Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto · 28.5.2026

Saukonlaituri ja liittyvät kadut, vaihe 1, kokonaisurakka, urakoitsijan valinta

  • Diaarinumero: HEL 2026-005896
  • Esittelijä: Kari Pudas

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto hyväksyi Rajukivi Oy:n tarjouksen kokonaistaloudellisesti edullisimpana ja päätti, että Rajukivi Oy:n kanssa tehdään Saukonlaituri ja liittyvät kadut, vaiheen 1 koskeva hankintasopimus. Hankinnan arvo on 15 904 145 euroa (alv 0 %). Lisäksi kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto oikeutti kaupunkiympäristön toimialan infrapäällikön allekirjoittamaan Saukonlaituri ja liittyvät kadut, vaihetta 1 koskevan hankintasopimuksen. Hankintasopimus tulee voimaan, kun sopimus on allekirjoitettu. Hankintasopimus ei synny tämän päätöksen tiedoksiannolla, vaan vasta kun molemmat osapuolet ovat allekirjoittaneet hankintaa koskevan erillisen kirjallisen sopimuksen. Hankintasopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen ja valitusosoituksen tiedoksi.

Asiakirjan teksti

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Hankinnan kohde ja hankintamenettely Hankinnan kohteena on Saukonlaituri ja liittyvät kadut, vaiheen 1 rakentaminen. Saukonlaituria parannetaan 250 metrin matkalla. Laiturirakenteet rakennetaan porapaalutusten varaan ja mereen tehdään tukitäyttö louheesta. Laiturille rakennetaan uusi laituritaso ja vesihuoltopalvelut veneilijöille. Lisäksi rakennetaan aluekunnallistekniikkaa sekä jätevedenpumppaamo, energiansiirtolinjoja, suojaputkituksia, imujäteputkitusta sekä katujen runkorakenteita, Tritoninpuiston tasauksen nosto ja yhden sillan kansirakenteet. Kilpailutus perustuu Helsingin kaupunkiympäristön toimialan 9.4.2026 päivättyyn tarjouspyyntöön HEL 2026-005896. Hankinta on toteutettu julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016) mukaisella avoimella menettelyllä. Kyseessä on EU-kynnysarvon ylittävä rakennusurakka. Hankinnasta on julkaistu EU-hankintailmoitus 10.4.2026 sähköisessä HILMA-ilmoituskanavassa www.hankintailmoitukset.fi(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun). Hankintailmoituksessa ilmoitettiin tarjouspalvelu.fi -toimittajaportaalin ko. tarjouspyyntöä koskeva Internet-osoite, josta tarjouspyyntöasiakirjat olivat sähköisesti saatavissa. Kilpailutuksen perusteella valitaan yksi kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen tehnyt tarjoaja. Tätä hankintasopimusta ei ole jaettu osiin, koska kohde rakennetaan niin sanottuna ”yhteisenä kunnallisteknisenä työmaana”, jolla on useampia tilaajatahoja ja jotka ovat yhteisellä sopimuksella sitoutuneet rakennustyössä kokonaisurakan käyttöön. Tällöin kokonaisurakan jakaminen tekisi urakkasopimuksen toteuttamisesta teknisesti liian vaikeaa. Tarjoajien soveltuvuuden arviointi Tarjouspyynnössä edellytettiin, että tarjoaja täyttää ESPD-lomakkeessa vaaditut tarjoavaa yritystä koskevat tiedot. Tarjouspyynnössä esitettiin tarjoajien soveltuvuutta koskevat rahoitukselliseen ja taloudelliseen tilanteeseen, tekniseen suorituskykyyn ja ammatilliseen pätevyyteen liittyvät vaatimukset sekä niiden täyttymisen varmistamiseksi vaaditut selvitykset. Kaikki