Kaupunginvaltuusto · 23.9.2026
Helsingin kaupungin ympäristöraportti 2025
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Kaupunginvaltuusto merkitsi tiedoksi Helsingin kaupungin ympäristöraportin vuodelta 2025.
Keskustelu
31 puheenvuoroa valtuuston keskustelupöytäkirjasta. Keskustelupöytäkirja (PDF)
Apulaispormestari Johanna Laisaari Arvon valtuutetut. On ilo saada esitellä lyhyesti ympäristöraportti vuodelta 2025. Nyt julkaistu ympäristöraportti kertoo…
Kiitos, hyvä puheenjohtaja. Arvon valtuutetut.
On ilo saada esitellä lyhyesti ympäristöraportti vuodelta 2025.
Nyt julkaistu ympäristöraportti kertoo ympäristönsuojelun tavoitteiden etenemisestä ja kaupungin toiminnan vaikutuksista ympäristöön. Tämä raportti on jo 25., eli raportilla on pitkä historia Helsingissä, mikä mahdollistaa tietysti seurannan ja vaikutusten arvioinnin. Tästä raportista selviää, että Helsinki kantaa vastuunsa ilmastonmuutoksen ja luontokadon torjumisesta hyvin kunnianhimoisesti ja laajalla toimenpidepaketilla.
Uudessa kaupunkistrategiassa nostimme päästövähennystavoitettamme niin, että tavoittelemme päästöjen vähentymistä 85 prosentilla vuoteen 2030 vuoden 1990 tasosta. Nettonollapäästöt saavutamme vuoteen 2040 mennessä.
Energiantuotannossa siirrytään kohti polttoon perustumattomia ratkaisuja. Epäsuorien päästöjen vähentämisessä Helsinki keskittyy talo- ja infrarakentamiseen sekä julkisten hankintojen päästöjen vähentämiseen. Viime vuoden suurin muutos ja ilmastoteko oli, että Salmisaaren kivihiilikäyttöinen lämpölaitos muutettiin pellettikäyttöiseksi lämpölaitokseksi ja Salmisaaren tuotantoalueella valmistui sähkökattilalaitos. Nämä investoinnit mahdollistavat kivihiilestä luopumisen kokonaan. Helenin investoinnit vihreään siirtymään paransivat energiatehokkuutta Helsingissä huomattavasti. Vuosi 2025 oli tärkeä myös luonnonsuojelun näkökulmasta. Hyväksyimme Helsingissä uuden luonnonsuojeluohjelman, johon valittiin 98 maa-alueiden ja sisävesien kohdetta. Ohjelma tähtää suojeluosuuden nostamiseen noin 10 prosenttiin kaupungin pinta-alasta, ja suojeltujen merialueiden pinta-ala kasvaa jopa kymmenkertaiseksi. Tästä on syytä olla ylpeä.
Kaupunkistrategian mukaisesti Helsinki vähentää myös liikenteen päästöjä panostamalla kestävien kulkumuotojen houkuttelevuuteen sekä liikenteen sähköistymiseen. Katuremonteissa sujuvoitettiin kestävän liikkumisen edellytyksiä. Bussimatkoista jo yli puolet ajettiin sähköllä. Täyssähköautojen määrä liikenteessä ohitti lataushybridit.
Rakentamisen kohdalla asemakaavoitus ohjasi talorakentamista vähähiilisemmäksi. Myös päästöjen vähentyminen edistyi rakentamisessa. Uusien toimitilarakennusten hiilijalanjälkeä on laskettu useamman vuoden alan ja kaikissa hankkeissa päästiin alle vuoden 2026 alusta voimaan tulleita rajaarvoja.
Suurten tekojen lisäksi me teemme tekoja, joilla on positiivista vaikutusta kaupunkilaisten arkeen. Samalla ne ovat myös ilmastonmuutokseen varautumista ja muutoksen torjumista. Lapsioikeusjuristina pidän äärimmäisen tärkeänä, että me kiinnitämme huomiota entistä enemmän päiväkotien, koulujen ja oppilaitosten pihojen luonnonmukaistamiseen. Pihojen vehreyttämisellä ja monipuolistamisella tuetaan samanaikaisesti lasten liikkumista ja leikkiä, luontokosketusta, kokonaishyvinvointia, viihtyisyyttä sekä luonnon monimuotoisuutta ja ilmastonmuutokseen sopeutumista. Päiväkotien ja koulujen uudet ja peruskorjattavat pihat toteutetaan nykyisin siten, että ne luovat suotuisan mikroilmaston ja niissä on riittävästi varjopaikkoja helteisinä kesäpäivinä.
Sosiaali- ja terveyspalveluissa huomioimme lämpöolosuhteet uusien tilojen suunnittelussa ja lisäämme jäähdytystä suunnitelmallisesti nykyisiin tiloihin, jotta kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien asiakkaiden hyvinvointi on turvattu kaikissa sääolosuhteissa. Keskusta-alueella pyrimme taas edistämään rankkasateisiin ja mahdollisiin tulviin varautumista, jotta arjen sujuvuus ei vaarantuisi näissä tilanteissa.
Tässä on tosiaan muutamia nostoja yhteisistä teoistamme. Valtuutetuille on tuotu myös valtuustosalin ulkopuolelle ympäristöraportteja suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Kannustankin kaikkia tutustumaan tähän erittäin hyvään, tasokkaaseen ja laajaan raporttiin. Raportista siis ilmenee, että Helsingissä tehdään paljon työtä yhteisen luontomme ja ympäristömme suojelemiseksi. Tästä työstä me voimme olla kaikki ylpeitä ja osallistua siihen omalta osaltamme.
Haluan myös kiittää puolestani kaikkia Helsingin ympäristötyöhön ja sen raportointiin osallistuneita. Tästä on hyvä jatkaa yhdessä eteenpäin. Kiitos.
Valtuutettu Minja Koskela Tähän ympäristöraporttiin liittyvien poimintojen mukaan Helsingin asukkaiden, palveluiden ja teollisuuden aiheuttamat kasvihuonepäästöt…
Kiitos, puheenjohtaja.
Tähän ympäristöraporttiin liittyvien poimintojen mukaan Helsingin asukkaiden, palveluiden ja teollisuuden aiheuttamat kasvihuonepäästöt ovat laskeneet vuonna 2025 edellisvuoteen verrattuna 29 prosenttia. Merkittävin teko näiden päästöjen laskun kannalta on ollut kivihiilen polton lopettaminen Hanasaaressa ja Salmisaaressa. Tämä on ollut ympäristöviisas ja kaukonäköinen päätös. Sen sijaan erityisesti liikenteen päästöjen kanssa meillä on kyllä vielä paljon tekemistä. Vaikka liikenteen päästöt ovat edellisvuodesta vähentyneet viisi pinnaa, niin liikenne on ollut vuodesta 2025 lähtien merkittävin suorien hiilidioksidipäästöjen lähde. Helsingissä me tarvitsemme lisää panostuksia kestävän liikkumisen parantamiseen, kuten kävelyn ja pyöräilyn olosuhteiden ja joukkoliikenteen olosuhteiden parantamiseen. Näitä on edistetty muun muassa Mannerheimintien peruskorjauksessa ja Aleksis Kiven kadun remontissa. Tämä auttanee myös liikennekäytössä olevien henkilöautojen käytön vähentämiseen, mikä on onneksi jo ottanut edistysaskelia, sillä vuonna 2025 henkilöautoja oli asukasta kohden noin 2,5 prosenttia vähemmän kuin edellisvuotena. HSL on lisäksi ottanut käyttöön 53 uutta sähköbussia, ja niillä on ajettu jopa 52 prosenttia bussien kilometreistä.
Valitettavasti samaan aikaan on todettava, että valtakunnan politiikka on vaikeuttanut näitä Helsingin tavoitteita leikkaamalla ilmastotyöstä, kuten sähköautojen latausinfrasta ja kuntien ilmastosuunnitelmista. Mutta ensi vuonna vaalien jälkeen suunta varmasti kääntyy, ja sehän kääntyy vasemmalle.
Valtuutettu Arja Karhuvaara · vastauspuheenvuoro Ja kiitos tästä raportista. Mulla on kaikki säästetty siitä asti, kun mä olen tässä kaupunginvaltuustossa ollut, että näitä on…
Kiitos, puheenjohtaja.
Ja kiitos tästä raportista. Mulla on kaikki säästetty siitä asti, kun mä olen tässä kaupunginvaltuustossa ollut, että näitä on mielenkiintoinen verrata. Mutta nyt ihan noista liikennepäästöjen lisääntymisistä, liittyy myöskin liikennemeluun. Nyt kun näitä meidän ulosmenoteitä ja pääväyliä on kavennettu niin radikaalisti, niin se on johtanut siihen, että autot pysähtyvät vähän väliä liikennevaloihin. Päästöjä tulee valtavan paljon jarrutuksesta ja uudelleen liikkeelle lähdöstä. Koskee myös siis pyörien kulumista ja mikropäästöjä siinä.
Toinen asia on se, että nyt tämä kortteliralli asuntojen ympärillä on lisääntynyt siksi, että ihmiset etsivät parkkipaikkoja työpäivän jälkeen. Meidän pitäisi kyllä nyt miettiä sitäkin, kun näitä katuja kavennetaan ja autoilua vastustetaan.
Valtuutettu Amanda Pasanen Tällä viikolla olemme saaneet kuulla, että seitsemän yhdeksästä planetaarisesta rajasta on ylitetty. Nämä planetaariset rajat kuvaavat…
Kiitos, puheenjohtaja. Hyvät kanssavaltuutetut.
Tällä viikolla olemme saaneet kuulla, että seitsemän yhdeksästä planetaarisesta rajasta on ylitetty. Nämä planetaariset rajat kuvaavat maapallon järjestelmiä, joiden vakaudesta me ihmiset ollaan täysin riippuvaisia. Näiden turvalliseksi määriteltyjen planetaaristen rajojen ulkopuolella on nyt ilmastonmuutosta, luonnon monimuotoisuutta ja ekosysteemien toimintakykyä, maankäytön muutoksia, makean veden kiertoa, typen ja fosforin kiertoa, ihmisen tuottamia uusia aineita ja kemikaalia ja merien happamoitumista kuvaavat planetaariset rajat. Vain kaksi ympäristöön liittyvää planetaarista rajaa koskien otsonikerrosta ja ilmakehän pienhiukkasia on edelleen turvallisella alueella. Tämä merien happamoituminen on uusin raja, joka on viime tutkimusten jälkeen ylitetty.
