Kaupunkiympäristölautakunta · 27.1.2026

Hankintaoikaisuvaatimus ja hankinnan keskeyttäminen, kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaoston 13.11.2025 § 127 päätös, putkitöiden puitejärjestely 2026-2027

  • Diaarinumero: HEL 2021-000123
  • Esittelijä: Ville Lehmuskoski

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunta päätti keskeyttää hankinnan sekä kumota kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaoston hankintapäätöksen 13.11.2025 § 127 koskien putkitöiden puitejärjestelyä 2026-2027. Samalla kaupunkiympäristölautakunta päätti, että hankintaoikaisuvaatimuksen enempi käsittely raukeaa hankintamenettelyn keskeyttämisen vuoksi.

Asiakirjan teksti

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Hankintaoikaisuvaatimuksen käsittelyn edellytykset Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016, hankintalaki) 132 §:ssä säädetään hankintaoikaisun tekemisestä. Sen mukaan hankintayksikkö voi itse poistaa virheellisen päätöksensä tai peruuttaa muun hankintamenettelyssä tehdyn ratkaisun, jolla on oikeudellisia vaikutuksia ehdokkaiden tai tarjoajien asemaan, ja ratkaista asian uudelleen (hankintaoikaisu), jos päätös tai muu hankintamenettelyssä tehty ratkaisu perustuu lain soveltamisessa tapahtuneeseen virheeseen tai jos asiaan on tullut sellaista uutta tietoa, joka voi vaikuttaa päätökseen, ratkaisuun tai hankintasopimuksen tekemisen edellytyksiin. Hankintalain 133 §:n mukaan hankintayksikkö voi ottaa hankintaoikaisun käsiteltäväkseen omasta aloitteestaan tai asianosaisen vaatimuksesta. Asianosaisen on esitettävä vaatimus 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta hankintamenettelyssä tehdystä ratkaisusta. Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaoston 13.11.2025 § 127 tekemä hankintapäätös perusteluineen sekä muutoksenhakuohjeineen annettiin tarjoajille tiedoksi sähköpostitse 17.11.2025. Pasilan LVIS-Palvelut Oy on tehnyt päätöksestä hankintayksikölle hankintaoikaisuvaatimuksen. Hankintaoikaisuvaatimus on saapunut 25.11.2025, joten hankintaoikaisuvaatimus on tehty määräajassa. Hankintaoikaisuvaatimus on tämän asian liitteenä 1. Hankintamenettely ja hankintapäätös Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimiala teettää putkitöitä, joihin sisältyvät tehtävät koostuvat pääasiassa yksittäisten vesi-, viemäri- ja lämpöjohtojärjestelmien tai niiden osien korjaus- ja/tai muutostöistä. Työt kohdistuvat pääasiassa Helsingin kaupungin ylläpitämiin julkisiin rakennuksiin ja kiinteistöihin. Hankintaan sovelletaan lakia julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Hankintamenettelynä käytettiin avointa menettelyä. Tarjouskilpailusta julkaistiin EU-kynnysarvon ylittävää palveluhankintaa koskeva hankintailmoitus ”Putkityöt, puitejärjestely 2026-2027” TEM:n ylläpitämässä sähköisessä ilmoituskanava HILMA:ssa 25.9.2025. Hankintailmoituksessa ilmoitettiin kaupunkiympäristön toimialan käyttämän sähköisen tarjouspalvelun internet-sivun osoite, josta sähköisessä muodossa olevat tarjouspyyntöasiakirjat olivat kaikkien palveluun rekisteröityvien noudettavissa. Määräaikaan, 27.10.2025 klo 9.00, mennessä tarjouksen jätti kolmetoista (13) tarjoajaa: Amplit Oy, Cateva Oy, Consti Talotekniikka Oy, ESP Suomi Oy, L&T Kiinteistötekniikka Oy (nykyinen Luotea Kiinteistötekniikka Oy), LVI-neloset Oy, Lähiputki Oy, Pakilan Putki Oy, Pasilan LVIS-Palvelut Oy, PGP-Putki Oy, Pure Talotekniikka Oy, Suomen LVIS-Huolto Oy ja Uudenmaan Lämpötekniikka Oy. Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto hyväksyi päätöksellään 13.11.2025 § 127 kokonaistaloudellisesti edullisimmat tarjoukset ja oikeutti kaupunkiympäristön toimialan elinkaariyksikön LVI-tekniikan tiimipäällikön tekemään putkitöitä koskevat puitesopimukset, sekä tekemään niihin tarvittaessa vähäisiä teknisiä korjauksia ja tarkennuksia, kokonaistaloudellisessa edullisuusjärjestyksessä seuraavien yritysten kanssa: - PGP-Putki Oy - Pakilan Putki Oy - LVI-neloset Oy - ESP Suomi Oy - Pure Talotekniikka Oy - Cateva Oy Rakennusten ja yleisten alueiden jaosto sulki pois - Pasilan LVIS-Palvelut Oy:n tarjouksen, koska se ei täyttänyt tarjous-pyynnössä asetettuja soveltuvuusvaatimuksia ja - L&T Kiinteistötekniikka Oy:n (nykyinen Luotea Kiinteistötekniikka Oy) tarjouksen, koska se ei täyttänyt tarjouspyynnössä asetettuja soveltuvuusvaatimuksia. Tarjouspyynnön ehtojen mukaan nimettävällä työnjohtajalla on oltava vähintään LVI-insinöörin, LVI-teknikon tai LVI-rakennusmestarin (AMK) tutkinto. Edellä mainitut tarjoukset suljettiin pois tarjouskilpailusta, koska ne eivät vastanneet tarjouspyyntöä. Hankintaoikaisuvaatimus Hankintaoikaisuvaatimuksen tekijä Pasilan LVIS-Palvelut Oy vaatii, että hankintayksikkö oikaisee hankintapäätöstä siten, että hankintayksikkö käyttää hankintalain mukaista oikeuttaan täydennyttää tarjouksen epäolennaisia puutteita ja antaa mahdollisuuden vaihtaa nimettyä työnjohtajaa. Pasilan LVIS-Palvelut Oy on arvioinut asetettua ammattitaitovaatimusta siten, että kyseessä on vähimmäisvaatimus nimettävän työnjohtajan koulutustasolle ja että näin ollen myös muut kuin nimenomaisesti yksilöidyt koulutukset voidaan ottaa huomioon, kunhan ne ovat oikealta erikoistumisalalta ja laajuudeltaan riittävät. Kyseessä on ollut väärinymmärrys tarjouspyynnön vaatimuksista ja tutkintonimikkeiden keskinäisestä hierarkiasta. Asianosaisten kuuleminen Hallintolain 34.1 §:n mukaan asianosaiselle on ennen asian ratkaisemista varattava tilaisuus lausua mielipiteensä asiasta sekä antaa selityksensä sellaisista vaatimuksista ja selvityksistä, jotka saattavat vaikuttaa asian ratkaisuun. Kuulemispyyntö on lähetetty 9.12.2025 asianosaisille eli tarjouskilpailussa valituksi tulleille tarjoajille PGP-Putki Oy, Pakilan Putki Oy, LVI-neloset Oy, ESP Suomi Oy, Pure Talotekniikka Oy ja Cateva Oy. Pakilan Putki Oy katsoo lausumassaan 9.12.2025, että tarjouspyyntöön on selkeästi kirjoitettu yhteyshenkilön koulutusvaatimukset eikä hankintalainsäädännön puitteissa ole mahdollista muuttaa tarjouksen sisältöä tarjouksen jättöajankohdan jälkeen. Pure Talotekniikka Oy katsoo lausumassaan 10.12.2025, että hankinta-oikaisuvaatimuksessa ei ole esitetty sellaisia oikeudellisia perusteita, jotka edellyttäisivät hankintapäätöksen muuttamista. Tarjouspyynnön vaatimus on ollut tarjoajille selkeä ja yhdenvertainen. Tarjouskilpailun syrjimättömyyden ja tasapuolisuuden perusperiaatteiden toteutuminen