Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto · 5.2.2026
Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaoston esitys kaupunginhallitukselle Porolahden peruskoulun yläasteen perusparannuksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksymiseksi
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto esitti kaupunginhallitukselle osoitteeseen Satumaanpolku 2, 00820 Helsinki toteutettavan Porolahden peruskoulun yläasteen perusparannuksen ja laajennuksen 16.12.2025 päivätyn hankesuunnitelman hyväksymistä siten, että hankkeen enimmäishinta-arvio arvonlisäverottomana on 28 700 000 euroa lokakuu 2025 kustannustasossa ja laajuus noin 6 686 brm² ehdolla, että kasvatus- ja koulutuslautakunta antaa hankesuunnitelmasta puoltavan lausunnon.
Asiakirjan teksti
Käsittely
Asian aikana kuultavana oli projektinjohtaja Juha Polvinen. Asiantuntija poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta.
Esitysehdotus
Esitys on ehdotuksen mukainen. Tiivistelmä Porolahden peruskoulun yläasteen perusparannuksen tarkoituksena on toteuttaa koululle perusparannettavat ja uudet tilat. Perusparannus sisältää pienen musiikkitilan laajennuksen nykyisen juhlasalin yhteyteen. Perusparannus suunnitellaan ja rakennetaan tämän päivän normaalia laatutasoa noudattaen voimassa olevien rakennusmääräysten sekä Helsingin kaupungin omien suunnitteluohjeiden mukaisesti. Tilat suunnitellaan terveellisiksi, turvallisiksi ja viihtyisiksi. Kasvatus- ja koulutuslautakunta on 16.12.2025 hyväksynyt hankkeen päivätyn 2.12.2025 tarvekuvauksen. Hankkeesta on laadittu 16.12.2025 päivätty hankesuunnitelma kaupunkiympäristön sekä kasvatuksen ja koulutuksen toimialojen yhteistyönä. Hankkeen suunnittelun aikana on kuultu asiantuntijoina rakennusvalvontapalvelujen, ympäristöpalvelun ja pelastuslaitoksen edustajia, kasvatuksen ja koulutuksen toimialan työsuojelun yhteistoimintahenkilöstöä sekä esteettömyysasiamiestä. Koulun edustajat ovat osallistuneet hankkeen valmisteluun ja suunnitteluun vuosien 2023 - 2025 aikana tuoden tilasuunnitteluun pedagogisen ja toiminnallisen näkökulman. Osallistamisen myötä saatu palaute on otettu huomioon suunnitelmia kehitettäessä. Laajennuksen sijainti on sovittu yhteistyössä kaupungin museon ja maisema-arkkitehdin kanssa ja se saattaa aiheuttaa rakennusteknisiä haasteita. Hankesuunnitelma on liitteenä 1.
Esittelijän perustelut
Hankkeen tarpeellisuus Kuntotutkimusten ja selvitysten perusteella Porolahden peruskoulun yläasteen tilat sekä tekniikka ovat kokonaisuudessaan laajan perusparannuksen tarpeessa. Musiikkipainotteinen koulu tarvitsee lisäksi pienen musiikkitilalaajennuksen juhlasalin yhteyteen ja koulu muuttuu ns. sukkakouluksi, jolloin sisäänkäyntien yhteyteen sijoitetaan tarpeelliset ulkokenkien säilytykseen tarkoitetut tilat. Perusparannushankkeessa ajanmukaistetaan tiloja opetuksen vaatimusten mukaisesti, uusitaan talotekniikka, parannetaan energiatehokkuutta sekä korjataan vaurioituneet julkisivut, ikkunat ja vesikaton osuutta. Hankkeessa korjataan myös kosteusvaurioituneita rakenteita, rakennetaan uusia salaojitus- ja hulevesijärjestelmiä. Piha-alueet varustetaan uusin leikkivälinein edistämään liikunnallisuutta ja opetussuunnitelmien tavoitteita. Suunnittelussa ja varustelussa parannetaan turvallisuutta, valvottavuutta, yhteisöllisyyttä, liikunnallisuutta ja pihan monipuolinen käyttöä oppimis- ja leikkimistilana. Piha- alueella käytettävissä oleva tila lasta kohden on noin 16 m²/lapsi (käytettävissä olevan piha-alueen laajuus 8 676 m²). Herttoniemen yritysalueen kasvun myötä Porolahden peruskoulun oppilasmäärä kasvaa ja alueen kouluverkkoa tarkistetaan. Vuonna 2022 Herttoniemen peruspiirin alueella asui 7 - 15 -vuotiaita lapsia noin 2550. Herttoniemen peruspiirin alueella 7 - 15 -vuotiaiden määrän ennustetaan nousevan ennustekauden loppuun 2037 mennessä noin 360 lapsella vuoden 2022 toteumaan verrattuna, jolloin alueella asuu noin 2910 lasta. Kasvua on eniten Herttoniemen yritysalueella, jossa lapsimäärän ennustetaan nousevan noin 450 lapsella. Roihuvuoren ja Tammisalon osa-alueilla 7 - 15 -vuotiaiden määrän ennustetaan laskevan vuoteen 2037 mennessä noin 190 lapsella vuoden 2022 toteumaan verrattuna. Länsi-Herttoniemessä määrän ennustetaan nousevan noin 100 lapsella ennustekauden aikana. Herttoniemenrannan lapsimäärän ennustetaan pysyvän lähes ennallaan. Herttoniemen yritysalueen kaavakehitys on huomioitu määritettäessä opetuksen tilatarvetta, joka tasataan koulujen välillä oppilaaksiottoalueiden muutosten yhteydessä. Satumaanpolun toimipisteen oppilasmäärä ei muutu hankkeessa. Edellä kuvatun hankkeen lisäksi talonrakennushankkeiden rakentamisohjelma vuosille 2026 - 2035 sisältää oppilaaksiottoalueella Porolahden peruskoulun Roihuvuorentien toimipisteen perusparannuksen ja laajennuksen sekä Roihuvuoren ala-asteen laajennuksen. Hankkeen sisältö Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan arvioiman tarpeen perusteella tilat suunnitellaan 550 oppilaalle. Tiloilla mahdollistetaan nykyisen varhaiskasvatussuunnitelman mukaisen toiminnan järjestäminen. Perusparannuksen ja laajennuksen myötä käyttöön saadaan ajanmukaiset ja viihtyisät tilat, joissa voidaan järjestää monipuolista toimintaa. Hanke toteuttaa Helsingin kaupunkistrategian 2025 - 2029 tavoitteita tarjoamalla turvalliset ja terveelliset oppimisympäristöt alueen lapsille ja suunnittelemalla tilat siten, että niissä on mahdollista järjestää asukkaiden ja paikallisten yhteisöjen toimintaa ja tapahtumia. Tilojen ja toimintakulttuurin suunnittelun lähtökohta on oppijoiden hyvinvoinnin, kasvun ja hyvien oppimisen edellytysten turvaamisessa. Nuorille tarjotaan mahdollisuuksia vaikuttaa tilojen suunnitteluun irtokalustuksen ja pihojen osalta.
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)