Nämä planetaariset rajat kuvaavat korkeaa ja alati kasvavaa riskiä sille, että me ollaan aiheuttamassa pitkäkestoisia ja mahdollisesti myös peruuttamattomia muutoksia meille elintärkeissä maapallon järjestelmissä. Tämä on ihmiskunnan kaikista suurin turvallisuusuhka tällä hetkellä. Siksi ei ole ihan yhdentekevää, mitä Suomen suurimman kaupungin ympäristötyössä tapahtuu. Tämä ympäristötyö, mitä me tehdään Helsingissä, on työtä meidän lasten ja tulevien sukupolvien turvallisuuden ja elämän edellytysten eteen. Ihmistoiminnan saaminen maapallon turvallisiin rajoihin vaatii meiltä aika suuria yhteiskunnallisia muutoksia. Se vaatii systeemisiä rakenteellisia muutoksia. Yksi sellainen rakenteellinen muutos on tapahtunut Helsingissä, kun me ollaan päästy pois fossiilienergiaan pohjautuvasta lämmitysjärjestelmästä. Se on ollut todella mittava muutos. Se ei ole aina ollut helppo, mutta nyt tässä ympäristöraportissa me saadaan lukea siitä, kuinka yhdessä vuodessa Helsingin päästöt tippuivat melkein kolmanneksella. Tämä päästövähennys vastaa siis noin kymmenen pienen suomalaisen kunnan tai kaupungin vuosittaisia päästöjä. Se on ihan valtava pudotus hiilidioksidipäästöissä. Me tarvitaan vastaavia suuria systeemisiä muutoksia myös muilla kulutuksen ja tuotannon aloilla. Seuraavaksi Helsingissä me tarvitaan se liikenteen systeeminen muutos. Me tarvitaan liikenteen muutos siihen, että me päästään liikkumaan uusiutuvilla energiamuodoilla, enemmän kävellen ja pyöräillen, enemmän joukkoliikenteellä. Valitettavasti meillä ei ihan vielä ole riittävästi toimenpiteitä, jotta me päästään liikenteen päästövähennystavoitteisiin, mutta onneksi myös hyviä asioita on liikenteen päästövähennysten osalta tapahtunut. Esimerkiksi HSL:n kilometreistä nykyään noin puolet ajetaan sähkökäyttöisillä ajoneuvoilla, ja monia kestävää liikennettä lisääviä hankkeita on saatu myös maaliin. Mehän rakennetaan todella paljon uusia pyöräteitä, uusia raideliikennelinjoja tähän kaupunkiin. Lisäksi vuonna 2025 täyssähköautojen osuus ohitti ensimmäistä kertaa ladattavien hybridiautojen osuuden tässä kaupungissa.
Helsingissä tehdään todella kovan luokan ympäristötyötä myös luonnonsuojelun osalta. Ympäristöraportissa pystytään lukemaan myös siitä, että meidän suojelualueiden pinta-ala on noussut yli 5 prosentin ja vuonna 2025 me saatiin maaliin meidän uusi luonnonsuojelualueohjelma. Sen myötä Helsingissä tullaan suojelemaan 10 prosenttia maa-alueista ja 10 prosenttia merialueista. Tämä ei ole mikään itsestään selvä asia nopeasti kasvavassa pääkaupungissa. Helsingin ympäristötyössä on tosiaan otettu askeleita eteenpäin. Olen siitä erittäin ylpeä ja toivon, että saamme myös liikenteen päästöjä vähennettyä yhtä nopeasti.
Valtuutettu Matti Niiranen Helsingin merellisyys, runsaat puistot ja kaupunkiluonto ovat Suomen pääkaupungille todellinen vetovoimatekijä Euroopan ja muiden maailman…
Arvoisat puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.
Kiitos erinomaisen ympäristöraportin tekijöille.
Helsingin merellisyys, runsaat puistot ja kaupunkiluonto ovat Suomen pääkaupungille todellinen vetovoimatekijä Euroopan ja muiden maailman suurten kaupunkien kovassa kilpailussa. Kotikaupunkimme asukasluku on jo yli 700 000. Vain harvassa tämän kokoluokan metropolissa on yhtä paljon viheralueita ja mahdollisuuksia laajentaa luonnonsuojelualueita. Tästä mahdollisuudesta meidän on pidettävä kiinni. Tässä käsillä olevassa ympäristöraportissa todetaan, että Helsinki vaalii kaupunkistrategian mukaisesti ainutlaatuista saari- ja meriluontoaan. Ensimmäiset uuden neljännen luonnonsuojeluohjelmamme mukaiset päätökset olemme jo tehneet. Talin ja Porvarinlahden etelärannan luonnonsuojelualue, Meri-Rastilan metsän, Mellunmäen luhdan ja Mustavuoren eteläosan luonnonsuojelualueet. Nämä ovat kaikki upeita päätöksiä. Ohjelmassa on mukana 22 merellistä luonnonsuojelualuetta. Ne kaikki tulee toteuttaa.
Hyvät valtuutetut.
Töölönlahti on ainutlaatuinen virkistys- ja luontoalue Suomen pääkaupungin sydämessä. Se tarjoaa kymmenille tuhansille kaupunkilaisille mahdollisuuden päivittäiseen luonnon tarkkailuun ja liikuntaan. Töölö-Seura ry jätti syyskuussa 2022 Helsingin kaupungille yhdessä Kallio-Seuran, Kruununhaan asukasyhdistys ry:n ja kaupunginosat Töölö ry:n sekä Helsingin luonnonsuojeluyhdistys Helsy ry:n kanssa aloitteen Töölönlahden vesialueen suojelemisesta. Siis nimenomaan vesialueen suojelemisesta. Vesialueen ympärille esitimme vihersuojavyöhykettä. Perusteena ovat muun muassa alueen luonnonmukaisuus ja runsas linnusto.
Töölönlahden suojelualoite on nyt vihdoin etenemässä. Tämä on aivan fantastista. Töölönlahti voidaan mielestäni suojella asemakaavalla. Se on varmaan paras työkalu kaupungin ydinkeskustassa, jossa on paljon erilaisia intressejä yhteen sovitettaviksi. Mielestäni on hyvä, että Töölönlahti liitetään osaksi kansallista kaupunkipuistoa.
Hyvät valtuutetut.
Helsingin on suojeltava merialueitaan kaupunkistrategian mukaisesti. Tähän ajatteluun ei mielestäni sovi lainkaan esimerkiksi Munkkiniemen baanaan liittyvän Humallahden sillan kaltaiset ympäristöä ja meren rantoja tuhoavat hankkeet.
Arvoisa puheenjohtaja.
Lopuksi nostan esille riskin öljykatastrofista Suomenlahdella. Se on juuri nyt suuri Venäjän varjolaivaston huonon kunnon johdosta. Pelastuslaitoksellemme on varattava riittävät määrärahat torjuntakaluston hankkimiseen.
Valtuutettu Tiina Halttunen Täytyy sanoa, että ympäristöraportista tuli hyvä mieli. Helsingissä tehdään todella paljon meidän yhteisen maapallomme hyväksi, ja varmasti…
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.
Täytyy sanoa, että ympäristöraportista tuli hyvä mieli. Helsingissä tehdään todella paljon meidän yhteisen maapallomme hyväksi, ja varmasti teemme kaikki parhaamme. Mikään tässä maailmassa ei kuitenkaan ole täydellistä. Ei myöskään ympäristöasioiden hoito Helsingissä.
Raportin mukaan kasvatuksen ja koulutuksen toimialan hankinnoista 95 prosenttia ja Staran hankinnoista kappalemääräisesti 96 prosenttia sisälsi ympäristökriteerejä. Näiden lukujen varjossa tuntuu ihmeelliseltä se, miten heikkokuntoisia välituntipihojen leikkivälineitä ja opetustilojen kalusteita varsinkin uusissa kouluissa löytyy. Jos oppilaskäytössä olevien pöytien ja tuolien jalat alkavat rempottaa muutaman vuoden kuluttua ja rahien kangaspinta repeilee ja samoin välituntipihan leikkivälineet menevät rikkoutumisen takia vaihtoon muutaman vuoden välein, on tietysti positiivista, jos edellä mainittujen tavaroiden hankinnassa on ollut ympäristökriteerejä, mutta ihan loppuun asti ei kestäviä valintoja ole kuitenkaan tehty.
Koulujen hankintojen ympäristökriteerien noudattamisessa tulisi olla erityisen tarkka, sillä koulussa kaikki mahdollinen on mallina oppilaille. Tavallaan kaikki on pedagogiikkaa. Jos ympäristöopin tunnilla opitaan, ettei ole kestävän kehityksen periaatteiden mukaista hankkia heikkolaatuisia, halvalla tehtyjä tavaroita, ja oppilaat joutuvat kuitenkin päivittäin todistamaan, että esimerkiksi koulun kalusteet ovat heikkolaatuisia ja menevät nopeasti rikki, on ristiriita ilmeinen.
Oli tosi kiva lukea, että Helsingin päiväkodeille ja alkuopetukseen on työstetty EU:n palkitsema ympäristökasvatuksen Kettu-materiaali. Mutta mitä mahtaa tuumia pikkuoppilas, joka oppii opetusmateriaaleista esimerkiksi välttämään muovipakkauksia ja suosimaan lähiruokaa, ja koulun ruokalassa tarjottavat tortillaletut on tuotettu koululle Tanskasta tai Ruotsista kahdeksan letun muovipakkauksissa. Otin jo keväällä tähän kantaa hyvin tuohduksissani. Toivottavasti muuten kukaan ei ajattele, ettei oppilaille kannata tästä kertoa. Vastuullista, oppilaita osallistavaa toimintaa nimittäin on se, että asia tiedostetaan ja oppilaiden kanssa mietitään, miten siihen voisi vaikuttaa ja myös lähdetään vaikuttamaan.
Tortillaletuista vielä sen verran, että kun letut tulevat kouluille kahdeksan letun pakkauksissa, kasvaa koulun jätemäärä huomattavasti ja myös keittiöhenkilökunnan työmäärä lisääntyy pakkausten availusta ja syntyvän pakkausjätteen hallinnoinnista johtuen. Luulisi, että tortillalettuja pystyttäisiin valmistamaan myös Suomessa kotimaisesta vehnästä ja toimittamaan kouluille suuremmissa erissä.
Ympäristöraportin Kestävän arjen valinnat -hankkeessa järjestettiin vuonna 2025 28 keskustelu- ja neuvontatilaisuutta kaupungin eri toimijoiden kanssa. Tärkeää olisi kohdistaa kestävän kehityksen neuvontaa päiväkotien ja koulujen hankinnoista vastaaville, ja syytä olisi arvioida myös nykyisten ympäristökriteerien riittävyyttä. Sillä kuten totesin, kaikella mitä koulussa on, on pedagoginen merkitys, ja tosiasia on, että mallioppiminen on tehokkainta oppimista. Jos tavoitteena on se, että koulun koko toimintakulttuuri toimii konkreettisena mallina kestävästä elämäntavasta, jonka oppilas omaksuu yhdeksänvuotisen perusopetuksen koulupolkunsa aikana, niin täytyy valitettavasti sanoa, että tavoitteen saavuttamiseen on vielä matkaa. Käytänteiden paraneminen tapahtuu kuitenkin askel kerrallaan, ja olen jokseenkin varma siitä, että parempia aikoja kohti ollaan menossa.