edellyttää sitä, että vähimmäisvaatimuksista pidetään kiinni kaikilta osin. Tällaisessa tilanteessa tarjouksen täydentäminen ei ole sallittua, koska se johtaisi tarjouksen olennaiseen muuttamiseen tarjousajan päättymisen jälkeen. ESP Suomi Oy ilmoitti puhelimitse 10.12.2025, että ESP Suomi Oy:n näkemyksen mukaan se on hylkäysperuste, jos tarjouksessa on virhe. Cateva Oy katsoo lausumassaan 16.12.2025, että hankintaoikaisuvaatimusta ei tulisi hyväksyä. Tarjouspyynnön vaatimukset on selkeästi ilmoitettu. Tarjouksia ei tulisi voida muuttaa tarjouksen jättämisen ja tulosten julkistamisen jälkeen. Tämä ei ole tasavertaista muita toimijoita kohtaan. Muut asianosaiset eivät ole lausuneet asiasta. Vastaselityksessään 5.1.2026 Pasilan LVIS-Palvelut Oy toteaa, että Pasilan LVIS-Palvelut Oy täyttää asetetut soveltuvuusvaatimukset. Eri tutkintojen keskinäinen paremmuusvertailu ei ole itsestään selvää. Pasilan LVIS-Palvelut Oy katsoo, että joko sen tarjousta on pidettävä tarjouspyynnön mukaisena tai vaihtoehtoisesti hankintayksikkö voi harkintansa mukaan sallia täsmennettävän tarjousta. Sovellettavat säännökset Hankintalain 3 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia ja muita toimittajia tasapuolisesti ja syrjimättömästi sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen. Hankintalain 74 §:n 1 momentin mukaan tarjoajan tulee tarjouksessaan osoittaa tarjoamansa tavaran, palvelun tai rakennusurakan olevan tarjouspyynnössä ja muissa hankinta-asiakirjoissa esitettyjen vaatimusten mukainen. Hankintayksikön on suljettava tarjouspyyntöä tai tarjousmenettelyn ehtoja vastaamattomat tarjoukset tarjouskilpailusta. Hankintalain 74 §:n 2 momentin mukaan, jos tarjouksessa tai osallistumishakemuksessa olevat tiedot tai asiakirjat ovat puutteellisia tai virheellisiä taikka jotkut asiakirjat tai tiedot puuttuvat, hankintayksikkö voi pyytää tarjoajaa tai ehdokasta toimittamaan, lisäämään, selventämään tai täydentämään tietoja tai asiakirjoja hankintayksikön asettamassa määräajassa. Edellytyksenä on, että menettelyssä noudatetaan 3 §:ssä säädettyjä periaatteita. Hankintalain 83 §:n mukaan hankintayksikkö voi asettaa ehdokkaiden tai tarjoajien rekisteröitymistä, taloudellista ja rahoituksellista tilannetta sekä teknistä ja ammatillista pätevyyttä koskevia 84–86 §:ssä tarkoitettuja vaatimuksia. Vaatimuksista on ilmoitettava hankintailmoituksessa. Vaatimusten tulee liittyä hankinnan kohteeseen ja ne on suhteutettava hankinnan luonteeseen, käyttötarkoitukseen ja laajuuteen. Vaatimuksilla tulee voida asianmukaisesti varmistaa, että ehdokkaalla tai tarjoajalla on oikeus harjoittaa ammattitoimintaa ja että sillä on riittävät taloudelliset ja rahoitusta koskevat voimavarat sekä tekniset ja ammatilliset valmiudet toteuttaa kyseessä oleva hankintasopimus. Ehdokkaat tai tarjoajat, jotka eivät täytä hankintayksikön asettamia vähimmäisvaatimuksia, on suljettava tarjouskilpailusta. Hankintalain 86 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikkö voi asettaa vaatimuksia, joilla varmistetaan, että ehdokkailla ja tarjoajilla on tarvittavat henkilöstö- ja tekniset voimavarat ja kokemusta hankintasopimuksen toteuttamiseksi hankintayksikön edellyttämällä