelma mahdollistaa kohteen peruskorjauksen. Suunnitelman voidaan katsoa olevan taloudellisesti merkittävä. Sovelletut säännökset Alueidenkäyttölaki (132/1999) 90 § 1–3 momentit, 62 § Maankäyttö- ja rakennusasetus (895/1999) 30 §

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)