Kiitos.
Valtuutettu Annamari Värtö Ihan ensimmäisenä kiitos ympäristöraportin laatijoille erinomaisesta työstä. Mä haluan kiinnittää huomiota yhteen merkittävän raportissa…
Kiitos, puheenjohtaja.
Ihan ensimmäisenä kiitos ympäristöraportin laatijoille erinomaisesta työstä. Mä haluan kiinnittää huomiota yhteen merkittävän raportissa mainittuun tavoitteeseen eli maito- ja lihatuotteiden käytön vähentämiseen. Tavoite on tosi tärkeä niin ilmaston, luonnon, eläinten kuin terveydenkin näkökulmasta. Edelliseen tavoitteeseen, eli maito- ja lihatuotteiden käytön puolittamiseen vuodesta 2019 vuoteen 2025 mennessä, ei valitettavasti onnistuttu pääsemään. Nyt Helsinki on sitoutunut tavoittelemaan valtuutettu Kivelän aloitteen pohjalta puolet parempaa, eli puolittamaan liha- ja maitotuotteiden hankinnat vuoteen 2030 mennessä verrattuna vuoden 2025 tasoon.
Tämän tavoitteen saavuttaminen vaatii todella paljon työtä, ja siksi muistutankin, ettei siihen pääseminen ole itsestäänselvyys, eikä sitä tule sellaisena pitää. Tavoitteeseen pääseminen edellyttää vahvaa tahtotilaa ja monenlaisia toimenpiteitä sekä myös tarkkaa ja ajantasaista seurantaa, koska emme missään tapauksessa halua vuonna 2030 todeta, että näin tärkeä tavoite jäi jälleen saavuttamatta.
Kiitos.
Valtuutettu Anni Sinnemäki Vuoden 2025 ympäristöraportti on todellakin toivoa luovaa luettavaa. Kiitos apulaispormestarille esittelystä ja kiitos kaikille, jotka…
Arvoisa valtuuston puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.
Vuoden 2025 ympäristöraportti on todellakin toivoa luovaa luettavaa. Kiitos apulaispormestarille esittelystä ja kiitos kaikille, jotka Helsingissä myös tässä salissa ovat tehneet Helsingin ympäristötyötä, joka on monella saralla kiittämisen arvoista. Totta kai siellä on sitten niitäkin asioita, joissa voimme vielä kirittää.
Vuosi 2025:hän oli todella merkittävä ja historiallinen siinä, että Helsinki luopui lopullisesti kivihiilen polttamisesta. Hyvä näin ja on vaikuttava luku, että vuodesta 1990 Helsingin päästöt ovat pudonneet 67 prosenttia. Kuten raportistakin käy ilmi, olemme nyt tilanteessa, jossa meidän täytyy erityisesti keskittyä siihen, miten saamme liikenteen päästöjä alas. Tuntuu perustelulta ja ihan luottavaiselta, että nyt kun kaupunginhallitus on käsitellyt uuden päästövähennysohjelman, niin siellä on koko joukko toimia liikenteen päästöjen vähentämiseksi.
Pidän itse ehkä merkittävimpänä sitä, että ympäristövyöhykkeen valmistelu logistiikalle käynnistyi tämän raportin hyväksymisen jälkeen. Uskon, että se on sellainen, josta saadaan varmasti vaikuttavia tekoja. Olihan se myös historiallista, että viime vuonna täyssähköautot ohittivat ladattavat hybridit. Ainakin itse ennustan, että tämä vuosi tulee olemaan vuosi, jolloin Helsingissä täyssähköautot ylittävät myös dieselautojen lukumäärän tässä kaupungissa. Kuten valtuutettu Koskela toi esiin, niin Helsinkihän tarvitsee sellaista maan hallitusta, joka menee samaan suuntaan ja auttaa Helsinkiä ja muita suuria kaupunkeja saavuttamaan omat ilmastotavoitteensa ja toivottavasti sellaisen hallituksen nyt sitten taas tauon jälkeen ensi keväänä saamme.
Arvoisa valtuuston puheenjohtaja.
Nostan esiin raportista myös kiinnostavan esimerkin rakentamisen kiertotaloudesta, eli Mustikkamaalle valmistuneen varasto- ja huoltorakennuksen, joka on rakentamisen kiertotaloushankkeista varmasti yksi Suomen mielenkiintoisimpia ja kunnianhimoisimpia. Eli huolto- ja varastorakennus, joka on käytännössä oikeastaan kokonaan rakennettu kierrätettävästä materiaalista. Meillähän on Helsingissä ollut ennen nykyisen lainsäädännön voimaan tuloa jo määräykset rakennusjärjestyksessä siitä, että kaikista purkukohteista täytyy tehdä purkumateriaaliselvitys, joka osaltaan auttaa siinä, että näitä purkumateriaaleja voidaan käyttää. Toivottavasti kun tämä valtuusto pääsee käsittelemään rakennusjärjestyksen päivittämistä vielä tällä kaudella, voimme osaltamme sitten edistää myös rakentamisen kiertotaloutta siltäkin osin.
Sitten arvoisa puheenjohtaja.
Viimeiseksi nostan esille sen, että on hienoa, että uutta luonnonsuojeluohjelmaa nyt toteutetaan. Ja tietenkin siitä tekee erityisen historiallisen se, että merenalaisen luonnon suojelu tulee etenemään hyvin reippaassa tahdissa. Uusi luonnonsuojeluohjelmahan kasvattaa merenalaisen luonnon suojelupinta-alaa kymmenkertaiseksi, joka osittain kertoo siitä, että aikaisempi suojelupinta-ala on ollut pieni, mutta nyt pääsemme sitten toden teolla suojelemaan myös kaupunkimme merenalaista luontoa.
Kiitos.
Valtuutettu Otto Meri · vastauspuheenvuoro Näistä ajoneuvojen päästöistä on pakko nostaa esille se, joka mun mielestä tässä raportissa eikä muuten keskustelussa ole ollut, että ei…
Kiitos, puheenjohtaja.
Näistä ajoneuvojen päästöistä on pakko nostaa esille se, joka mun mielestä tässä raportissa eikä muuten keskustelussa ole ollut, että ei niinkään ne määrät, vaan ne suoritteet. Olen havainnut, että taksiautot, joilla tehdään paljon suoritteita, jotka on käytännössä koko ajan liikkeellä, ennen olivat modernimpia ja uusimpia ja sitä kautta päästöiltään kaikista pienimpiä. Nyt tuntuu taas, että ne on niitä vanhimpia ja taas suurimpia päästöiltään. Jotenkin ajattelen niin, että se suoritteiden määrä on ratkaiseva. Miten me saataisiin niin, että ne ammattimaisessa taksiautoliikenteessä ja muuten ammattiliikenteessä olevat autot olisi... Samahan pätee myös rekkoihin, jotka on päästöitään suuria. Ihmiset käyttää aika vähän niitä omia henkilöautoja. Se on hyvä, että ne on sähköisiä, mutta sitten ne ajoneuvot, joilla paljon tehdään suoritteita ja jotka on jatkuvasti liikenteessä. Miten me saataisiin ne vähäpäästöisiksi tai päästöttömiksi, on ehkä se olennaisin kysymys.
Valtuutettu Anni Sinnemäki · vastauspuheenvuoro Pohdin oman havainnointini perusteella tätä valtuutettu Meren esiin nostamaa asiaa taksiautoista. En itse käytä usein taksia, en ehkä…
Arvoisa valtuuston puheenjohtaja.
Pohdin oman havainnointini perusteella tätä valtuutettu Meren esiin nostamaa asiaa taksiautoista. En itse käytä usein taksia, en ehkä melkein koskaan, mutta näen paljon taksiautoja ympäristössäni. Minun mielestäni ne näyttävät hyvin usein olevan nimenomaan täyssähköautoja.
Olisin itse asiassa pyytänyt, että jos apulaispormestari Laisaari joko tietää sen, että kuinka suuri prosentti taksiautoista on täyssähköautoja tai jos se tieto on saatavissa myöhemmin, että se toimitettaisiin meille. Sinänsähän nyt tämä kaupunginhallituksen päättämän päästövähennysohjelman logistiikan ympäristövyöhykkeen valmistelu mahdollistaa myös taksiliikenteen ottamisen mukaan sen logistiikan ympäristövyöhykkeeseen, jolloin tätä käyttövoimamuutosta voitaisiin edistää.
Valtuutettu Atte Harjanne · vastauspuheenvuoro Valtuutettu Sinnemäki vei jalat suusta. Olin kysymässä tätä samaa. Kiinnostaisi itse asiassa tietää tästä tarkka data. Oma arkihavainto on…
Kiitos, puheenjohtaja.
Valtuutettu Sinnemäki vei jalat suusta. Olin kysymässä tätä samaa. Kiinnostaisi itse asiassa tietää tästä tarkka data. Oma arkihavainto on enemmän linjassa valtuutettu Sinnemäen kuin Meren kanssa.
Ylipäänsä kaikki päästöjä ohjaava hinnoittelu tietysti, jos se on oikein mietittyä, se nimenomaan ohjaa niitä autoja, joita ajetaan eniten. Tähän toki liittyy myös se, johon palaan myöhemmin, että kaupungin kansallisen edunvalvonnan tavoitteissa tulee olla liikenteen suoritteen hinnoittelu nimenomaan päästöpohjaisesti vahvasti. Sehän puree juuri tässä kaikista tehokkaimmin. Hienoa, jos tästä saadaan vielä ajan mittaan parempaakin tietoa.
Valtuutettu Eija-Riitta Korhola-Dunderfelt Helsingin ympäristöraportti 2025 sisältää onnistumisia, joista voimme olla tyytyväisiä. Päästöt laskivat. Perustettiin viisi uutta…
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.
Helsingin ympäristöraportti 2025 sisältää onnistumisia, joista voimme olla tyytyväisiä. Päästöt laskivat. Perustettiin viisi uutta luonnonsuojelualuetta: Tali, Porvarinlahden eteläranta, Meri-Rastilan metsä, Mellunmäen luhta ja Mustavuoren eteläosa, jolloin suojelualueiden määrä nousi 85:een ja osuus maapinta-alasta 5,2 prosenttiin. Nämä ovat konkreettisia tuloksia.
Samalla me kristillisdemokraatit haluamme nostaa esiin kriittisen, mutta rakentavan huomion, jota olemme toistuvasti esittäneet. Ilmastonäkökulma on usein ajanut terveen kokonaisvaltaisen ympäristöpolitiikan ohi. Ilmastokysymys on kannibalisoinut muita ympäristökysymyksiä tavalla, joka ei aidosti hyödytä sen enempää ympäristöä kuin kaupunkilaisiakaan.
