Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto · 15.5.2025
Melkinlaiturin rantamuurit, kokonaisurakka, urakoitsijan valinta
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto hyväksyi Louhintahiekka Oy:n tarjouksen kokonaistaloudellisesti edullisimpana ja päätti, että Louhintahiekka Oy:n kanssa tehdään Melkinlaiturin rantamuuria koskeva hankintasopimus. Hankinnan arvo on 12 133 942 euroa (alv 0 %). Lisäksi kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto oikeutti kaupunkiympäristön toimialan infrapäällikön allekirjoittamaan Melkinlaiturin rantamuuria koskevan hankintasopimuksen. Hankintasopimus tulee voimaan, kun sopimus on allekirjoitettu. Hankintasopimus ei synny tämän päätöksen tiedoksiannolla, vaan vasta kun molemmat osapuolet ovat allekirjoittaneet hankintaa koskevan erillisen kirjallisen sopimuksen. Hankintasopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen ja valitusosoituksen tiedoksi. Hankintapäätös on ehdollinen siihen asti, kunnes valittu tarjoaja on toimittanut hankintayksikön vaatimat hyväksyttävät rikosrekisteriotteet. Urakkaan liittyvät katusuunnitelmat hyväksytty kaupunkiympäristölautakunnan toimesta 28.5.2019 § 282 ja 15.11.2022 §638. Katusuunnitelma, Länsisatama, Jätkäsaari, Melkinlaiturin alueet | Päätökset | Helsingin kaupunki Katusuunnitelma, Melkinlaituri, Tulimaankatu, Naurunkatu, Jätkäsaari, Länsisatama, 30963/1 | Päätökset | Helsingin kaupunki
Asiakirjan teksti
Päätösehdotus
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Esittelijän perustelut
Hankinnan kohde ja hankintamenettely Hankinnan kohteena on Melkinlaiturin rantamuuriurakka. Melkinlaituri sijaitsee Jätkäsaaressa. Urakassa korjataan Melkinlaituria ja rakennetaan katua, vesihuoltoa, tukimuuria ja tukiseinää. Urakka sisältää paalutusta sekä merialueen ruoppausta ja täyttöä. Kilpailutus perustuu Helsingin kaupunkiympäristön toimialan 31.3.2025 päivättyyn tarjouspyyntöön HEL 2025-005075. Hankinta on toteutettu julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016) mukaisella avoimella menettelyllä. Kyseessä on EU-kynnysarvon ylittävä rakennusurakka. Hankinnasta on julkaistu EU-hankintailmoitus 2.4.2025 sähköisessä HILMA-ilmoituskanavassa www.hankintailmoitukset.fi(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun). Hankintailmoituksessa ilmoitettiin tarjouspalvelu.fi -toimittajaportaalin ko. tarjouspyyntöä koskeva Internet-osoite, josta tarjouspyyntöasiakirjat olivat sähköisesti saatavissa. Kilpailutuksen perusteella valitaan yksi kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen tehnyt tarjoaja. Tätä hankintasopimusta ei ole jaettu osiin, koska kohde rakennetaan niin sanottuna ”yhteisenä kunnallisteknisenä työmaana”, jolla on useampia tilaajatahoja ja jotka ovat yhteisellä sopimuksella sitoutuneet rakennustyössä kokonaisurakan käyttöön. Tällöin kokonaisurakan jakaminen tekisi urakkasopimuksen toteuttamisesta teknisesti liian vaikeaa. Saadut tarjoukset Määräaikaan 2.5.2025 klo 13:00 mennessä tarjouksen jätti kuusi (6) tarjoajaa: Louhintahiekka Oy | 12 133 942,00 euroa Terramare Oy | 13 756 000,00 euroa GRK Suomi Oy | 13 917 545,00 euroa Kreate Oy | 14 382 738,90 euroa YIT Infra Oy | 14 600 000,00 euroa Oteran Oy | 16 974 000,00 euroa Saaduista tarjouksista laadittiin avauspöytäkirja. Kaikki saadut tarjoukset olivat tarjouspyynnön mukaisia ja täyttivät tilaajan asettamat vaatimukset. Tarjoajien soveltuvuuden arviointi Tarjouspyynnössä edellytettiin, että tarjoaja täyttää ESPD-lomakkeessa vaaditut tarjoavaa yritystä koskevat tiedot. Tarjouspyynnössä esitettiin tarjoajien soveltuvuutta koskevat rahoitukselliseen ja taloudelliseen tilanteeseen, tekniseen suorituskykyyn ja ammatilliseen pätevyyteen liittyvät vaatimukset sekä niiden täyttymisen varmistamiseksi vaaditut selvitykset. Kaikki tarjoajat ovat toimittaneet vaaditut selvitykset tarjouspyynnön mukaisesti ja täyttävät tarjouksessaan ilmoittamiensa tietojen mukaan asetetut soveltuvuusvaatimukset. Kustannukset Työ rahoitetaan Helsingin kaupungin talousarvion kohdasta 8 08 01 02 Länsisataman esirakentaminen. Tarjousten tarkastus Tarjouspyynnössä esitettiin tarjouksen sisällölle asetetut soveltuvuusvaatimukset. Kaikki tarjoukset täyttävät tarjouksen sisällölle asetetut soveltuvuusvaatimukset ja tarjoukset ovat tarjouspyynnön mukaisia. Tarjousten vertailu ja sopimustoimittajien valinta Tarjouspyynnössä on määritelty tarjousten valintaperusteet. Kokonaistaloudellista edullisuutta vertaillaan halvimman hinnan perusteella. Halvinta hintaa voitiin käyttää vertailuperusteena, koska hankintaa koskevat laatutekijät otettiin huomioon tarjoajaa koskevissa soveltuvuusvaatimuksissa ja hankinnan kohteelle asetetuissa laatua koskevissa vähimmäisvaatimuksissa. Tarjousvertailun perusteella kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen teki Louhintahiekka Oy. Hankintapäätös on ehdollinen siihen saakka, kunnes valitut tarjoajat ovat toimittaneet rikosrekisterilain (770/1993) 6 §:n 8 momentissa ja 6 b §:ssä tarkoitetut rikosrekisteriotteet ja on todettu, ettei hankintalaissa tarkoitettuja poissulkemisperusteita ilmennyt. Toimivalta Helsingin kaupungin hallintosäännön mukaan toimialalautakunta omalla toimialallaan päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranomainen päättää hankinnoista lukuun ottamatta osakkeita (10 luku 1 § 3 momentti 3 kohta). Kaupunkiympäristölautakunnan päätöksen 28.1.2025 § 43 mukaan kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaostolla on hankintavaltuudet yli 3 miljoonan euron suuruisiin hankintoihin. Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto on näin ollen toimivaltainen päättämään hankinnasta.
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)