tarjoajat ovat toimittaneet vaaditut selvitykset tarjouspyynnön mukaisesti ja täyttävät tarjouksessaan ilmoittamiensa tietojen mukaan asetetut soveltuvuusvaatimukset. Saadut tarjoukset Määräaikaan 11.5.2026 klo 13:00 mennessä tarjouksen jätti neljä (4) tarjoajaa: | A: kokonaishinta ilman sidottuja määriä | B: Sidotut määrät yhteensä | Vertailuhinta A + B Rajukivi Oy | 6 032 130 € | 9 872 015 € | 15 904 145 € Skanska Infra Oy | 11 566 426 € | 5 033 574 € | 16 600 000 € Louhintahiekka Oy | 10 616 925 € | 6 078 075 € | 16 695 000 € GRK Suomi Oy | 12 013 850 € | 5 739 250 € | 17 753 100 € Saaduista tarjouksista laadittiin avauspöytäkirja. Saadut tarjoukset olivat tarjouspyynnön mukaisia ja täyttivät tilaajan asettamat vaatimukset. Kustannukset Työ rahoitetaan Helsingin kaupungin talousarvion kohdasta 8 08 02 02 Projektialueiden infrarakentaminen, Kadut, Länsisatama. Tarjousten tarkastus Tarjouspyynnössä esitettiin tarjouksen sisällölle asetetut vaatimukset. Hankintayksikkö on tarkastanut tarjoukset hankintalain 79 § mukaisesti ja todennut, että valittavan tarjoajan tarjous on hankintailmoituksessa ja hankinta-asiakirjoissa asetettujen vaatimusten, ehtojen ja perusteiden mukainen. Tarjousten vertailu ja urakoitsijan valinta Tarjouspyynnössä on määritelty tarjousten valintaperusteet. Kokonaistaloudellista edullisuutta vertaillaan halvimman vertailuhinnan perusteella. Halvin vertailuhinta muodostuu a) kokonaishinta ilman sidottuja määriä + b) sidotut määrät yhteensä. Halvinta vertailuhintaa voitiin käyttää vertailuperusteena, koska hankintaa koskevat laatutekijät otettiin huomioon tarjoajaa koskevissa soveltuvuusvaatimuksissa ja hankinnan kohteelle asetetuissa laatua koskevissa vähimmäisvaatimuksissa. Tarjousvertailun perusteella kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen teki Rajukivi Oy. Sopimuskumppaniksi hyväksytyn osalta on tarkastettu Helsingin kaupungin harmaan talouden torjuntaohjeen mukaiset selvitykset ja rikosrekisterilain (770/1993) 6 §:n 8 momentissa ja 6 b §:ssä tarkoitetut rikosrekisteriotteet ja on todettu, ettei hankintalaissa tarkoitettuja poissulkemisperusteita ilmennyt.” Urakkaan liittyvät katusuunnitelmat hyväksytty yleisten töiden lautakunnan toimesta 9.5.2017 § 6./187 sekä kaupunkiympäristölautakunnan toimesta 7.10.2025 § 13./494 Saukonlaituri länsi alueen, katusuunnitelmien hyväksyminen, Jätkäsaari, nrot 30529/1−2, 30533/1−2, 30534/1, 30535/1−2, 30541/1, 30545/1, 30757/400, 30758/400, 30759/400, 30760/400Katusuunnitelma, Länsisatama, Saukonlaituri laituritaso välillä Tritoninpuisto-Saukonkanava, nro 30529/4 Toimivalta Helsingin kaupungin hallintosäännön mukaan toimialalautakunta omalla toimialallaan päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranomainen päättää hankinnoista lukuun ottamatta osakkeita (10 luku 1 § 3 momentti 3 kohta). Kaupunkiympäristölautakunnan päätöksen 16.12.2025 § 682 mukaan kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaostolla on hankintavaltuudet yli 3 miljoonan euron suuruisiin hankintoihin. Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto on näin ollen toimivaltainen päättämään hankinnasta.

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)