Tasapainoinen ympäristöpolitiikka lähtee siitä, että vaivannäkö tulee myös palkituksi. Kun suojelemme lähimetsiä, parannamme ilmanlaatua, pidämme huolta Itämeren tilasta, huolehdimme jätevesien korkeatasoisesta käsittelystä tai turvaamme luonnon monimuotoisuutta Helsingissä, asukkaat näkevät ja kokevat tulokset omassa arjessaan. Puhdas lähiluonto, toimivat viheralueet ja terveellinen elinympäristö ovat konkreettisia etuja, jotka palkitsevat sekä ihmisiä että luontoa.
Ilmastopolitiikassa tilanne on toinen. Siinä ponnistelut eivät automaattisesti palaudu tekijöille. Kun Suomi ja Helsinki kiristävät omia päästötavoitteitaan ohi muiden, investoivat kalliisiin ratkaisuihin ja asettavat yrityksille ja kansalaisille tiukkoja vaatimuksia, samaan aikaan kilpailuetua saa jatkuvasti Kiina muun muassa. Maa, joka edelleen lisää fossiilista tuotantoaan, rakentaa uusia hiilivoimaloita, hyötyy taloudellisesti siitä, että muualla kiristetään sääntelyä. Tämä on valitettava fakta, joka kannattaa ottaa huomioon eikä viestintuojaa tule tuomita.
Globaali ilmastopolitiikka ei ole reilu peli. Siellä vastuulliset toimijat maksavat hinnan ja vähemmän vastuulliset keräävät hyödyt. Siksi emme saa antaa ilmastonäkökulman syrjäyttää laajempaa ympäristöajattelua. Siksi meidän ei myöskään tulisi pitää muita tiukempia tavoitteita, koska se yksinkertaisesti on kallista, kokonaisuuden kannalta helposti vahingollista ja kilpailua vääristävää. Luonnon monimuotoisuuden turvaaminen, lähiluonnon säilyttäminen, vesien suojelu ja ilmanlaadun parantaminen tuottavat välittömiä ja mitattavia hyötyjä helsinkiläisille. Nämä toimet eivät ole vain hiilineutraaliuden sivujuonne, vaan itseisarvoista vastuunkantoa. Käytämme luonnonvaroja viisaasti ja suojelemme niitä tuleville sukupolville. Tämä vastuu on ensisijaisesti paikallinen ja konkreettinen.
Raportti osoittaa, että edistystä on tapahtunut. Jatkossa meidän on pidettävä huoli siitä, että ympäristöpolitiikka pysyy tasapainoisena. Emme torju ilmastotoimia, mutta vaadimme, että ne ovat vaikuttavia, oikeudenmukaisia ja sellaisia, ettei kilpailukykyämme ja asukkaidemme hyvinvointia uhrata maailmanlaajuisessa pelissä, jossa säännöt eivät ole kaikille samat. Priorisoidaan niitä toimia, joiden hyödyt näkyvät täällä Helsingissä puhtaampana luontona, terveellisempänä ympäristönä ja vastuullisena paikallisena päätöksentekona. Tätä linjaa kristillisdemokraatit tukevat. Kiitos.
Valtuutettu Anni Sinnemäki · vastauspuheenvuoro Valtuutettu Korhola nosti esiin sen tärkeän piirteen ilmastopolitiikassa, että sehän on sektori, jossa toimia vaaditaan kaikilta. Ilmakehä…
Arvoisa valtuuston puheenjohtaja.
Valtuutettu Korhola nosti esiin sen tärkeän piirteen ilmastopolitiikassa, että sehän on sektori, jossa toimia vaaditaan kaikilta. Ilmakehä on lopulta yhteinen. Se ei katso rajoja.
Kuitenkin hyvinkin kiinnostavaa on se, että nyt tältä vuodelta alustavat arviot näyttävät siltä, että globaalisti olemme tilanteessa, että päästöt näyttävät laskevan tänä vuonna. Fossiilisten polttoaineiden käyttö erityisesti sen jälkeen, kun Yhdysvallat aloitti sodan Irania vastaan, on vähentynyt maailmassa merkittävästi. Vaikka eri syistä hiilen käyttö on jonkin verran kasvanut, niin nimenomaan polttonesteiden käyttö on vähentynyt moninkertaisesti. Tässä voi sanoa, että Kiina on myös valtio, joka on investoinut uusiutuvaan energiaan enemmän kuin mikään muu valtio maailmassa.
Valtuutettu Suvi Pulkkinen · vastauspuheenvuoro Halusin kanssa tarttua tähän kommenttiin siitä, että Suomen tai Helsingin ei kannattaisi tehdä ilmastotoimia, koska Kiinassa ei niitä…
Kiitos, puheenjohtaja.
Halusin kanssa tarttua tähän kommenttiin siitä, että Suomen tai Helsingin ei kannattaisi tehdä ilmastotoimia, koska Kiinassa ei niitä tehdä, koska asiahan ei aivan niin ole. Kiina rakentaa valtavasti aurinkoenergiaa, akkuja, sähköautoja, ja eihän siellä tehdä sitä sen takia, että joku käskee, vaan koska ne näkee siinä myös tulevaisuuden teollisuuden. Suomen kannattaa tehdä aivan sama. Me ei kilpailla varmastikaan Kiinan kanssa siinä, kuka valmistaa vaikka halvimmat aurinkopaneelit, mutta me voidaan kuitenkin kilpailla sillä, kuka kehittää teknologiaa, jolla teollisuus sähköistyy, energiaa säästyy ja päästöjä vähennetään. Ne on myös tapa uudistaa Suomen teollisuutta, houkutella investointeja ja rakentaa uutta vientiä.
Kysymys ei oikeastaan ole siitä, häviääkö Suomi Kiinalle, jos me teemme ilmastotoimia, vaan siitä, että häviämmekö me Kiinalle seuraavan sukupolven teollisuudessa, jos me ei niitä tehdä. Tämä on kyllä tärkeä asia myös meidän oman edun kannalta toimia näissä asioissa. Nyt tässä kohtaa viimeiset vastauspuheenvuorot.
Valtuutettu Eija-Riitta Korhola-Dunderfelt · vastauspuheenvuoro Arvostaisin kovasti, että tulisin siteeratuksi oikein. Minähän en sanonut, ettei meidän pitäisi tehdä Helsingissä ilmastotoimia, vaan…
Arvostaisin kovasti, että tulisin siteeratuksi oikein.
Minähän en sanonut, ettei meidän pitäisi tehdä Helsingissä ilmastotoimia, vaan sanoin, että suhteuttaisimme ne.
Toivon kovasti, että emme vääristä kilpailua ylikireillä ilmastotavoitteillamme, koska niistä ei ole käytännössä hyötyä. Totean, että J.P. Morganin maaliskuussa ilmestyneen energiaraportin tärkein huomio on edelleen se, että vaikka uusiutuvien suhteellinen osuus kasvaa, fossiilisten polttoaineiden absoluuttinen kulutus tonneina, tynnyreinä ja kuutioina on saavuttanut Kiinassa uusia ennätyksiä. Tämä on vain ikävä tosiasia.
Valtuutettu Mai Kivelä · vastauspuheenvuoro Itse kommentoisin tätä pointtia, jonka aloittaja nosti esille siitä, kuinka ilmastotoimet eivät suoraan vaikuttaisi ihmisten arkeen…
Kiitos, puheenjohtaja.
Itse kommentoisin tätä pointtia, jonka aloittaja nosti esille siitä, kuinka ilmastotoimet eivät suoraan vaikuttaisi ihmisten arkeen parantavasti, vaan päinvastoin, että annetaan kansalaisille liian tiukkoja vaatimuksia. Toisin kuin sitten luontotyössä tällainen selkeä parannus siinä omassa ympäristössä voi näkyä. Jos nyt katsotaan tätä viime vuotta, tämä merkittävin yksittäinen teko oli tämä kivihiilen poltosta luopuminen. Sehän nimenomaan vaikutti hyvin merkittävästi Helsingin ilmanlaatuun sitä parantaen. Eli se on nimenomaan sellainen teko, jolla luotiin sitä parempaa ja turvallisempaa ympäristöä ihan yhtä lailla kuin esimerkiksi näillä toimilla, joilla lähiluontoa suojellaan. Eli kritisoisin myös tätä kohtaa, että ilmastotoimet eivät voisi luoda ihmisille parempaa ympäristöä ja vaikuttaa arkeen.
Apulaispormestari Johanna Laisaari Tässä nopeasti sain vastauksen, että Suomen taksiliikenteessä tämä sähköautojen osuus on tosiaan hyvin nopeasti kasvanut, ja se on…
Kiitos, arvoisa puheenjohtaja. Hyvät valtuutetut.
Tässä nopeasti sain vastauksen, että Suomen taksiliikenteessä tämä sähköautojen osuus on tosiaan hyvin nopeasti kasvanut, ja se on saavuttanut noin 35 prosentin tason. Helsingin osalta ihan tarkkoja lukuja nyt ei tähän vaiheeseen saatu, mutta suunta on kuitenkin positiivinen ja voi tietysti ajatella, että kun tuo dieselin hintakin nousee, niin ehkä myös autohankinnat muuttuvat muun kulutuksen mukana.
Kiitos.
Valtuutettu Petri Suhonen Ympäristöraportti toteaa, että päästöt painottuvat yhä enemmän rakentamisvaiheeseen. Meidän pitää tarkastella kriittisesti erityisesti…
Kiitos, puheenjohtaja.
Ympäristöraportti toteaa, että päästöt painottuvat yhä enemmän rakentamisvaiheeseen. Meidän pitää tarkastella kriittisesti erityisesti mereen rakennettavia asuinalueita. Kun rakennetaan maalle, päästöjä syntyy pohjarakentamisesta, infrasta ja rakennuksista. Tämä kaikki tehdään myös mereen rakennettaessa, mutta sitä ennen meri muutetaan rakennusmaaksi. Se vaatii ruoppauksia, valtavia täyttömassoja, niiden kuljetuksia, pohjan vahvistusta ja raskaita rantarakenteita. Se tapahtuu poikkeuksellisen suurella päästökuormalla ja aina merta tuhoamalla. Merentäyttöihin perustuvien asuinalueiden suunnittelusta pitää jatkossa luopua.
Kiitos.
Valtuutettu Antti Vuorela Pari pointtia noista sähköautoista, että se olisi ikään kuin autuaaksi tekevä ja tämän ongelman ratkaisija. Näinhän se ei ole. Meidän pitää…
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.
Pari pointtia noista sähköautoista, että se olisi ikään kuin autuaaksi tekevä ja tämän ongelman ratkaisija. Näinhän se ei ole. Meidän pitää näitä kestäviä kulkutapoja, kävely ja pyöräily, joukkoliikenne, edistää ja yrittää vähentää autosidonnaisuutta ja kenties tulevaisuudessa autonomiset itsestään kulkevat autot ja jonkunlainen kimppaomistus tai oikeus siihen liikkumiseen sen sijaan, että siellä mullakin vanha volkkari ruostuu tallissa. Sen näen parempana tulevaisuuden kuvana. Pitää päästä liikkumaan joskus nopeasti, viedä lapsia harrastuksiin jne., mutta se, että tuleeko kaikkien omistaa auto.
