Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto · 2.10.2025
Pakkahuoneenlaituri, kokonaisurakka, urakoitsijan valinta
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto hyväksyi Terramare Oy:n tarjouksen kokonaistaloudellisesti edullisimpana ja päätti, että Terramare Oy:n kanssa tehdään Pakkahuoneenlaituri, kokonaisurakkaa koskeva hankintasopimus. Hankinnan arvo on 11 213 000 euroa (alv 0 %). Lisäksi kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto oikeutti kaupunkiympäristön toimialan infrapäällikön allekirjoittamaan Pakkahuoneenlaiturin kokonaisurakkaa koskevan hankintasopimuksen. Hankintasopimus tulee voimaan, kun sopimus on allekirjoitettu. Hankintasopimus ei synny tämän päätöksen tiedoksiannolla, vaan vasta kun molemmat osapuolet ovat allekirjoittaneet hankintaa koskevan erillisen kirjallisen sopimuksen. Hankintasopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen ja valitusosoituksen tiedoksi. Hankintapäätös on ehdollinen siihen asti, kunnes valittu tarjoaja on toimittanut hankintayksikön vaatimat hyväksyttävät rikosrekisteriotteet.
Asiakirjan teksti
Päätösehdotus
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Esittelijän perustelut
Hankinnan kohde ja hankintamenettely Hankinnan kohteena on Pakkahuoneenlaiturin uudelleenrakentaminen. Urakkaan kuuluu vanhan laiturin ja satamamuurin uudelleenrakentaminen. Rakennusalue sijaitsee Helsingin Eteläsataman Makasiininlaiturin pohjoispuolella, Vironaltaan itäreunalla. Kilpailutus perustuu Helsingin kaupunkiympäristön toimialan 11.8.2025 päivättyyn tarjouspyyntöön HEL 2025-012338 / Pakkahuoneenlaituri. Hankinta on toteutettu julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016) mukaisella avoimella menettelyllä. Kyseessä on EU-kynnysarvon ylittävä rakennusurakka. Hankinnasta on julkaistu EU-hankintailmoitus 11.8.2025 sähköisessä HILMA-ilmoituskanavassa www.hankintailmoitukset.fi(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun). Hankintailmoituksessa ilmoitettiin tarjouspalvelu.fi -toimittajaportaalin ko. tarjouspyyntöä koskeva Internet-osoite, josta tarjouspyyntöasiakirjat olivat sähköisesti saatavissa. Kilpailutuksen perusteella valitaan yksi kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen tehnyt tarjoaja. Saadut tarjoukset Määräaikaan 18.9.2025 klo 12:00 mennessä tarjouksen jätti seitsemän (7) tarjoajaa: Terramare Oy | 11 213 000 euroa Oteran Oy | 11 488 000 euroa Kreate Oy | 11 623 000 euroa SRV Infra Oy | 12 049 000 euroa YIT Infra Oy ITR | 12 328 123 euroa Louhintahiekka Oy | 13 263 637 euroa GRK Suomi Oy | 13 700 000 euroa Saaduista tarjouksista laadittiin avauspöytäkirja. Saadut tarjoukset olivat tarjouspyynnön mukaisia ja täyttivät tilaajan asettamat vaatimukset. Tarjoajien soveltuvuuden arviointi Tarjouspyynnössä edellytettiin, että tarjoaja täyttää ESPD-lomakkeessa vaaditut tarjoavaa yritystä koskevat tiedot. Tarjouspyynnössä esitettiin tarjoajien soveltuvuutta koskevat rahoitukselliseen ja taloudelliseen tilanteeseen, tekniseen suorituskykyyn ja ammatilliseen pätevyyteen liittyvät vaatimukset sekä niiden täyttymisen varmistamiseksi vaaditut selvitykset. Kaikki tarjoajat ovat toimittaneet vaaditut selvitykset tarjouspyynnön mukaisesti ja täyttävät tarjouksessaan ilmoittamiensa tietojen mukaan asetetut soveltuvuusvaatimukset. Kustannukset Työ rahoitetaan Helsingin kaupungin talousarvion kohdasta 8 08 01 10. Tarjousten tarkastus Tarjouspyynnössä esitettiin tarjouksen sisällölle asetetut vähimmäisvaatimukset. Kaikki tarjoukset täyttävät tarjouksen sisällölle asetetut vähimmäisvaatimukset ja tarjoukset ovat tarjouspyynnön mukaisia. Tarjousten vertailu ja sopimustoimittajien valinta Tarjouspyynnössä on määritelty tarjousten valintaperusteet. Kokonaistaloudellista edullisuutta vertaillaan halvimman hinnan perusteella. Halvinta hintaa voitiin käyttää vertailuperusteena, koska hankintaa koskevat laatutekijät otettiin huomioon tarjoajaa koskevissa soveltuvuusvaatimuksissa ja hankinnan kohteelle asetetuissa laatua koskevissa vähimmäisvaatimuksissa. Tarjousvertailun perusteella kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen teki Terramare Oy. Hankintapäätös on ehdollinen siihen saakka, kunnes valitut tarjoajat ovat toimittaneet rikosrekisterilain (770/1993) 6 §:n 8 momentissa ja 6 b §:ssä tarkoitetut rikosrekisteriotteet ja on todettu, ettei hankintalaissa tarkoitettuja poissulkemisperusteita ilmennyt. Urakkaan liittyvät suunnitelmat hyväksytty kaupunkiympäristölautakunnan toimesta 3.9.2024 § 410. https://paatokset.hel.fi/fi/asia/hel-2024-008927?paatos=6c382fe1-2335-c7ab-ae51-931b4e50000a Toimivalta Helsingin kaupungin hallintosäännön mukaan toimialalautakunta omalla toimialallaan päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranomainen päättää hankinnoista lukuun ottamatta osakkeita (10 luku 1 § 3 momentti 3 kohta). Kaupunkiympäristölautakunnan päätöksen 28.1.2025 § 43 mukaan kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaostolla on hankintavaltuudet yli 3 miljoonan euron suuruisiin hankintoihin. Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto on näin ollen toimivaltainen päättämään hankinnasta.
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)