tasolla. Hankintayksikkö voi vaatia, että riittävä kokemus osoitetaan viittaamalla aiemmin toteutettuihin sopimuksiin. Hankintalain 125 §:n mukaan hankintamenettely voidaan keskeyttää vain todellisesta ja perustellusta syystä. Hankinnan keskeyttäminen Tarjouspyynnön mukaan nimettävällä työnjohtajalla on oltava vähintään LVI-insinöörin, LVI-teknikon tai LVI-rakennusmestarin (AMK) tutkinto. Tarjouspyynnön perusteella tarjoajille on jäänyt epäselväksi, mitä muita tutkintoja voidaan pitää tarjouspyynnön vaatimuksen täyttävinä tutkintoina. Tarjouspyyntö on ollut työnjohtajaa koskevan tutkintovaatimuksen osalta siinä määrin tulkinnanvarainen ja epäselvä, ettei se ole ollut omiaan turvaamaan tarjouskilpailuun osallistuvien tarjoajien tasapuolista ja syrjimätöntä kohtelua. Tarjouspyynnön epäselvyyttä ja hankintamenettelyn virheellisyyttä ei ole mahdollista korjata kuin keskeyttämällä hankinta ja julkaisemalla uusi tarjouspyyntö, jossa vaatimusta täsmennetään. Hankintalain 125 §:n 1 momentin mukaan hankintamenettely voidaan keskeyttää vain todellisesta ja perustellusta syystä. Säännöksen esitöiden (HE 108/2016 vp s. 223) mukaan säännös on säilynyt muuttumattomana aiemmin voimassa olleeseen julkisista hankinnoista annetun lain (348/2007) 73 a §:ään (699/2011) nähden. Viimeksi mainitun säännöksen esitöissä (HE 182/2010 vp s. 22) on todettu, että oikeuskäytännössä hankintamenettelyn keskeyttämiseen on suhtauduttu suhteellisen sallivasti eikä säännöksellä ole ollut tarkoitus tiukentaa vallitsevaa tulkintakäytäntöä. Hyväksyttävänä hankinnan keskeyttämisen perusteena on oikeuskäytännössä pidetty muun ohella tarjouspyynnön osoittautumista tulkinnanvaraiseksi tai virheelliseksi. Talousvaliokunnan mietinnössä (TaVM 48/2010 vp s. 4) on lisäksi todettu oikeuskäytännössä katsotun, ettei hankintamenettelyn keskeyttäminen edellytä vakavien tai poikkeuksellisten seikkojen olemassaoloa. Oikeuskäytännössä on katsottu, että se, että tarjouspyyntö on osoittautunut tulkinnanvaraiseksi tai epäselväksi, on hyväksyttävä hankinnan keskeyttämisen peruste (esimerkiksi korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu KHO:2017:110 ja markkinaoikeuden ratkaisu MAO:29/21). Johtopäätökset Edellä esitetyn mukaisesti tarjouspyynnön tutkintovaatimus on ollut epäselvä ja tulkinnanvarainen ja hankintamenettely ei ole ollut julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden mukainen. Hankinnan keskeyttämiselle on hankintalain mukainen todellinen ja perusteltu syy. Hankintaa ei enää toteuteta hankintaoikaisuvaatimuksen kohteena olevan 13.11.2025 § 127 tehdyn hankintapäätöksen perusteella. Koska hankintaoikaisuvaatimuksen kohteena oleva päätös kumotaan ja hankinta keskeytetään, hankintaoikaisuvaatimuksen käsittely raukeaa. Hankinta on tarkoitus kilpailuttaa uudelleen ja uudessa hankintailmoituksessa muutetaan tarjouspyyntöasiakirjoja. Toimivalta Helsingin kaupungin hallintosäännön 19 luvun 4 §:n mukaan lautakunnan, sen jaoston ja sen alaisen viranomaisen päätöksestä tehdyn hankintaoikaisun käsittelee lautakunta. Näin ollen kaupunkiympäristölautakunta on toimivaltainen käsittelemään hankintaoikaisuvaatimuksen.

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)