Sitten toinen juttu, että ne on aika painavia mörssäreitä nämä sähköautot ja sitten pannaan nastarenkaat ja kolme sekuntia nollasta sataa, niin ne rouhii kuluttaa teitä niin paljon, että tulee semmoisia pienhiukkasia, mitkä tappaa ihmisiä ihan tutkitusti vuosittain paljon. Eli nastarengaskieltoa voi tässä myös miettiä. Sitten kun näitä sähköautojen hehkutusta, niin moni ehkä tietää, mitä tarvitaan näihin akkuihin. Litiumia, nikkeliä, kobolttia ja grafiittia. Varmaan olette seuranneet jotkut, että tämmöisen koboltin tuotantoon liittyy vakavia työoloihin ja ihmisoikeuksiin liittyviä ongelmia. Se on semmoinen, että sähköauto puhdas täällä ja kaikki hyvin, mutta sitten jos me katsotaan vähän globaalimmin tätä hommaa, se ei olekaan ihan täysin ongelmaton.
Sitten pyöräilystä kanssa pari sanaa. En kannata näitä megabaanoja tai jotain Arabianrannan baanan asfaltointia, vaan itse panostaisin näihin lähiöiden pyöräteihin ja siihen, että koululaiset voivat turvallisesti pyöräillä ja mitkä asemalle pyöräilee, että olisi lukittavia turvallisia paikkoja. Serkultakin varastettiin tuossa Puistolan asemalta vanha fillari. Se olisi turvallista ja helppoa siellä lähiöissä. Uskon, että tällaiset toimenpiteet lisää sitä pyöräilyä enemmän kuin, että me keskitetään palvelu johonkin megabaanoille.
Tämmöisillä ajatuksilla.
Valtuutettu Atte Harjanne · vastauspuheenvuoro Tämä on musta erinomainen havainto, että sähköauto ei sinänsä poista niitä maankäyttöön ja tilankäyttöön liittyviä ongelmia, joita autot…
Kiitos, puheenjohtaja.
Kiitos valtuutettu Vuorelalle.
Tämä on musta erinomainen havainto, että sähköauto ei sinänsä poista niitä maankäyttöön ja tilankäyttöön liittyviä ongelmia, joita autot tuo, ja kestävien liikkumistapojen edistäminen on aivan keskeinen asia paitsi ilmasto- ja ilmanlaatusyistä, niin myös kansaterveydestä ja maan arvosta ja oikeastaan kaikkeen liittyen.
Kuitenkin haluaisin huomauttaa, että sähköautojen tuottaminen kuluttaa resursseja, kyllä. Niillä on ympäristövaikutuksia, mutta ne on huomattavasti pienemmät kuin vastaavan polttomoottoriauton, kun katsotaan koko elinkaaren yli. Se, että Suomessa on niin puhdasta sähköä, korostaa tätä eroa vielä. Eli kannattaa muistaa, että fossiilisen polttoaineen tuottamiseen, kuljettamiseen ja käyttöön liittyy myös aika paljon erilaisia ihmisoikeus-, ympäristö-, turvallisuusasioita.
Eli tämä on hyvä pitää mielessä, että siltä osin kun autoilla ajetaan, on erinomainen asia, että autokanta sähköistyy.
Valtuutettu Hanna-Leena Hietanen · vastauspuheenvuoro Keskustelussa mainittiin hyvin tärkeä asia, nämä autojen nastarenkaat, ja tietenkin sähköautot painavampina rouhaisee syvemmältä. Sen…
Kiitos, puheenjohtaja.
Keskustelussa mainittiin hyvin tärkeä asia, nämä autojen nastarenkaat, ja tietenkin sähköautot painavampina rouhaisee syvemmältä. Sen sijaan, että lähdettäisiin tälle kieltolinjalle ja sulkemaan katuja nastarenkailta, olisi mielestäni erittäin tärkeää, että nopeutetussa tahdissa lähdettäisiin näihin korvaaviin toimiin, kannustaviin toimiin, joilla lisätään kitkarenkaiden käyttöä liikenteessä. Meillä on jo valmiina suunnitelmia, meillä on tieto tarjolla. Kaupunkiympäristölautakunnassa on virkamiehet jo hyvinkin perillä näistä vaihtoehdoista. Nyt olisi juuri se oikea aika nopeutetussa tahdissa lähteä näitä kannustavia toimia, mieluummin kuin kieltoja, viemään eteenpäin.
Valtuutettu Amanda Pasanen · vastauspuheenvuoro Valtuutettu Vuorelalla on minusta siinä mielessä tärkeä pointti, että me ei tulla saamaan liikenteen päästöjä ja ympäristövaikutuksia alas…
Kiitos, puheenjohtaja.
Valtuutettu Vuorelalla on minusta siinä mielessä tärkeä pointti, että me ei tulla saamaan liikenteen päästöjä ja ympäristövaikutuksia alas pelkästään sillä, että vaihdetaan kaikki autot sähköautoihin, vaan me tarvitaan nimenomaan se järjestelmätason muutos meidän liikennejärjestelmässä. Mutta tähän järjestelmätason muutokseen me kyllä tarvitaan hyviä pyöräbaanoja, me tarvitaan vaihtoehtoja sille autoilulle. Sen takia pidän todella tärkeänä sitä, että me suunnataan ihan tavallaan uudessa skaalassa resursseja kävelyyn ja pyöräilyyn, jotta se on houkutteleva vaihtoehto autoilulle tässä kaupungissa.
Valtuutettu Mai Kivelä Itsekin haluan kiittää ihmisiä, jotka ovat osallistuneet tämän raportin laatimiseen ja ylipäätänsä ympäristötoimiin. Tämä on todella…
Kiitos, puheenjohtaja.
Itsekin haluan kiittää ihmisiä, jotka ovat osallistuneet tämän raportin laatimiseen ja ylipäätänsä ympäristötoimiin. Tämä on todella mielenkiintoista luettavaa ja hienoa, että saadaan tätä käsitellä.
Samaan aikaan on kuitenkin niin, että tämä tilannekuvahan ei hirveän hyvältä näytä. Meillä ilmasto kuumenee, luontokato etenee, ja aivan kuten täällä kuultiin, maanantaina me saatiin tieto siitä, että seitsemän näistä yhdeksästä planetaarisesta rajasta on ylitetty. Juuri ennen tänne tuloa käsittelimme eduskunnassa parlamentaarisessa ryhmässä näitä keikahduspisteitä ja ilmastoriskien realisoitumista. Sekään ei kyllä kovinkaan paljon mielialaa nostanut suoraan sanottuna. Sen takia itsekin peräänkuuluttaisin sitä, että kyllä Helsinki voisi ja Helsingin pitäisi tehdä vielä enemmän vielä nopeammin. Tämä keskustelu jonkin verran muistuttaa sitä keskustelua, jota me käytiin edellisen vuoden 2024 ympäristöraportin kohdalla. Sen takia jaan tämän kuvauksen, joka tässä raportissa todetaan. Eli se, että pelkästään päästövähennystavoitteiden saavuttaminen edellyttää täysimääräistä toimeenpanoa kaikilla käytettävissä olevilla keinoilla, joka siis tässä raportissa lukee. On selvää, että näin ei kuitenkaan vielä tällä hetkellä ole. Tässä katsotaan tosiaan tätä edellisvuotta, ja tämä isoin yksittäinen päätös tietenkin oli se huhtikuinen päätös, kun Helsingissä lopullisesti päästiin kivihiilen polttamisesta eroon.
Viimeisenä pointtina itsekin nostaisin tämän liikenteen. On selvää, että se on nyt se meidän tärkein seuraava kohta.
Kiitos.
Valtuutettu Niilo Toivonen Jälleen tänä kesänä mitattiin maapallon mittaushistorian kuumimpia päiviä. Jäin pohtimaan, että onkohan kuitenkin tulevaisuudessa katsoen…
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.
Jälleen tänä kesänä mitattiin maapallon mittaushistorian kuumimpia päiviä. Jäin pohtimaan, että onkohan kuitenkin tulevaisuudessa katsoen nämä vielä ihan viileitä kesiä. Siksi on hyvä, että ympäristöraportin mukaan Helsingissä on entistä enemmän kiinnitetty huomiota näihin helteisiin varautumiseen. Etusijalla on tietenkin ne, jotka kärsivät kaikista eniten ja haavoittuvimmat, eli lapset ja ikäihmiset. Tämän lisäksi koulujen ja päiväkotien pihoilla viherryttäminen on tästä helteiden varautumisesta aika hyvä esimerkki. Betoni- ja asfalttipihat ovat kuumia ja leikkiympäristönä aika huonoja. Ne puut ja kasvillisuus siellä pihoilla antaa varjoa, hallitsee hulevesiä ja tuo luonnon lasten arkeen. Tämä palkittu Kettu-malli, josta täälläkin on tänään puhuttu, toimii parhaiten silloin, kun tätä luontoa on joka päivä lähellä.
Sitten vielä toinen asia. Meidän on kannettava vastuuta Itämerestä enemmän. Helsinki on merikaupunki, ja meren tila näkyy suoraan meidän kaikkien kaupunkilaisten elämässä. Näkyy uimarannoilla ja saaristossa. Tämän uuden luonnonsuojelualueohjelman myötä suojeltujen merialueiden pinta-ala kasvaa noin kymmenkertaiseksi. Se on tosi iso ja merkittävä askel. Tämä ympäristöraportti kuitenkin muistuttaa, että viime vuoden lämmin sää ja leuto ja sateinen talvi heikensi veden laatua. Ilmaston lämmetessä tällaiset vuodet varmaan yleistyvät. Siksi meren suojelu alkaakin maalta. Jokainen piha, puisto, katu, joka imee sadevettä ja pidättää ravinteita, on myös teko Itämeren puolesta. Tätä pitää tehdä lisää.
Kiitos.
Ledamoten Sandelin Silja Borgarsdóttir Miljörapporten innehåller mycket som vi i Helsingfors kan glädjas över. Stadens växthusgasutsläpp minskade ifjol med 29 procent. Jämfört…
Ärade ordförande.
Miljörapporten innehåller mycket som vi i Helsingfors kan glädjas över. Stadens växthusgasutsläpp minskade ifjol med 29 procent. Jämfört med 1990 har utsläppen redan minskat med 67 procent. Vi har lämnat kolet bakom oss, kollektivtrafiken elektrifieras och också inom naturskyddet tar vi betydande steg. De här är stora framsteg. De visar också en långsiktighet i klimat- och miljöpolitiken och att den ger konkreta resultat.
