Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto · 28.5.2026
Karamzininranta-kadun uudistus, kokonaisurakka, urakoitsijan valinta
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto hyväksyi Louhintahiekka Oy:n tarjouksen kokonaistaloudellisesti edullisimpana ja päätti, että Louhintahiekka Oy:n kanssa tehdään Karamzininranta-kadun uudistusta koskeva hankintasopimus. Hankinnan arvo on 3 060 000 euroa (alv 0 %). Lisäksi kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto oikeutti kaupunkiympäristön toimialan infrapäällikön allekirjoittamaan Karamzininranta-kadun uudistusta koskevan hankintasopimuksen. Hankintasopimus tulee voimaan, kun sopimus on allekirjoitettu. Hankintasopimus ei synny tämän päätöksen tiedoksiannolla, vaan vasta kun molemmat osapuolet ovat allekirjoittaneet hankintaa koskevan erillisen kirjallisen sopimuksen. Hankintasopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen ja valitusosoituksen tiedoksi.
Asiakirjan teksti
Päätösehdotus
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Esittelijän perustelut
Hankinnan kohde ja hankintamenettely Hankinnan kohteena on Karamzininranta-kadun uudelleen rakentamisen Kluuvissa. Urakka-alue käsittää koko Karamzininranta-kadun sekä liittyvin osin pieniä osia Töölönlahdenkadusta ja Töölönlahdenpuistosta. Urakkaan liittyy Pikku-Finlandiaa tukeneiden teräspaalujen katkaisu, hulevesiviemäröinnin rakentamista, johtosiirtoja, kastelujärjestelmä, vesiaihe, valaistus, tapahtumasähkö sekä kadun rakennekerrokset ja pintarakenteet eli laajat kiveysalueet sekä katuvihreää ja istutusalueita. Hanke toteutetaan kahdessa vaiheessa työmaahaitan minimoimiseksi. Kilpailutus perustuu Helsingin kaupunkiympäristön toimialan 10.4.2026 päivättyyn tarjouspyyntöön HEL 2026-005893. Hankinta on toteutettu julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016) mukaisella avoimella menettelyllä. Kyseessä on EU-kynnysarvon ylittävä rakennusurakka. Hankinnasta on julkaistu EU-hankintailmoitus ilmoitus 12.4.2026 sähköisessä HILMA-ilmoituskanavassa www.hankintailmoitukset.fi(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun). Hankintailmoituksessa ilmoitettiin tarjouspalvelu.fi -toimittajaportaalin ko. tarjouspyyntöä koskeva Internet-osoite, josta tarjouspyyntöasiakirjat olivat sähköisesti saatavissa. Kilpailutuksen perusteella valitaan yksi kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen tehnyt tarjoaja. Tätä hankintasopimusta ei ole jaettu osiin, koska urakan työt toteutetaan pienellä alueella. Tällöin kokonaisurakan jakaminen tekisi urakkasopimuksen toteuttamisesta teknisesti liian vaikeaa. Tarjoajien soveltuvuuden arviointi Tarjouspyynnössä edellytettiin, että tarjoaja täyttää ESPD-lomakkeessa vaaditut tarjoavaa yritystä koskevat tiedot. Tarjouspyynnössä esitettiin tarjoajien soveltuvuutta koskevat rahoitukselliseen ja taloudelliseen tilanteeseen, tekniseen suorituskykyyn ja ammatilliseen pätevyyteen liittyvät vaatimukset sekä niiden täyttymisen varmistamiseksi vaaditut selvitykset. Kaikki tarjoajat ovat toimittaneet vaaditut selvitykset tarjouspyynnön mukaisesti ja täyttävät tarjouksessaan ilmoittamiensa tietojen mukaan asetetut soveltuvuusvaatimukset. Saadut tarjoukset Määräaikaan 11.5.2026 klo 13:00 mennessä tarjouksen jätti kahdeksan (8) tarjoajaa: Louhintahiekka Oy | 3 060 000,00 euroa VRJ Etelä-Suomi Oy | 3 430 000,00 euroa Tieluiska Oy | 3 740 000,00 euroa Uudenmaan Infrapalvelut Oy | 3 787 500,00 euroa NYAB Finland Oy | 3 992 877,00 euroa GRK Suomi Oy | 4 081 292,93 euroa Oteran Oy | 4 469 000,00 euroa VM Suomalainen Oy | 4 562 000,00 euroa Saaduista tarjouksista laadittiin avauspöytäkirja. Saadut tarjoukset olivat tarjouspyynnön mukaisia ja täyttivät tilaajan asettamat vaatimukset. Kustannukset Työ rahoitetaan Helsingin kaupungin talousarvion kohdasta 8 03 01 02 Perusparantaminen ja liikennejärjestelyt. Tarjousten tarkastus Tarjouspyynnössä esitettiin tarjouksen sisällölle asetetut vaatimukset. Hankintayksikkö on tarkastanut tarjoukset hankintalain 79 § mukaisesti ja todennut, että valittavan tarjoajan tarjous on hankintailmoituksessa ja hankinta-asiakirjoissa asetettujen vaatimusten, ehtojen ja perusteiden mukainen. Tarjousten vertailu ja urakoitsijan valinta Tarjouspyynnössä on määritelty tarjousten valintaperusteet. Kokonaistaloudellista edullisuutta vertaillaan halvimman hinnan perusteella. Halvinta hintaa voitiin käyttää vertailuperusteena, koska hankintaa koskevat laatutekijät otettiin huomioon tarjoajaa koskevissa soveltuvuusvaatimuksissa ja hankinnan kohteelle asetetuissa laatua koskevissa vähimmäisvaatimuksissa. Tarjousvertailun perusteella kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen teki Louhintahiekka Oy. Sopimuskumppaniksi hyväksytyn osalta on tarkastettu Helsingin kaupungin harmaan talouden torjuntaohjeen mukaiset selvitykset ja rikosrekisterilain (770/1993) 6 §:n 8 momentissa ja 6 b §:ssä tarkoitetut rikosrekisteriotteet ja on todettu, ettei hankintalaissa tarkoitettuja poissulkemisperusteita ilmennyt. Urakkaan liittyvät katusuunnitelmat hyväksytty kaupunkiympäristölautakunnan toimesta 28.10.2025 § 535. Katusuunnitelma, Kluuvi, Karamzininranta välillä Töölönlahdenkadun liittymä–Töölönlahti, nro 32313 Toimivalta Helsingin kaupungin hallintosäännön mukaan toimialalautakunta omalla toimialallaan päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranomainen päättää hankinnoista lukuun ottamatta osakkeita (10 luku 1 § 3 momentti 3 kohta). Kaupunkiympäristölautakunnan päätöksen 16.12.2025 § 682 mukaan kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaostolla on hankintavaltuudet yli 3 miljoonan euron suuruisiin hankintoihin. Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto on näin ollen toimivaltainen päättämään hankinnasta.
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)