Samalla raportti kertoo hyvin siitä, missä meidän pitää vielä parantaa. Liikenne on nyt Helsingin suurin suorien hiilidioksidipäästöjen lähde. Kasvavassa kaupungissa meidän on siksi edelleen tehtävä joukkoliikenteestä, kävelystä ja pyöräilystä mahdollisimman houkuttelevia vaihtoehtoja, ja latausinfraa on parannettava.
Toinen asia, johon haluan vielä kiinnittää huomiota, on Helsingin meriluonto. Helsinki on merikaupunki. Suuri osa luonnostamme on veden pinnan alla ja jää siksi helposti vähemmälle huomiolle. On erittäin hienoa, että uuden luonnonsuojelualueohjelman myötä suojeltujen merialueiden pinta-ala voi jopa kymmenkertaistua, mutta samalla meidän pitää huolehtia itse meriluonnon tilasta. Raportti nostaa esiin muun muassa ravinnekuormituksen, leväkukinnat ja syvänteiden heikentyneen happitilanteen. Kun Helsinki kasvaa ja kehittyy, meidän pitää siis katsoa luontoa kokonaisuuteen. Metsiä, puistoja ja rantoja, mutta myös veden pinnan alle. Meillä on paljon syytä olla ylpeitä siitä, mihin olemme päässeet. Nyt meidän tehtävämme on jatkaa samaan suuntaan ja pitää kunnianhimon taso korkealla.
Tack, ordförande.
Ledamoten Mia Haglund Ympäristöraportista nousee tosiaan yksi erityisen tärkeä havainto, jota on tässä useammassa puheessa jo sivuttu, eli liikenteestä on tullut…
Tack, värderade ordförande.
Ympäristöraportista nousee tosiaan yksi erityisen tärkeä havainto, jota on tässä useammassa puheessa jo sivuttu, eli liikenteestä on tullut Helsingin suurin suorien kasvihuonekaasupäästöjen lähde. Kivihiilestä luopumisen seurauksena kaukolämmön päästöt laskivat viime vuonna 60 prosenttia ja Helsingin kokonaispäästöt laski 29 prosenttia. Tämä on tärkeä ja valtakunnallisessakin mittakaavassa merkittävä muutos. Mutta Helsingissä me tavoitellaan 85 prosentin päästövähennystä vuoteen 2030 mennessä. Tämä lopputavoite ei tule toteutumaan itsestään. Suuri osa jäljellä olevasta työstä on tehtävä siis liikenteessä.
Sähköistyminen on tässä tärkeä osa ratkaisua, mutta olen samaa mieltä valtuutettu Vuorelan ja muiden kriittisten äänien kanssa siitä, että sähköautojenkin tuotantoon ja käyttöön liittyy monia ympäristöongelmia. Me tarvitaan siis ennen kaikkea muutosta siinä, miten kaupungissa liikutaan ja millaista kaupunkia me rakennetaan. Me ei saavuteta meidän ilmastotavoitteita niin kauan, kun pienellä porukalla liikkuessa on sekä helpompaa että halvempaa käyttää surkeita työolosuhteita tarjoavia alustataloustakseja kuin ostaa kaikille HSL:n kertaliput.
Meidän pitää rakentaa kaupunkia, joissa joukkoliikenne on ylivoimaisesti halvin ja helpoin tapa liikkua. Sellaista kaupunkia, jossa kävely ja pyöräily on turvallista ja sujuvaa. Meidän pitää suunnitella Helsinkiä niin, että kestävät kulkumuodot ovat selkeästi houkuttelevampia kuin henkilöauton käyttö. Tämä tarkoittaa, että meidän on oltava valmiita myös sellaisiin toimiin, jotka vievät henkilöautoilta kaupunkitilaa, ja jakaa sitä muille tavoille kulkea ja vehreyden lisäämiselle.
Kivihiilestä luopuminen osoitti, että suuretkin muutokset ovat mahdollisia, kun niistä tehdään poliittisia päätöksiä ja me investoidaan niiden toteuttamiseen. Poliittinen kysymys onkin nyt, että viedäänkö me tarvittavat päätökset määrätietoisesti maaliin ja tehdäänkö me ne investoinnit, mitä meiltä vaaditaan sellaiseen joukkoliikenteeseen, kaupunkirakenteeseen, kävelyn ja pyöräilyn olosuhteisiin, joilla nämä päästövähennykset oikeasti todella saavutetaan. Kiitos.
Valtuutettu Arja Karhuvaara Puheenjohtaja. Oikeastaan Mia Haglundin puheenvuoroon liittyy oma puheenvuoronikin. Joukkoliikenne on äärimmäisen tärkeä tiheästi…
Puheenjohtaja.
Oikeastaan Mia Haglundin puheenvuoroon liittyy oma puheenvuoronikin. Joukkoliikenne on äärimmäisen tärkeä tiheästi rakennettujen taajamien asukkaiden arjen sujumiseksi. Kun kotoa pääsee sujuvasti palvelujen piiriin myöskin heikkojalkaisena ja kantamusten kanssa, niin silloinhan kaikkien pitäisi olla tyytyväisiä. Mutta tällä hetkellä pitkät pysäkin välit ja tulevaisuudessa vielä pidemmät, monet vaihdot vaikeuttaa liikkumista niin paljon, että vanhemmat ihmiset eivät kerta kaikkiaan pääse kulkemaan, kun ei ole näitä nouto- eikä jättöpaikkoja kotien ovien edessä. Kaikilla ei ole varaa taksimatkoihin ynnä muuta vastaavaa. Tämäkin pitäisi meidän huomioida.
Lisäksi koulupihojen viherryttäminen on äärimmäisen hyvä asia ja päiväkotien samaten, ja muistetaan aurinkosuojat ja muut. Mutta meidän pitäisi myöskin huomioida se, että meillä oikeasti tässä kaupungissa hulevesien järjestelmää vielä ripeämmin saataisiin vietyä näillä vanhoillakin alueilla eteenpäin ja että me kiinnitettäisi huomiota pihojen latvusmääriin. Eli pihoja, joilta saa ottaa kolmekin puuta pois. Kukaan ei valvo, istutetaanko sinne kolme tilalle tai mitä sinne istutetaan. Meidän pitäisi myös jotenkin ehkä määrätä vielä tarkemmin, että minkä tyyppisiä viherpihoja meillä pitäisi rakentaa myöskin vanhoille alueille, kun piharemontteja tehdään.
Valtuutettu Emma Kari Aika moni täällä on todennut, että tämä on ollut raportti, jota on ollut ilo lukea ja tästä on tullut hyvä mieli. Tästä on helppo olla…
Arvoisa puheenjohtaja.
Aika moni täällä on todennut, että tämä on ollut raportti, jota on ollut ilo lukea ja tästä on tullut hyvä mieli. Tästä on helppo olla samaa mieltä ja on helppo yhtyä niihin kiitoksiin, joita täällä on sanottu tämän kaupungin toimista, joilla me ollaan saatu meidän päästöjä alas. Me ollaan saatu luovuttua fossiilisesta kivihiilestä ja lisättyä meidän helsinkiläisten rakastaman luonnon suojelua. Itse haluaisin ehkä erityisesti vielä kiittää näin yksityiskohtana niitä toimia, joita tässäkin kuvataan, joita kaupungissa tällä hetkellä tehdään, jotta me lisätään meidän lasten kosketusta luonnon monimuotoisuuteen siinä lasten arjessa. Tämä luonnon tuominen päiväkotien ja koulujen pihalle on tärkeämpää kuin me ehkä tällä hetkellä ymmärretäänkään. Me saadaan joka vuosi koko ajan lisää tietoa siitä, miten iso vaikutus meidän lasten terveyteen, hyvinvointiin, mielen hyvinvointiin on luontokosketuksella. Erityisen tärkeää tämä on sellaisessa urbaanissa ympäristöissä, missä monet helsinkiläiset lapset elävät. Kun me tuodaan luontoa lasten arkeen, niin me tehdään työtä lasten hyvinvoinnin puolesta.
Ehkä erityisesti täytyy sanoa, että näitä puheenvuoroja on ilo kuunnella myös sen takia, että tässä ajassa, jossa on aika monesta aiheesta keskustellessa ollaan aika riitaisia ja polarisaatio velloo, niin musta tuntuu, että on aika ihanaa kuunnella näitä puheenvuoroja, erityisesti silloin kun puhutaan työstä Helsingin luonnon ja Helsingin ympäristön puolesta. Moni tässä salissa on tehnyt töitä näiden asioiden puolesta vuosia, jopa vuosikymmeniä. Erityinen kiitos kaikille teille, jonka rinnalla tätä työtä on saanut tehdä. Kyllähän näitä tuloksia saa ilolla seurata, ja tästähän se työ vaan jatkuu.
Valtuutettu Mari Holopainen On hienoa, että Helsingissä on menty eteenpäin useiden ilmastotavoitteiden osalta. Asukkaiden, palveluiden ja teollisuuden päästöt laskivat…
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.
On hienoa, että Helsingissä on menty eteenpäin useiden ilmastotavoitteiden osalta. Asukkaiden, palveluiden ja teollisuuden päästöt laskivat 29 prosenttia, ja joukkoliikenteessä on pystytty vähentämään hiilidioksidipäästöjä ja lähipäästöjä ja saatu ihmisille puhtaampaa hengitysilmaa kaupungissa. Ollaan perustettu lisää luonnonsuojelualueita niin, että niiden osuus maapinta-alasta kasvoi 0,4 prosenttiyksikköä 5,2 prosenttiin. Tässä ajattelen, että on vielä paljon varaa lisätä luonnonsuojelualueiden määrää. Meillä on Helsingissä arvokasta lähiluontoa ja myöskin erittäin arvokasta luontoa ihan kaikilla mittareilla luonnon monimuotoisuuden kannalta. Tähän varmasti saadaan ja toivon, että tulevaisuudessa yhä isompi pinta-ala suojeltua niin lähiluonnon osalta kuin ihan luonnonsuojelualueiden osalta, joissa on usein vähän tarkemmat kriteerit. Samalla myös varmistetaan, että ihmisillä on hyvä lähiympäristö, lapsilla on mahdollisuus altistua lähiluonnolle ja todellakin tuoda sitä luontoa myös koulujen pihoille ja päiväkoteihin.
On hyvin tuotu myös kiertotalouden tavoitteita esiin. Tässä varmasti voidaan ja pitää kyllä vauhtia kiristää entisestään. Se on tietysti myös Helsingin talouden kannalta erittäin hyödyllistä, että voidaan kaikki kiertotalouden mahdollisuudet hyödyntää. Edelleen aina välillä kuulee niitä esimerkkejä, että joitakin sinänsä käyttökelpoisia tavaroita ja kalusteita on päätynyt johonkin muuhun kuin hyötykäyttöön. Toivon, että tällaisia ei enää olisi. Totta kai rakentamisessa myös korjausrakentaminen on erittäin tärkeää, jos ajatellaan rakentamisen päästöjä, ja se, että ylipäätään rakennetaan kestävästi, ettei tarvitse olla heti korjaamassa.
Meillä on aika kriittinen tilanne. Ollaan luettu jälleen kerran, kuinka seitsemän yhdeksästä planetaarisesta rajasta on ylittynyt yhä vakavammin, ja ainoastaan otsonikerros ja pienhiukkaspäästöt on saatu pidettyä näiden rajojen sisäpuolella. Siinäkin nähdään, että kansainväliset toimet ja sitoumukset, päästöjen vähentäminen ovat vaikuttaneet siihen, että ihmisten toimilla, päästöjen vähennyksellä todellakin on merkitystä, mutta ei tietenkään tilanne kovin lupaavalta näytä.
Siksi ihmetyttää, että siinä missä Helsingissä ollaan yhteisesti sitouduttu varsin kunnianhimoisiin ilmastotavoitteisiin, sitten taas maan hallitus ei niitä juurikaan edistä. Nyt ihan viimeiselläkin budjettiviikolla hallituspuolueiden ryhmäpuheenvuoroissa ei kuultu oikeastaan yhtään mitään ympäristötavoitteista. Kun meidän pitäisi ajatella, että myöskin talouden pitää toimia luonnonvarojen kannalta kestävissä rajoissa, tämä ajattelu ei ole kyllä lyönyt lainkaan läpi valitettavasti. Sen sijaan tämä bensapopulismi on nyt tuntunut olevan se iso teema siellä, ja toivon, että ei nyt siihen kokoomuskaan taivu.
Valtuutettu Atte Harjanne Tosiaan musta tätä raporttia monin osin on ollut iloa lukea, mutta myös tätä keskustelua kuunnella. On ollut todella hienoja huomioita…
Arvoisa puheenjohtaja, kanssavaltuutetut.
Tosiaan musta tätä raporttia monin osin on ollut iloa lukea, mutta myös tätä keskustelua kuunnella. On ollut todella hienoja huomioita päästöjen vähentämiseen, luonnon vaalimiseen, luonnon merkitykseen, ilmastonmuutokseen sopeutumiseen liittyen.
Mä ajattelin nostaa kolme omaa huomiota, joita mietin, kun lueskelin tätä. Ensimmäinen liittyy tähän, että ne suorat päästöt on tosiaan romahtanut tässä kaupungissa. Varsinkin jos katsotaan per capita, per lärvi, se on ollut hurja kehitys. Ja kun ajatellaan tietyllä tavalla, miten helppoa se on, että onko meidän tarvinnut luopua jostain, niin ei. Elämä on parempaa nyt Helsingissä kuin se oli silloin, kun ne päästöt oli paljon korkeammat. Per lärvi vielä kaiken lisäksi se pudotus on ollut tosiaan huimempi.
Iso selitys nyt viime vuosilta on tietysti tämä kaukolämpö, hiilestä luopuminen. Siitä ehkä kaksi huomiota. Toinen on se, että siellä tietysti biomassa näkyy tällaisissa tilastoissa vielä nollapäästöisenä, mutta sillä on luonto- ja ilmastovaikutuksensa ja se on hyvin tärkeää, että ylipäänsä sitä polttamattomuutta kohti edetään. Näin tapahtuukin lämmön pumppaamisen, lämpövarastojen ja sähkökattiloiden myötä, ja sitten siellä ydinkaukolämmön valmistelu etenee. Siinä on myös tärkeää huomata se, että kaupungin tekemä politiikka on kautta linjan johdonmukaista. Me edetään polttamatonta, päästötöntä kaukolämpöä kohti.
Silloin on syytä huolehtia myös siitä, että meillä on neutraali tilanne sen suhteen, että esimerkiksi joissain tapauksissa on ihan fiksua siirtyä maalämpöön, johonkin muu ratkaisuun, mutta sitten taas toisaalta siinä voi sortua osaoptimointiin, jos me kaukolämpöverkon alueella erikseen pusketaan sitä. Olennaista on, että ne kokonaispäästöt putoaa. Sinänsä se helpottaa sen kaukolämpöpiirakan päästöjen siivoamista, että sen lämmön tarve vähenee, mutta sen koko infran ja kustannustehokkuuden kannalta on tärkeää huomioida, että se etenee hyvää vauhtia se kaukolämmön siirtymä.
Ilmastopuolella sitten, kuten täällä on moni huomioinut, liikenne on se iso haaste. Täällä on jo moni tuonut hyvin esiin näitä, että miten se sitten hoituu, miten ne ilmastopäästöt liikenteen osalta saadaan pois. Se on tietysti autokannan sähköistäminen ja ennen kaikkea tai sen ohessa myös tämä kestävien liikkumistapojen edistäminen. Siis vaihtaminen joukkoliikenteeseen, kävelyyn ja pyöräilyyn.
Meillä on eduskuntavaalit ensi vuonna, ja maa saa uuden hallituksen ja eduskunnan. Tämä on tosi tärkeä edunvalvonnallinen kysymys Helsingin kaupungille, että meidän lainsäädäntö ja valtion budjetin käyttö tukisi tätä siirtymää nimenomaan Helsingin kaltaisessa kaupungissa myös. Se edellyttää sitä, että kun meillä toivottavasti vihdoin saadaan liikenteen verotuksen uudistus kasaan, niin siellä olisi yhtenä komponenttina ruuhkamaksut ja se, että se raha tulisi kaupungille. Se olisi aivan äärimmäisen tärkeä asia meidän maankäytön kannalta, joukkoliikenteen rahoittamisen kannalta ja ilmastotavoitteidenkin kannalta. Sitten toisaalta taas Suomessahan tunnetusti kaupunkien joukkoliikenteeseen käytetään naurettavan vähän julkista rahaa suhteessa vaikkapa Ruotsiin verrokkeihin. Tämä olisi sellainen asia, jota olisi tärkeä pitää esillä myös.
Sitten ruokaan. Muistelen lämmöllä, että 2019 tässä salissa, jos en ihan väärin muista, yksimielisesti lopulta hyväksyttiin tämä puolittamistavoite, joka oli siis tälle vuodelle 2025. Kun lukee tuota, siitähän tulee vähän ristiriitaa. Siellä on edetty oikeaan suuntaan monin osin, mutta sitten siellä on esimerkiksi punaista lihaa korvattu broilerilla, joka on ilmastomielessä hyvä asia, mutta sitten jos ajatellaan vaikka eläinten oikeuksia, se on toinen juttu. Mä ajattelen, että tämä oli hyvä harjoituskierros, kaupunki on opetellut mittaamaan tätä asiaa, kaupunki on opetellut tekemään sitä asiaa. Ja nyt meillä on sitten toinen tavoite, joka sitä edistää.
Halusin vielä sanoa suuret kiitokset kaikille, jotka sitä on olleet tekemässä, koska mä tiedän, että se on ollut kyllä varmasti vaivalloista ja vaatinut paljon työtä kautta kaupunkikonsernin.
Kiitos.
Valtuutettu Janne Rauramo Kiitos myös kattavasta ympäristöraportista ja kaupungin tekemästä arvokkaasta työstä päästöjen vähentämiseksi. Muutama nosto kuitenkin…
Kiitos, arvoisa puheenjohtaja.
Kiitos myös kattavasta ympäristöraportista ja kaupungin tekemästä arvokkaasta työstä päästöjen vähentämiseksi.
Muutama nosto kuitenkin raportista. Raportin mukaan Helsingissä oli vuoden 2025 lopussa yli 54 000 ladattavaa henkilöautoa ja täyssähköautojen määrä ylitti lataushybridien määrän. Raportissa todetaan, että latauspisteiden määrän kasvua vauhditetaan, mutta konkreettiset luvut, aikataulu ja arvio latausverkon riittävyydestä jää puuttumaan. Olisi tärkeää tietää, kuinka paljon julkinen latausverkko on laajentunut, miten sitä aiotaan kehittää lähivuosina ja miten huomioidaan asukkaat, joilla ei ole mahdollisuutta ladata autoaan kotona. Toinen huomio koskee pyöräilyä. Helsinki on investoinut pyöräverkon kehittämiseen yli 200 miljoonaa euroa vuodesta 2013 vuoteen 2024. Tästä huolimatta pyöräilyn kulkutapaosuus oli vuonna 2025 edelleen 9 prosenttia, kun vuoden 2025 välitavoite oli 13 prosenttia. Meidän on keskityttävä investointeihin, joilla on aitoa ja mitattavaa vaikuttavuutta. Pelkkä investointien määrä tai uusien väylien rakentaminen ei voi olla onnistumisen mittari. On arvioitava, lisäävätkö nämä toimet todella pyöräilyä, parantavatko ne turvallisuutta ja vastaavatko saavutetut hyödyt käytettyjä varoja.
Toivon, että jatkossa ympäristöraportissa seurattaisiin nykyistä konkreettisemmin sekä latausinfran kehitystä että liikenneinvestointien toteutuneita vaikutuksia. Näin päätöksiä voitaisiin tehdä sen perusteella, mikä aidosti edistää asetettuja tavoitteita.
Asiakirjan teksti
Päätösehdotus
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Esittelijän perustelut
Helsingin kaupungin ympäristöasioiden hallintaa ohjaavat kaupunginvaltuuston hyväksymä kaupunkistrategia, kaupunginhallituksen hyväksymät ympäristönsuojelun tavoitteet 2040 sekä kaupunginhallituksen hyväksymät vuosittaiset talousarvion laatimisohjeet. Helsingin kaupungin ympäristöraportti on kaupunkikonsernin yhteinen asiakirja, jossa kuvataan kaupungin ympäristönsuojelun tavoitteiden edistymistä ja toiminnan ympäristövaikutuksia. Keskeisiä poimintoja ympäristöraportista Helsingin päästövähennystavoitteita on kiristetty uuden kaupunkistrategian myötä, jossa tavoitteena on 85 % päästövähennykset vuoden 1990 vertailuarvoon. (Kaupunginhallitus hyväksyi 7.9.2026 § 618 Helsingin ympäristönsuojelun tavoitteet 2040, ilmasto-ohjelman, kiertotalouden toimenpideohjelman ja kiertotalouden green deal sitoumukseen liittymisen). Pääkaupunkiseudun kaupunkien hiilitase ja hiilivarasto on laskettu vuodelta 2024. Helsingin hiilitase vuonna 2024 oli noin 42 kt CO2. Laskenta ei ole tarkentuneiden aineistojen, menetelmien ja rajausten vuoksi vertailukelpoinen aikaisempiin laskemiin, mutta jatkossa laskenta tullaan toteuttamaan yhdenmukaisesti. Vuonna 2025 Helsingin asukkaiden, palveluiden ja teollisuuden aiheuttamat kasvihuonekaasupäästöt laskivat edellisvuodesta 29 prosenttia. Merkittävin päästöjen lasku selittyy kivihiilen polton lopettamisesta Hanasaaren voimalan lisäksi myös Salmisaaren voimalassa huhtikuussa 2024. Liikenne on vuodesta 2025 alkaen Helsingin merkittävin suorien hiilidioksidipäästöjen lähde, mutta myös liikenteen päästöt vähenivät Helsingissä edellisvuodesta viisi prosenttia. Kaupunkikonsernin CO2-päästöt olivat 13 prosenttia koko kaupunkialueen päästöistä ja tästä osuudesta 93 prosenttia aiheutui rakennusten energiankulutuksesta. Kaupunkikonsernin kokonaisenergiankulutus väheni 6 prosenttia vuodesta 2024. CO2-päästöt puolittuivat kaukolämmön päästökertoimen pienenemisen ansiosta. Fossiilittoman energian osuus Helen Oy:n tuotannosta oli 84 prosenttia, josta 51 prosenttia oli uusiutuvaa energiaa. Mannerheimintien peruskorjaus valmistui syyskuussa 2025 ja Aleksis Kiven kadun remontti loppuvuodesta. Molemmissa edistettiin kestävien liikkumisen edellytyksiä parantamalla joukkoliikenteen ja pyöräliikenteen sujuvuutta. Helsingin seudun liikenne (HSL) otti käyttöön 53 uutta sähköbussia. Sähköbusseilla ajettiin noin 52 prosenttia bussikaluston kilometreistä. HSL vähensi joukkoliikenteen operoinnin hiilidioksidipäästöjä 83 prosenttia ja lähipäästöjä (pienhiukkaset ja typen oksidit) 99 prosenttia verrattuna vuoteen 2010. Hiilidioksidipäästövähennys ei yltänyt asetettuun 90 prosentin tavoitteeseen biopolttoaineen oletettua matalamman määrän takia. Vuonna 2025 sähköautojen määrä liikenteessä jatkoi kasvuaan ja täyssähköautojen määrä Helsingissä ohitti lataushybridien määrän. Liikennekäytössä oli 312 henkilöautoa 1 000 asukasta kohden, mikä oli 2,5 prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuotena. Helsingin kaupungille rekisteröidyistä henkilöautoista 30 prosenttia oli täyssähköisiä vuoden 2025 lopussa. Vaatimustaso energiatehokkuuden suhteen pysyi vuonna 2025 entisellään eli kaupungin omat uudis- ja perusparannushankkeet tuli suunnitella ja toteuttaa kansallista määräystasoa energiatehokkaampina. Kuntien energiatehokkuussopimuksen (KETS) ja vuokra-asuntojen energiatehokkuussopimuksen (VAETS) sopimuskauden 2017–2025 energiansäästötavoitteet saavutettiin. Uudet energiatehokkuussopimukset allekirjoitettiin vuosille 2025–2035. Asuinkerrostalojen rakentamista vähähiilisemmäksi ohjattiin asemakaavoituksessa käytössä olevalla rakennuksen elinkaaren hiilijalanjäljen raja-arvolla. Lisäksi osana asemakaavoituksen vaikutustenarviointia tehdään laajempaa elinkaarenaikaisten ilmastopäästöjen laskentaa. Kaavojen keskimääräinen elinkaarenaikainen ilmastopäästö vuonna 2025 oli 29 kg CO₂ekv./a/k-m². Tunnistettujen ilmastoriskien päivitystyössä koottiin tutkijoiden arviot kaikista vaaratekijöistä sekä niiden esiintymisen ja voimakkuuden muutoksista ilmastonmuutoksen kehittyessä. Linjauksen mukaan ydinkeskustassa varaudutaan tulevan ilmaston tilastollisesti kerran sadassa vuodessa esiintyvään rankkasateen aiheuttaman tulvan hallintaan ennakoivasti ja suunnitelmallisesti. Helteisiin varautumisessa läpäisevänä prioriteettina ovat haavoittuvat ihmisryhmät, kuten vanhukset ja lapset. Koulujen ja päiväkotien pihojen viherryttäminen ja luonnonmukaistaminen käynnistyi. Ensimmäiset Helsingin uuden luonnonsuojelualueohjelman 2025–2038 mukaiset luonnonsuojelualueet perustettiin vuonna 2025. ELY-keskus teki perustamispäätökset viidestä esityksestä: Talin, Porvarinlahden etelärannan, Meri-Rastilan metsän, Mellunmäenluhdan ja Mustavuoren eteläosan alueista. Vuoden 2025 lopussa Helsingissä oli 85 luonnonsuojelualuetta, joiden yhteispinta-ala oli 1 611,6 hehtaaria. Luonnonsuojelualueiden osuus Helsingin maapinta-alasta kasvoi 0,4 prosenttiyksikköä 4,8 prosentista 5,2 prosenttiin verrattuna vuoteen 2024. Uuden luonnonsuojelualueohjelman myötä myös Helsingin suojeltujen merialueiden pinta-ala tulee kasvamaan noin kymmenkertaiseksi. Vuoden 2025 lämmin sää sekä leuto ja sateinen talvi vaikutti merialueen vedenlaatuun hajakuormituksen ja leväkukintojen kautta. Uimarannoilla sinilevien esiintyvyys oli kesän aikana vähäistä. Helsingissä hengitetään pääosin melko hyvää ulkoilmaa, ja painopiste ilmansuojelussa on siirtynyt pakokaasupäästöistä katupölyn ja puun pienpolton päästöjen torjuntaan. Kitkarenkaiden käytön edistämisellä ja katujen kunnossapidolla voidaan hillitä katupölypitoisuuksia. Talvikaudella 2025–2026 kitkarenkaiden osuus oli noin 45 prosenttia. Kivihiilen polton lopettaminen energiantuotannossa vuonna 2025 on laskenut jo aiemmin laskussa olleet rikkidioksidipitoisuudet lähes nollatasolle. Merkittävin melunlähde Helsingissä on tieliikenne. Keväällä 2025 toteutetusta asukaskyselystä julkaistiin marraskuussa Helsingin hiljaiset helmet-selvitys, jossa asukkaiden kokemukset kaupungin rauhallisista paikoista ja niihin vaikuttavista tekijöistä esitellään. Kohteiden todettiin edistävän merkittävästi asukkaiden hyvinvointia ja kaupunkiympäristön viihtyisyyttä. Kiertotalous nousi yhdeksi elinkeinopoliittiseksi painopisteeksi kaupunkistrategiassa. Vuonna 2025 kaupunki valmisteli sitoumusta kansalliseen kiertotalouden green dealiin, minkä myötä myös Kiertotalouden toimenpideohjelman päivitys käynnistyi. Myös Roskaantumisen hillinnän toimenpideohjelman päivitys käynnistyi keväällä 2025, ja uusi toimenpideohjelma kaudelle 2026–2029 hyväksyttiin 3.2.2026. Kiertotaloutta edistettiin muun muassa ICT-hankinnoissa, kasvualustoissa, luonnonsuojelualueiden rakenteissa ja tekonurmi- ja leikkipaikka-alustoissa. Vuonna 2025 hyötykäyttökelpoisia maamassoja käytettiin rakentamiskohteissa uudelleen 403 603 tonnia (36 prosenttia kaikista käyttökelpoisista maamassoista), minkä myötä säästettiin 1,1 miljoonaa litraa polttoainetta ja 4,1 miljoonaa euroa. Kaupungin emo-organisaation kynnysarvon ylittäneissä hankinnoissa käytettiin vuonna 2025 ympäristökriteerejä keskimäärin 59 prosentissa kappalemääräisesti tarkasteltuna. Kaupunkikonsernissa tavoiteltiin liha- ja maitotuotteiden kulutuksen puolittamista vuoteen 2025 mennessä verrattuna vuoteen 2019, mutta tavoitetta ei saavutettu. Esimerkiksi Palvelukeskus Helsingin tuottamissa päiväkoti- ja kouluruokailuissa lihan käyttö vuositasolla väheni 32 prosenttia vuodesta 2019 vuoteen 2025. Helsingin kestävän kehityksen Kettu-malli vahvistaa lasten kestävyysosaamista varhaiskasvatuksessa ja alkuopetuksessa. Kettu-malli palkittiin yhtenä parhaista kestävyyskasvatuksen käytänteistä Euroopassa EU-komission Education for Climate -tapahtumassa syksyllä 2025. Harakan luontokeskus järjesti varhaiskasvatusryhmille 85 saariseikkailuretkeä sekä koululaisille 40 luonnontutkimuspäivää ja 70 ympäristöntutkimuspäivää. Helsingissä järjestettiin 31 maksutonta, opastettua luontoretkeä. HSY:n tarjoaman ympäristöneuvontatunneille osallistui yhteensä 6 240 helsinkiläistä lasta ja nuorta, ja vierailukäynneillä kävi noin 900 helsinkiläistä koululaista, opiskelijaa ja opettajaa. Kaupunkilaisten omatoimisia, kaupungin tukemia ympäristösiivoustalkoita järjestettiin 189, ja osallistujia oli yli 22 000. Sekä asukkaat että kaupunki järjestivät useita kymmeniä vieraslajien torjunnan talkoita, joihin osallistui satoja vapaaehtoisia. Vuonna 2025 Helsingin kaupungilla oli lähes kaikilla toimialoilla ja liikelaitoksissa yhteensä noin 1 200 ekotukihenkilöä. Uusia ekotukihenkilöitä koulutettiin ennätykselliset 240. Helsinki sijoittui toista vuotta peräkkäin kärkisijalle kansainvälisessä matkailukohteiden kestävyyttä mittaavassa Global Destination Sustainability (GDS) -indeksissä, vahvistaen Helsingin asemaa maailman kestävimpänä matkakohteena. Kaupungin ympäristökulut, poistot mukaan lukien, olivat yhteensä 99,1 miljoonaa euroa (+ 2,53 prosenttia vuodesta 2024). Ympäristökulut olivat 1,6 prosenttia kaupungin kaikista toimintakuluista. Suurimmat kuluerät aiheutuivat ilmasto- ja ympäristöystävällisen liikkumisen edistämisestä sekä alueiden puhtaanapidosta ja jätehuollosta. Kaupungin ympäristöinvestoinnit olivat yhteensä 92,5 miljoonaa euroa (12,9 prosenttia kaupungin kaikista käyttöomaisuusinvestoinneista). Ympäristöinvestoinnit vähenivät 4,6 prosenttia edellisvuodesta. Suurimmat investoinnit liittyivät ilmasto- ja ympäristöystävälliseen liikkumiseen, pilaantuneiden maiden kunnostuksiin sekä ilmastonsuojeluun. Ympäristötuotot olivat 6,7 miljoonaa euroa (+ 18,2 prosenttia vuodesta 2024). Ympäristötuotot olivat 0,5 prosenttia kaupungin kaikista toimintatuotoista.
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Kaupunginhallitus 14.09.2026 § 638
HEL 2026-010016 T 11 00 01 Päätös Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa: Kaupunginvaltuusto merkitsee tiedoksi Helsingin kaupungin ympäristöraportin vuodelta 2025. Esittelijä kansliapäällikkö Jukka-Pekka Ujula
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)